tiistai 12. toukokuuta 2015

Wir waren Freunde - Olimme ystäviä



„Ab Herbst 1940 konnte man an den Bahnhöfen Lapplands und entlang der Eismeerstraße Soldaten sehen, die fremde Sprachen sprachen. Die Bewohner Lapplands wunderten sich über in prächtige Uniformen gekleidete Soldaten, die überraschend in ihrem Heimatland auftauchten und allmählich Gebäude und Felder in Gebrauch nahmen. Von da an begann ein vier Jahre dauerndes Zusammenleben, das in der dramatischen Zerstörung Lapplands im Herbst 1944 endete.“ (aus http://www.arktikum.fi/DE/ausstellungen/wechselnde-ausstellungen/wir-waren-freunde-olimme-ystavia.html)

Eine kleine Finnin. Bild: Lapin Maakuntamuseo


Am 27. April 2015, dem 70. Jahrestag des Kriegsendes in Lappland, wurde im Museum „Arktikum“ in Rovaniemi die Sonderausstellung „Wir waren Freunde – Olimme ystäviä“ eröffnet. Mithilfe von Bildern, Dokumenten, Briefen und verschiedenen Gegenständen wird die Geschichte der deutsch-finnischen Beziehungen in Lappland in den Jahren 1941-1944 erzählt. 

Kurz über die Geschichte

Wenn man über Deutschen in Lappland spricht, fällt wahrscheinlich den meisten auf, wie die Hauptstadt Lapplands Rovaniemi von der deutschen Armee im Jahr 1944 abgebrannt wurde – nur 7 oder 8 Gebäude blieben stehen. Die Geschichte der Deutschen in Lappland beginnt aber einige Jahre früher, als Finnland und Schweden im September 1940 Transitverträge mit Deutschland  über Transporten schlossen. Damals hielten die Deutschen Nordnorwegen besetzt und man konnte auf die Straßen und Eisenbahnen des Nordens eine zunehmende Anzahl von Deutschen sehen. Infolge der militärischen Zusammenarbeit war Nordfinnland in den Jahren 1941-1944 Kriegsoperationsgebiet der deutschen Truppen, Lappland blieb aber kein Besatzungsgebiet der Deutschen.
Zwischen Deutschen und Finnen entwickelten sich lebhafte und komplexe Beziehungen, die durch diese Ausstellung präsentiert werden und Anreiz für Nachdenken bieten.
In Erinnnerung geblieben sind die deutschen Soldaten den Einheimischen als stattlich, mit guter Haltung und munter singend. Die Finnen fanden die Deutschen gepflegt und stichelten sogar ein wenig über ihre Gepflogenheit.


Alltag der deutschen Soldaten in Lappland 

„Ein Glatzkopf in Rovaniemi wagte es nicht, den hut zu ziehen, weil die Deutschen ihre Baracken auf jeden freien Platz bauten“: In Rovaniemi wohnten ungefähr 6000 deutsche Soldaten. Im Jahr 1941 gab es auf dem Gebiet von Rovaniemi schon mehr als 630 Baracken, und noch mehr wurden bis 1944 gebaut.
Die Deutschen machten sich in kurzer Zeit mit den finnischen Gewohnheiten und Freizeitsaktivitäten vertraut. Sie wurden von den Finnen in die Sauna  eingeladen und fanden Gefallen am saunieren. Ein deutscher Kriegsveteran stellte dann fest: Wir wurden alle Saunisten! Die Sauna war ein Ort, wo man die Zeit verbrachte, Neuigkeiten austauschte und sich kennenlernte. Nicht immer gab es eine gemeinsame Sprache: Es reichte, den Kopf zu nicken.

Die Waffenbrüderschaft war besonders bei den sportlichen Wettkämpfen zu sehen und zu hören. Die Deutschen nahmen z.B. an die Ounasvaara-Wintersportwettkämpfe teil, wo sie mit Sportlern von Weltmeisterschaftsniveau konkurrierten. Die Teilnahme an solchen Sportveranstaltungen war für die deutschen Soldaten oft eine Art Entspannung, oder sogar ein „Urlaub vom Tode“ für diejenigen, die an der Front waren.
In Ounasvaara wurde oft Generaloberst Eduard Dietl (1890-1944) gesehen. Dietl gehörte der Nationalsozialistischen Partei an und war einer der wenigen Favoriten Hitlers unter den Generalen. Dietl galt für die Finnen als sympathisch und wurde auch humoristisch als „Freund Finnlands“ beschrieben. Dietl verlangte von seinen Truppen eine freundliche Einstellung gegenüber den Finnen und ging selbst mit gutem Beispiel voran. 

In den Jahren 1942-1944 wurde in Rovaniemi der deutsche Soldatensender Lapplandsender betrieben. Er brachte vor allem Unterhaltungs- und Musiksendungen. Besonders viel wurde der Schlager Lilli Marleen (auf Finnisch Liisa pien‘) gespielt. Amerikanische und englische Musik waren verboten.


 Dieser Kanal war im gesamten Frontbereich zu hören und weil das Programm gut zu empfangen war, gab es auch zahlreiche finnische Hörer. Im Archiv des finnischen Senders YLE (Yle elävä arkisto) ist die einzige Aufnahme des Lapplandsenders zu hören, die erhalten geblieben ist. Die Aufnahme ist ein Nachruf von Jägeroberst Oiva Williamo auf den tödlich verunglückten Generaloberst Eduard Dietl.

Die Deutschen hatten bestimmte Vorstellungen über Lappland, und zwar erschien Lappland wie ein urtümlicher Ort, wo Menschen Renntiere hüteten und in Lappenkoten wohnten.
Für die deutschen Soldaten wurden Reiseführer und andere Sachbücher ausgegeben, mit dem Ziel, ihre Kenntnisse über die Geographie Lapplands und das gesellschaftliche Leben dort zu verbessern. Verschiedene Informationsblätter erklärten z.B. wo die nächste Sauna zu finden war oder wo man deutschsprachige Zeitungen kaufen konnten.


Weil die Finnen die nationalsozialistische Propaganda als drohend empfanden, gab es in Finnland eine starke Zensur. Trotzdem wurde für die deutschen Soldaten eine besondere Zeitung ausgedrückt, und zwar der Lappland-Kurier.




Wer waren sie?
In den Jahren 1941-1944 hielten sich in Lappland über 200.000 deutschen Soldaten auf.
Begegnungen zwischen Deutschen und Finnen führten oft zu Freundschafts- und eventuell auch Liebesbeziehungen. Obwohl die Zeitungen über deutsche Soldaten und finnische Frauen mit einem gewissen moralisierenden Ton berichteten, gab es oft ernsthafte Liebesbeziehungen, die zu Verlobungen und Ehen führten, die aber geheim gehalten wurden. 



In der Ausstellung wird besonders über zwei Beziehungen erzählt, und zwar eine Liebesbeziehung zwischen einem deutschen Soldat, Sigi, und einer finnische Frau, Liisa, und eine Freundschaft zwischen der Finnin Anna-Liisa und der Deutschen Ingeborg.

Die Hausgehilfin Liisa oder Elisabeth aus Petsamo und der deutsche Soldat Siegried (Sigi) hatten sich 1941 in Petsamo kennen gelernt. Der erste Brief ist vom 1.1.1942 und von da an kamen hunderte Liebesbriefe. Die Liebenden kümmerten sich umeinander, sandten einander Geschenke, trafen sich und verlobten sich – und träumten von einer Ehe. Liisa und Sigi hörten nicht auf, an ein gemeinsames Leben zu glauben, obwohl der Krieg ständig grausamer wurde. 


Anna-Liisa und Ingeborg waren zwei gleichaltrige Mädchen, die einen Briefwechsel unterhielten. Sie sprachen über ihren Alltag, z.B. über Schule, Hobbys, ihre Familien, Sport und Filme. Anna-Liisa arbeitete während des Fortsetzungskrieges bei der Provinzialverwaltung in Lappland. Zu ihren Bekanntschaften gehörten deutsche Männer und Frauen, mit denen sie sich abends traf und Zeit verbrachte.  Aus Anna-Liisas Tagebücher kann man lesen, wie das Leben während des Fortsetzungskrieges eine intensive und gute Zeit der Freundschaft war.

Das Leben während der deutschen Anwesenheit in Lappland hatte aber auch Schattenseiten. Die Gefühle der Unsicherheit und Angst führten zu einer Zunahme des Alkoholkonsums, besonders in Rovaniemi und Kemi. Manchmal kam es auch zu Schlägereien zwischen finnischen und deutschen Männern, deren Ursache war meistens eine Frage der Autorität oder Eifersucht wegen einer Frau waren. Die Deutschen machten sich in Lappland auch vieler Eigentumsdelikte und Verkehrsvergehen schuldig. Die Eigentumsdelikte umfassten den Diebstahl von Holz, Heu, Werkzeugen und Baumaterial, sowie das Demolieren ganzer Gebäude. Oft waren es die Spüren ihrer besonderen Schuhe, die die deutschen Schuldigen verrieten. Verkehrsunfälle ereigneten sich häufig, denn die unerfahrenen deutschen Fahrer auf den überlasteten Landstraßen Lapplands fahren mussten.

Die deutsch-finnische Waffenfreundschaft endete im September 1944 mit dem Beginn des Lapplandkrieges. Die Finnen mussten die deutschen Truppen innerhalb von zwei Wochen von ihrem Territorium vertreiben. Die deutschen zogen sich in Richtung Eismeer zurück und praktizierten die Taktik der verbrannten Erde. Alles wurde zerstört: Gebäude, Straßen, Brücken und Fahren. Die vom Lapplandkrieg erzeugte Bitterkeit gegenüber dem ehemaligen Waffenbruder führte zu einem Jahrzehnte Misstrauen gegenüber allem, was deutsch war, inklusiv deutsche Touristen.
1963 wurde bei Norvajärvi in Rovaniemi  ein Friedhof für die deutschen Soldaten angelegt, was Unruhe und Demonstrationen verursachte. Die allgemeine Auffassung schien jedoch zu sein, dass man die Tote respektieren musste, denn „man kann diese Leiche doch nicht hassen“. Aus dem Gebäude des Generalquartiers sind nur einige Reste geblieben, die ins Provinzialmuseum Lapplands gebracht wurden.



keskiviikko 6. toukokuuta 2015

maanantai 4. toukokuuta 2015

Literaturgeschichte im Goethe-Institut

Dieser Frühling wurde am Ende des Literaturgeschichte-Kurses Zusammenarbeit mit dem Goethe-Institut Helsinki gemacht. Die Studierenden stellten ihre Blogs zu verschiedenen Epochen vor, und es wurde diskutiert, was für eine Rolle alte Deutsche Literatur heute spielt: Warum lohnt es sich, alte deutsche Literatur zu lesen? Sind Bücher Fenster in eine andere Welt?

Uns Studierenden hat die Veranstaltung viel Spaß gemacht. Nach den Vorträgen fragte eine Besucherin mir und meinen Freunden: "Also wer sind Sie, wie sind Sie hier eigentlich gekommen?" Als wir erzählten, dass wir Germanistikstudierenden an der Universität Helsinki sind, sagte sie: "Also kein Wunder, dass Sie so professionell sind."



Die Literaturblogs und unsere Gedanken an deutschsprachige Literatur kannst du unter diesen Links finden:

Weimarer Klassik
http://wahlverwandtschaften2015.blogspot.fi/

Romantik
http://blogs.helsinki.fi/disendor/
http://sandmannromantik.blogspot.fi/

Vormärz
http://www.literaturjungesdeutschland.blogspot.fi/

Realismus
https://schwarzespinne.wordpress.com/
https://reanatu.wordpress.com/

Moderne
http://blogs.helsinki.fi/klassischemodernekafka/
https://alteliteratur.wordpress.com/









sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Germanistipäivät Helsingissä 20.-22.3.2015

Tänä vuonna oli viimein, monen vuoden jälkeen, Helsingin vuoro järjestää jokavuotiset Germanistipäivät Suomen germanisteille. 20-22. maaliskuuta lähemmäs sata ulkopaikkakuntalaista ja suuri joukko umlautlaisia kokoontui yhteen viettämään ikimuistoista viikonloppua Helsinkiin.


Sitsien jatkomeininkiä

Kahden tapahtumapäivän aikana ehdimme kokea monenlaista. Perjantaina Germipäivät alkoivat tervetulotilaisuudella ja oppiaineen (germaaninen filologia ja saksan kääntäminen) esittelyllä, jossa esiintyi opettajiamme sekä mahtava Germanistenchor. Seuraavaksi vuorossa oli ainejärjestömme Umlautin esittely ja toivotimme vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Tämän jälkeen pidimme vielä pikaisen haalarimerkkibasaarin ennen hotelliin siirtymistä.

Viralliset haalarimerkit: sitsi- ja sporamerkki


Germanistenchor

Illalla vuorossa oli rastikiertelyä ympäri keskustaa, ja viileästä säästä huolimatta tunnelma oli huipussaan! Rasteilla tehtiin mm. käännöksiä ja juomasekoituksia, lyhytnäytelmiä, juostiin runollisesti kilpaa ja tutustuttiin Helsingin nähtävyyksiin. Ensimmäinen germanisti-ilta huipentui jatkoihin Humanistiklusterilla Uuden ylioppilastalon yläkerrassa.








Lauantaina ohjelmamme tarjosi vieraille jotakin aivan erityistä: yksityisraitiovaunuajelun Suomen suurimmassa tilausratikassa, eli hopeanhohtoisessa Kulttuuriratikassa. Monipuolisen kiertoajelun maisemia siivitti Saksassakin keikkaa heittänyt muusikko Desert M urbaaneilla soundeillaan. Yksityinen spora-ajelu oli myös monille meistä stadilaisista harvinainen ja erityislaatuinen tilaisuus. Reittimme kulki Rautatieasemalta Kauppatorin kautta Eiraan, Kamppiin, Töölöön, Alppilaan, Itä-Pasilaan, Vallilaan, josta päädyimme vielä Sörnäisten ja Kallion kautta Merihakaan.


Desert M




#eioofygystkii





Desert  M




Toisena iltana järjestimme Germanistipäivien sitsit, jotka pidettiin aina niin tunnelmallisessa Alina-salissa Uudella ylioppilastalolla. Teemana oli urbaani hipsteriristeily, ja vieraat saapuivat mahtavissa underground-asuissaan Alina Linen neitsytristeilylle tyrskyjen vietäviksi. Sitseillä saimme viihtyä järjestöjen esittelyjä kuunnellessa sekä laulaa sitsilauluja sydämemme kyllyydestä. Vieraat nauttivat urbaanista seilorimenustamme, joka koostui juustoisesta porkkana-bataatti-keitosta, katkarapuwrapeistä ja granaattiomenalla koristellusta suklaamoussesta. Helsingissä tarjolla on vain parasta!


Laulunjohtajat Riitta ja Tuomas



Essi, Manu ja lahjasaldoa






Pöytäosuudella laulaminen ei riittänyt kultakurkkuisille risteilijöillemme, joten hoilasimme yhdessä karaokea karaokeisäntämme Petun ohjaamana aina aamun pikkutunneille asti. Enpä tiedä, onko Alina-jatkoilla ennen vedetty letkajenkkaa koko osallistujaköörin voimin!


Karaokeisäntä Petu #petuonirti











Umlaut ry kiittää kaikkia Germanistipäivien osallistujia ja järjestäjiä onnistuneesta ja iloisesta viikonlopusta!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Sveitsiläinen rösti - ohje!

Ruoka- ja olutillassa oli tarjolla kaikenlaisia herkkuja. Yleisön pyynnöstä, tässä ohje aiton sveitsiläisen röstin tekoon, jonka kirjoitin aikoinaan osakunnan isäntänä osakuntalehteen.

Sveitsiläinen RÖSTI

Juhlien jälkeisenä päivänä, kun pahin krapula on hiljattain hiipumassa, tekee yleensä mieli saada kunnon rasvaista ja täyttävää ruokaa. Isännällä on tähän hätään hyvä vinkki, jonka avulla arjen raaka-aineista saa helposti ja nopeasti herkullisen aamiaisen. Voihan sitä muutenkin joskus kokeilla, vaikkei krapulaa olisikaan.

Kyseessä on siis yksi Sveitsin kansallisruoista, eli rösti! Suomessa röstiperunoiksi kutsutut pakastetuotteet ovat ihan syötäviä, mutta eivät pärjää kunnon itse tehdylle sveitsiläiselle röstille. Rösti oli ennen vanhaan perinteinen maalaisaamiainen. Nykypäivänä sitä syödään brunsseissa, lisukkeena liharuokien kanssa tai ihan pääruokana. Röstiin voi erittäin sopivasti käyttää ylijääneitä perunoita.


Sveitsiläinen Rösti à la Manu


Mitä tarvitaan?

(yhdelle hengelle)
3-4 kpl keskikokoista keitettyä perunaa (kiinteä)
1 pienehkö sipuli
2-3 rkl voita (tai juoksevaa margariinia tms.)
½ tl tl suolaa

vaihtoehtoisesti oman maun mukaan:
20 – 100 g voimakasta juustoa (esim. Gruyère tai vuoristo-/alppijuusto)
50 – 150 g pekonisuikaletta
1 – 2 kpl kananmunaa

Miten pitkään kestää?

noin 20-25 minuuttia (jos perunat on keitetty aiemmin)

Miten valmistetaan?

Keitä perunat kuorineen, jos mahdollista jo edellisenä päivänä, tai käytä tähteitä. Älä keitä liian pehmeiksi. Jos keität vasta ennen ruoanlaittoa, keitä vain noin 10-15 min ja anna jäähtyä jonkin verran. Kuori perunat ja raasta pieneksi silpuksi. Hienonna sipuli. Kuumenna paistinpannua kunnolla ja lisää voi. Lisää sipulia pannun ja paista minuutti tai pari. Lisää nyt raastetut perunat ja suola pannuun.  Sekoita perunoita jatkuvasti noin parin minuutin ajan ja vähennä lämpöä miedolle tasolle (esim 2-3/6)., jotta ainekset sekoittuu hyvin.

Puristele perunoista lastojen avulla kakunmuotoinen klöntti keskelle pannua. Laita sopiva, koko klöntin peittävä lautanen röstin päälle ja anna paistua noin 15-20 minuuttia riippuen perunoiden määrästä.

Kun Rösti on valmis, käännä pannu ylösalaisin niin, että pidät patakintaan tai patalapun avulla röstin päällä olevasta lautasesta kiinni. Näin saat valmiin röstin lautaselle syötäväksi. Oikeaoppisen tavan mukaan kuuluisi tässä vaiheessa liu’uttaa rösti takaisin pannuun, jotta saadaan myöskin toiselle puolelle ruskea pinta, mutta tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Vaihtoehdot:

Sipulin voi tietenkin jättää myös pois. Jos haluat myös pekonia röstiisi, laita alussa vain pikkaisen voita ja paista pekonia hetken, mutta älä kuitenkaan paista rapeaksi. Kuullota sipuli pekonin seassa ja lisää vasta sitten perunat. Juusto kannattaa lisätä pieninä paloina heti alussa kun on saanut klöntin valmiiksi.. Paina palat hieman klöntin sisään ennen kuin asetat lautasen röstin päälle. Halutessasi voit paistaa erikseen kanamunan tai pari ja asetella valmiiksi paistetun, lautasella olevan röstin päälle.

Vinkit: 

Rösti on siis helppo ja nopea tehdä ja sopii etenkin lisävaihtoehtoineen erittäin hyvin krapulaisen aamupalaksi. Röstin kääntäminen ei ole tietenkään mitenkään pakollinen eikä suositeltavaa, jos kädet ovat vielä niin heikkoina, että pannu ei taida pysyä käsissä. Isomummon tapana oli tehdä rösti pelkästään perunasta, ilman sipulia tai mitään muuta ja ottaa lautaselle lisukkeeksi marjahilloa. Tämä on erittäin suositeltavaa, jos haluaa hieman kevyemmän version röstistä. Tapoja on siis monia, tee oman maun mukaan ja nauti!

Terveisin Manuel

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pieniä vihreitä mietteitä

Terveisiä Umlautin ympäristövastaavalta


Oletko hetkeen pysähtynyt miettimään jokapäiväisten valintojesi ympäristövaikutuksia? Arkielämässä on helppoa vähentää aiheuttamaansa ympäristökuormitusta, kun alkaa kiinnittää huomiotaan aluksi pieniin asioihin.


Mitä ympäristöystävällisiä valintoja olen tänään itse tehnyt?

Kuljin julkisella liikenteellä yliopistolle.
HSL:n hiilidioksidipäästölaskurin mukaan 3 kilometrin pituisella koulumatkallani säästän vuositasolla n. 162 kg hiilidioksidipäästöjä verrattuna autoiluun. Päästöjen vähennys riippuu tietenkin matkan pituudesta sekä käytettävästä kulkuneuvosta (metro, raitiovaunu ja juna ovat hiilidioksidipäästöttömiä), mutta kymmenten matkustajien käyttäessä samaa kulkuneuvoa saastutamme ympäristöä huomattavasti vähemmän, kuin jos kaikki kulkisivat omilla autoillaan.

Valitsin kasvisruuan Unicafessa.
Tiesitkö, että lihatuotannossa syntyy jopa monikymmenkertaiset kasvihuonekaasupäästöt vihannesten tuotantoon verrattuna? Lihatuontanto vie myös enemmän maa-alaa alkuperäisluonnolta ja muun ruuan tuotannolta kuin kasvisten viljely.
Ilmasto-opas.fi-sivuston taulukko eri ruoka-aineiden ilmastovaikutuksista (Taulukko 1)

Ostin kotimaisia tomaatteja ulkomaisten sijaan. Pakkasin ne maatuvaan biopussiin. Ostin myös luomusalaattia. En ottanut muovipussia kaupasta, vaan pakkasin ostokseni kangaskassiin.
Muovipussien käyttöä on helppo vähentää. Tulee hyvä mieli, kun ostaa kotimaisia tuotteita, jotka eivät ole kiertäneet ympäri maailmaa. Tai kun ostaa luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa, jonka tuotannossa ei ole käytetty ympäristölle haitallisia keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita.

Otin puhelimen laturin irti seinästä, kun akku oli täynnä.
Pieni energiansäästö per henkilö, mutta Vattenfallin energiayhtiön mukaan Suomen kännykät yhteenlaskettuna tällä pienellä teolla voisimme säästää yhteensä saman verran sähköä, mitä kuluu n. 40:ssä sähkölämmitteisessä omakotitalossa vuoden aikana.

Tarvitsin uuden takin - ostin sen kirpparilta.
En ole mikään pyhimys, toki ostan vaatteita myös uutena. Mutta aina kun mahdollista, pyrin kierrättämään myös vaatteita ja ostamaan niitä käytettyinä.

Lajittelin roskani seka-, bio-, paperi- ja kartonkijätteisiin.
Jätteiden lajittelu on vain pieni vaiva, mutta se säästää raaka-aineita ja pienentää kaatopaikkojen jätevyöryjä.


Myös sinä pystyt helposti omilla, arkisilla valinnoillasi vaikuttamaan ympäristön suojelemiseen. Pieni on suurta!