maanantai 21. lokakuuta 2013

Terveiset Smithille Töölöön

Hallo! 

Tässä kirjoittaa järjestössämme monin puolin aktiivinen toisen vuoden opiskelija Riitta/Rida/Sedä/Riista, jota saa kutsua kyllä aivan miksi huvittaa. Ystäväni opiskelee mursuna Helsingin kauppakorkeassa ja muistaa aina huomauttaa myös siitä mitä itse opiskelen, humanisti kun on kauppislaisille niin hauska juttu. Kolmas osapuoli vihjaisikin suhteemme olevan kuin Pocahontaksen ja John Smithin konsanaan, olemmehan täysin eri leireistä. Syntaksiluennon voi siis inspiraation iskiessä kuluttaa tälläkin tavalla: 


Oon vain sulle nolo humanisti
ja vaikka kuinka katsot, ei muuta eessäs näy
en saata ymmärtää, miksi käyt niin väittämään
kun ihmistä et voi sä ymmärtää, ymmärtää

On kaikki sinulle vain omaisuutta
ja lasket tiliin kaiken minkä näät,
vaan tiedän jokaisella opiskelijalla
tuet on, ja tunnukset nimissään

On mielestäsi eliittiä aina,
vain kaltaisesi eikä kukaan muu
vaan katso joskus silmin luonnonlapsen,
maailma uusi kohdallasi avautuu

Ja sä kuuletko jo fuksilaulun uudelta
sen miksi cocktail-puvussa sitsataan,
voitko laulaa kielin kansojen tän maailman
lauseenjäsenet pystytkö tunnistaan,
lauseenjäsenet pystytkö tunnistaan

Käy juosten pitkin keskustan kivikatuja,
ja löydä helmet Kaisa-kirjaston
voit pohdiskella katsomuksia aina
huomaat sen, mikä niiden ero on

On veljiäni Saussure sekä Goethe 
ja ystäväni raput metsiksen
On kaikki täällä yhteydessä kaikkeen,
joka tietä opintojen käy kulkien

Näin tarraat korkeuksiin,
jos markkinatalous kaadetaan,
jää tyhjä tutkinto vaan

Ja sä kuuletko jo fuksilaulun uudelta,
on jo kiivetty yläkertaan klusteriin
on laulettava kielin kansojen tän maailman,
tunnettava kielioppi sinunkin

Sä voit tiliä kartuttaa, 
omistatsä lukuja vaan
opi et, 
jos sydämmellä humanistin tuntemaan.



Jos biisiä ei tästä vielä tunnistanut, siinä linkkiä muistin virkistämiseksi!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Maliin i Potsdam – Del 1

För en vecka sedan landade jag i Berlin. Det var först då jag förstod att jag faktiskt skulle flytta. Bakom mig hade jag en på många sätt tung sommar och nu en resa ända från Karleby ner till Helsingfors och via Stockholm till Tegel Flughafen. Jag var trött och plötsligt var jag alldeles omtumlad av känslor. Eftersom jag hade en hel massa olika informationstillfällen framför mig genast samma dag, var det tur att min buddy (tutor) väntade på mig vid flygfältet. Det blev redan då klart för mig att stereotyperna om tysk byråkrati faktiskt stämmer. Det tog heller inte länge förrän jag började uppskatta finska studerandebostäderna allt mer. Huset jag bor i ligger visserligen väldigt nära universitetet men hemtrevligt är det inte. Jag delar dusch, toalett och kök med hela fjärde våningen och mitt rum är stort, tomt och smutsigt. Första kvällen frågade jag mig själv om det verkligen var så lönsamt att åka hit och varför jag egentligen hade kommit.

Redan följande dag fick jag till all lycka svaret. Bara i Potsdam är vi ca. 200 Erasmus studeranden, alla i samma situation. Allihop är vi nyinflyttade och nyfikna, de flesta känner ingen från förut och alla vill lära känna varandra. Jag har redan fått många underbara vänner från runt om i Europa och ser verkligen fram emot alla de äventyr vi kommer att uppleva tillsammans! Det tyskan började också flyta på bättre förvånansvärt hastigt. Tröskeln att använda olika språk är inte så hög bland utbytesstuderanden, eftersom största delen har kommit hit just för att lära sig.

Nu har jag överlevt papperskriget, handlat på IKEA, skaffat internet och tyskt telefonnummer, valt mina kurser och hittat vägen till Berlin. Min första vecka här har varit mycket hektisk, fyllt med ny information, men också fest. Nästa vecka börjar studierna. Även om det skrämmer mig en aning, väntar jag ivrigt på mina kurser i olika former av lingvistik, men också italienska. 


Jag trivs alltså bra. Just nu önskar jag att det här året aldrig tog slut!

-----------------------------------

Lentokoneeni laskeutui Berliiniin reilu viikko sitten. Vasta silloin ymmärsin, että olin todella muuttamassa. Kesä oli ollut rankka, kuten myös matka Kokkolasta Helsinkiin ja Tukholman kautta Tegelin lentokentälle. Olin väsynyt ja kaikki tunteet nousivat pintaan. Onneksi tuutorini (buddy) oli minua lentokentällä vastassa, koska minun piti jo samana päivänä löytää useita eri infotilaisuuksia. Sain heti oppia, että stereotypiat saksalaisesta byrokratiasta kyllä pitävät paikkansa. Arvostan nyt myös suomalaisia opiskelija-asuntoja enemmän.  Asuntolan sijainti on täydellinen, kävelymatkan päässä yliopistolta, mutta kodikas se ei ole. Koko neljännelle kerrokselle on yhteiset suihkutilat ja keittiö ja huoneeni on iso, tyhjä ja likainen. Ensimmäisenä iltana kysyin itseltäni, oliko tässä nyt mitään järkeä ja miksi ylipäänsä olin tänne tullut.

Onneksi sain vastaukseni heti seuraavana päivänä. Jo pelkästään Potsdamissa meitä Erasmus vaihtareita on noin 200, kaikki samassa tilanteessa, yhtä uteliaita ja uusia täällä. Suurin osa ei ensin tuntenut ketään täältä ja haluavat tutustua toisiinsa. Olen jo saanut monta hyvää ystävää ympäri Eurooppaa, enkä malta odottaa kaikkia niitä seikkailuja, joita vielä tulemme yhdessä kokemaan! Saksakin alkoi yllättävän nopeasti sujua paremmin. Vaihtareiden kesken kynnys käyttää vieraita kieliä on ihanan matala, koska suurin osa on tullut tänne oppimaan.

Paperisota on nyt voitettu, IKEAssa shoppailtu, Internet ja saksalainen puhelinliittymä hankittu. Olen myös valinnut kurssini ja löytänyt tien Berliiniin. Ensimmäinen viikko täällä on ollut tosi hektinen, täynnä uutta informaatiota mutta myös juhlaa. Opinnot alkavat ensi viikolla. Vaikka minua vähän jännittääkin, odotan innolla lingvistiikkakurssejani, ja myös italian alkeita.

Viihdyn siis hyvin täällä. Kunpa tämä vuosi ei loppuisi koskaan!

Liebe Grüße,
Maliin

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lihaton Lokakuu: take-away-runoutta

Nyt mun pitää taas hakee kebab ku tuli nälkä

Ah, muistan ne alkukesän illat, kun oli hämärää, ja piti mennä oluelle
kävelin Otto-Braun Straßea lempikebabbilaan

Tilasin dürüm dönerin scharfsoßella ja mukaan, sekä yks Jever pilsner ohessa

Jatkoin kohti sporapysäkkiä, ja istuin alas nauttimaan siitä pötkylästä

Eka spora meni aina ohi, mut mitä väliä,

Sit kun poltti liikaa, hörppäsin jeveriä

Sit hyppäsin sporaan ja menin baariin

Se döner


Tai sit ne illat, kun tuli futista

Kipitin samaan paikkaan, ja otin big-dönerin kräutersoßella
mukaan ja Berliner Pilsnerin

Sit vaan istuin koneelle ja söin niin et maha repes

3e/stück

Big-dönerin paras puoli oli se, kun työnsi naaman sen sisään, nii oli vaan lihaa
ja meni ekat 5 min ennen ku pääsi ees haukkaamaan sitä leipää

Daaaaaymn son

Ja sit ne varisteli päälle aina jotain chili-jauhetta tai kuivaa paprikaa

Ja se poltti kyynelet silmistä

Rapea lämpöseks grillattu leipä
ja naapurikojusta sai parhaan kanadönerin
sekä big chickenin
currykastikkeella, tai sit Kräuter, mut ei scharf eikä Knoblauch

Big chicken

Koska ne oli pahoja

Miten paljon normaalia kanaa isompi
On big chicken

Tunge kolme nyrkkiä pitaleipään, nii ymmärrät
ja sit salaatit päälle
paras döner on se, jossa on paljon salaattia
tekee siitä raikkaan

Tämä on totta
Ultimaattinen dönermuoto on silti dönerbox

Se on nii läskii kamaa

Pitää lähtee ekskulle taas arvioimaan jonkin kaupungin dönskät ja falsut

Yhessä paikassa oli karseeta lihaa, mut se currykastike, oi se currykastike
laukesin housuihini heti ku pääsin ulos

Miks vasta sillon

Koska otin mukaan ja alotin vasta pihalla

On ihana käppäillä kotiin hiukan hämärässä, mut silti lämpimässä kesäillassa volkspark friedrichsheinin läpi lämmin herkulliselta tuoksuva döner käsissä

Plus, kolmen kuukauden jälkeen pelkkä ajatus döneristä on melko kuvottava. Tuli syötyä k.o safkaa esim. paljon

Tulin jouluks kotiin ja koko ajatus oksetti
2vko vierotusoireita

Makasin sängyssä sikiöasennossa ja hikoilin ja oksensin
sit takasin berliiniin, ja loppuvuonna en syöny mitään muuta
paras oli Neuköllnistä semmonen likanen katudönerilä
perus dönerlihat mit gemüse
veti jostain wokkipannulta seisseitä kasviksia ja lihat veitsellä vartaasta
ja mieletön kastike päälle
sen jälkeen en enää ikinä löytäny sitä mestaa

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/2148/Tee%20se%20itse%20-kebab/
sitsiruoat

Otetaanpa sitä dönskää lihattoman lokakuun kunniaksi eikä tapella


tiistai 1. lokakuuta 2013

Opiskelijapoliitikkoja ja Metsätalon kummituksia

#Tässä taasen yksi hiukan vanhempi teksti, mutta ajattelin sen olevan tässä hallopedivaalien alla varsin ajankohtainen. Umlautilta ehdolla tulee olemaan näillä näkymin minun lisäkseni Eva.#
Tuskin kenellekään on jäänyt huomaamatta, että oppiaineemme aloittavista opiskelijoista vain osa suorittaa kandidaatintutkinnon loppuun ja vielä harvempi sinnittelee maisteriksi asti.  Laitoksen henkilökunnan keskuudessa kysymys suuresta keskeyttäjien joukosta on herättänyt kummastusta ja keskustelua, mutta keskusteluun otetaan vain satunnaisesti mukaan tärkeimmät asiantuntijat: alanvaihtajat, ikuiset oikikseen hakijat, alisuorittajat ja muut Metsätalon salien kummitukset. Toisin sanottuna henkilökunta ei meillä juuri vaivaudu pohtimaan aineryhmän ongelmia tutkijankammioidensa ulkopuolella, saati huomioimaan opiskelijoiden näkökulmaa opintojen toteuttamiseen.

”Yliopisto tarjoaa opiskelijoille lukuisia vaikuttamisen kanavia ja palautejärjestelmiä”, kivahtaa ensimmäinen kriitikko. Tämä on totta. Olen itsekin muun muassa Nykykielten laitoksen opintoasiaintyöryhmässä keskustellut professoreiden kanssa palauteryhmien ongelmista ja opintouudistusten mutkista. Näiden keskusteluiden hyödyistä voi olla montaa mieltä, mutta kiistämätön fakta on, että moni muukin käy näitä keskusteluita. Yliopisto tarjoaa nuorelle opintopolitiikasta, järjestötoiminnasta ja yleisestä kissan ristimisestä kiinnostuneelle opiskelijalle paljon väyliä, jossa tämä tuleva kunnanvaltuustosalien torkkutuomari pääsee tuntemaan itsensä tärkeäksi ja ”vaikuttamaan ympäristöönsä”. 

Erityisesti uudet opiskelijat alkavat helposti tuntea huimausta järjestöjyyrien kertoessa toiminnastaan erilaisissa valtuustoissa, työryhmissä tai pullonpesijäpoppoissa. Jo toista vuotta räkä poskella yliopiston portaissa ravanneelle, enemmän tai vähemmän aktiivisesti touhussa mukana olleelle allekirjoittaneellekin näiden tahojen väliset suhteet ja merkitys on edelleen suuri arvoitus. Ei kuitenkaan tarvitse olla pahakaan byrokratiakriitikko tai teekutsuliikkeen intiaani ymmärtääkseen, että systeemi ei ehkä ole se kaikkein toimivin. Tosiasiassa yksittäisellä työryhmällä tai valiokunnalla on yhtä vähän valtaa ympäristöönsä kuin laboratoriohäkissä sätkivällä rotalla: valita voi korkeintaan ruokakupin ja virikkeeksi väsätyn vessapaperirullan väliltä.

Vaikka valtaa yksittäiselle toimijalle sattuisi epähuomiossa kertymäänkin, on vastuu toiminnasta helppo siirtää tuumimistiimi X:n työn tulokseksi. ”Tein mitä minulle suositeltiin” on edelleen yhtä suosittu argumentti nuorien opiskelijapoliitikkojen keskuudessa kuin se oli aikoinaan Nürnbergin tuomioistuimen edessä tärisevillä natseillakin. Tosiasiassa näihin pesteihin kuitenkin usein hakeutuu ihmisiä, joille oppiminen, uuden luominen ja tieteen tekeminen ovat pelkkiä sivuseikkoja. Sen sijaan opiskelijavaikuttaminen toimii narsismin ruokkimisen ja huonon itsetunnon purkamisen kanavana.

Tilanteen on pitkälti tehnyt nykyisen kaltaiseksi oppiaineiden kaventuva itsenäisyys ja laitoksen johdon vieraantuminen ongelmista, joihin opiskelijat Helsingin yliopistolla päivittäin törmäävät. Kunnollista vastavoimaa näille trendeille on kuitenkaan turhaa järjestöihin juurtuneista ikiopiskelijoista etsiä. Sen sijaan näkisin entistä tiiviimmän ja paremmin valmistellun aktiivisuuden ja edunvalvonnan jokaisen ainejärjestön ydintehtävänä sekä kehitysintressinä. Jos me pystymme yhdessä osoittamaan kritiikillä ja ehdotuksilla paremman tien, tulemme kiertämään suuren osan nykyisen yliopistobyrokratian labyrintistä. Mikäli keskitymme opiskelijoina vain bileiden järjestämiseen sekä humanistiklusterin verhojen valitsemiseen, tulemme pian huomaamaan olevamme kaulaamme myöten kusessa. Tämä ei tarkoita sitä, ettei yliopiston hallintoelimillä olisi merkitystä – päinvastoin on niihin hakeutuminen tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää.

torstai 26. syyskuuta 2013

Tarinoita fuksiaisista Teil 1 und 2

Prologi:


Vuonna 1973 maailman öljyntuottajamaat päättivät korottaa öljyn hintaa. Tästä seurasi koko läntistä maailmaa ravisuttanut talouskriisi, jonka vaikutukset ulottuivat jopa hirmuisessa nousussa olevaan Länsisaksaan asti. Bretton Woods -järjestelmästä ja dollariin perustuvasta taloudesta luovuttiin, ja kritiikin määrä etenkin akateemisissa piireissä kasvoi.


Samalla länsisaksalaiset yliopisto-opiskelijat huomasivat, että heidän vaatimuksiaan ei kuultu. Opiskelijan ääni yliopistolla kaikui kuulemattomille korville pitkin tyhjiä käytäviä. Vain henkilökunta sai vaikuttaa opintojen muotoon.


Rajan takana kommunistinen yhteiselo ja tasa-arvoisten oikeudet alkoivat houkuttaa nyt, kun Itäsaksa oli tunnustettu ja liitetty YK:n jäseneksi. DDR tarjosi töitä kaikille, tasa-arvoisen palkkajärjestelmän ja mahdollisuuden nousta puoluerintaman huipulle. Willy Brandt oli tehnyt vahvaa työtä Saksojen välien parantamiseksi, mutta nyt hänen valtakautensa loppui vakoilusyytteiden vuoksi.


Uudeksi liittokansleriksi noussut Helmut Schmidt ei tyydyttänyt nousevan vasemmistolaisen nuorisoaatteen vaatimuksia, ja vallankumoustellisten vaikuttajien, kuten muusikko Wolf Biermannin ja näyttelijä-laulaja Nina Hagenin myötä halu muutokseen kävi yhä suuremmaksi.


Loikkaaminen rajan taakse oli kuitenkin haastavaa. Vuonna 1976 Itäsaksa kielsi maahanpääsyn monelta kulttuurivaikuttajalta, eivätkä kapitalistivanhempien opiskelijalapsetkaan olleet sen toivotumpia vieraita.



Rajan ali kulki kuitenkin reitti. Tätä maanalaista reittiä piti yllä opiskelijoiden etua ajava salaliitto nimeltään Umlaut ry. Umlaut tarjosi halukkaille, ja riittäviä kontakteja omaaville opiskelijoille ja taiteilijoille mahdollisuuden saavuttaa itäinen utopia. Reitti ei ollut kuitenkaan helppo. Monet jäivät kiinni, monia teloitettiin epäiltynä vakoilusta. Matkalla oli odotettavissa monia vastoinkäymisiä ja haasteita, joista vain motivoituneimmat selvisivät, toisinaan viekkautensa avulla, toisinaan taas voitelemalla oikeita virkamiehiä lahjuksilla. Tämä on näiden opiskelijoiden tarina.

--------------------------------------------


Unsere edle und großartige Geschichte

Es war einmal ein Durchfall - überall. Dieser Durchfall hieß "Westdeutschland." Wir, unsere edle Gemeinschaft, wollten ein Teil von der Großartigen Gruppe "Umlaut" werden. Um das zu erreichen mussten wir nach DDR.

Auf der Reise haben wir viele Schwierigkeiten gehabt, aber trotz allem haben wir das geschafft, aber nur mit hilfe der großartigen Tutoren, die uns begleitet haben.

Heute ist ein Tag der Freude, wir gehören endlich zu den edlen Leuten!



--------------------------------------------


Leipzigin yössä seikkailufasaanit vailtavat mielessään vain yksi päämäärä: uusi unelma ja sen toteutuminen.

"On jossain paikka meillekin. On jossain aika ja paikka meillekin."

Yhteenkuuluvuus ja rakkaus germanistiikkaan ja parempaan tulevaisuuteen siivittivät meitä eteenpäin.

Helppoa unelman saavuttaminen ei ollut, mutta sydämen lujuus ja aitous ovat meidän avaimemme sisäpiirin lukittuihin oviin. selvisimme haasteista kuin fasaanit karhunraudasta. Haavojamme nuollen olemme saavuttaneet tarinamme katharsiksen.

Viimein olemme saavuttaneet nirvanan.



---------------------------------------------

Epilogi:


Raskaan ja hikisen yön jälkeen väsynyt joukko läntisiä akateemikkoja raahautuu räsyisissä vaatteissaan hiljaiseen työväentaloon Leipzigin ulkopuolella. Yö on pilvinen, ja ilmassa leijuu jännittynyt tunne.


Onko tämä kaikki ollut turhaa? Mitä nyt seuraa? Nämä nuoret luottivat henkensä ventovieraiden käsiin, ja nyt kun kaikki on ohi, epäilys herää.


Ovi aukeaa kuitenkin lämpimään hymyyn. Täällä ei näy Stasia, täällä öiset vaeltajat kohtaavat Umlaut ry:n maanalaisen liikkeen toverit. Tarjolla on virvokkeita ja lämmintä kättä.


Ja nyt nämä pedagogisten, kirjallisuuden, kielitieteen ja käännöstieteen taitajat istuvat yhdessä pöydän ääreen ja saavat käteensä väärrennetyt passit. Heidän täytyy vain väkertää niihin allekirjoituksensa, ja paikka puolueessa on lähestulkoon varma.


Elämä Itäsaksassa on kuin ruusuilla tanssimista näille idealisteille. Täällä vallitsee tasa-arvo, täällä on jokaisella yhtäläiset oikeudet, ja täällä on puolue, joka suojelee jäseniään. Iltaisin tämä akateeminen eliitti kerääntyy television ääreen ja katselee murheissaan uutisia lännestä, missä heidän entiset ystävänsä turvautuvat väkivaltaan synkän syksyn 1977 langetessa. Kaikki olisi voinut olla toisin.


Nämä nuoret onnistuivat pakenemaan väkivaltaa kuoleman uhalla. He vaaransivat henkensä itsensä ja tovereidensa puolesta tuodakseen toivoa maailmaan rauhan keinoin. Ja vaikka he joutuivatkin pitämään menneisyytensä salassa aina vuoteen 1989 asti, se oli sen arvoista. Siksi näissä muistelmissaan he nostavatkin jälleen kätensä ja ristivät sormensa maanalaisen liikkeen ja puolueen, Umlautin kunniaksi.



Tämä oli tarina, jota sukupolvet kertovat vielä vuosia. Tämä oli tarina kahtiajakautuneesta maasta ja sen asukkaista, jotka huomasivat maan suurimmat epäkohdat, ja jotka tulevat nyt luomaan sen tulevaisuuden. Nämä ihmiset muistavat nuoruutensa ikuisesti: kaiken sen vaikeuden, sen pelon, ja sen epätoivonkin häämöttäessä heränneen toivonkipinän, joka syntyi sydämeen nukkuvan toverin hymyä katsellessa. Me olemme olleet onnekkaita, ja me, me jatkamme elämäämme onnellisina.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Schweizer Nationalsport!


Ein kleines Stück Schweizer Landeskunde. Vor etwas mehr als zwei Wochen fand in Burgdorf das sogenannte Eidgenössische Schwing- und Älplerfest statt. Dieses Ereignis findet nur alle drei Jahre statt, wobei drei typisch schweizerische Sportarten ausgeübt werden: Schwingen, Hornussen und Steinstossen. In erster Linie dreht sich das ganze Fest jedoch um das Schwingen, worum es auch in diesem Blog-Eintrag gehen soll.

Das Eidgenössische Schwingfest ist das wichtigste Fest dieser Sportart. Dabei wird jeweils der Schwingerkönig gekürt, welcher als Preis u.a. einen Muni, also einen Stier erhält. Das Eidgenösissche Schwingfest wird seit dem Jahre 1895 regelmässig veranstaltet. Die provisorisch aufgestellte Arena bot Platz für über 50'000 Zuschauer. Auf dem Festgelände wurden rund 300'000 Besucher gezählt, dabei wurde rund um die Uhr Alkohol verkauft, Schlägereien gab es aber keine. Die Schweizer feiern anlässlich dieses Festes jeweils sich selbst, ihr Land und die Kultur des Schwingens sowie weitere Traditionen. Ein riesiges Volksfest!
http://de.wikipedia.org/wiki/Eidgenössisches_Schwing-_und_Älplerfest



Doch worum geht es beim Schwingen? Die Sportart ist uralt und eine Art Ringen, bei welchem an bestimmten Hosen gelupft wird, daher auch die Bezeichnung Hosenlupf. Geschwungen wird jeweils in einem Ring aus Sägemehl, und die Schwinger tragen speziell dafür gefertigte Schwingerhosen.



Auf die genauen Regeln will ich hier jetzt nicht eingehen, weil ich sie selbst immer wieder vergesse. Der Wikipedia-Artikel hilft bei Interesse gerne weiter. Man achte jedoch auf die verhältnismässig schönen Kleider, welche die Schwinger während des Wettkampfes tragen. Geschwungen wird solange bis einer der beiden Kerle mit dem Rücken im Sägemehl liegt oder bis die Maximalzeit erreicht wird und der "Gang" als "gestellt" also unentschieden gewertet wird. Eine weitere Besonderheit ist, dass die Paarungen im Laufe des Wettkampfes von einer Jury bestimmt werden, es ist also nicht Zufall, gegen wen man schwingt. Die Schwingfeste werden also nicht im KO-Modus oder Ähnlichem ausgetragen sondern es existiert ein Punktesystem, durch welches dann eine Schlussrangliste erstellt wird.

Anlässlich des Eidgenössischen Schwingfests werden auch verschiedene traditionelle Bräuche der Schweiz vorgestellt und zelebriert. Dazu gehört zum Beispiel das Fahnenschwingen. Dazu nur dieses kurze Video vom Schwingfest 2010.



Solche heimatlichen Traditionen weiss man erst zu schätzen, wenn man sie schon längere Zeit nicht mehr erlebt hat. Dabei sind es genau solche Bräuche, welche eine Kultur ausmachen und ihre Zusammengehörigkeit fördern. Wer gerne noch mehr wissen möchte, bitte einfach nachfragen.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Bloggare presenterar sig själv: Carola :)

För en vecka sedan landade ett flygplan i Berlin. Ut kom en väldigt trött germanist, jag, som endast nått ett delmål på min resa till Leipzig. Efter föga 2 timmar sömn den föregående natten (inte på grund av starkare drycker som man kanske kan tro, det var ju söndag. Snarare låg min trogna tidsoptimism i bakgrunden, en ständig förföljare som ofta rånar mig på vettig tidsanvändning och sömn). Den här gången var det fråga om att man inte kan fixa allt inför en ett år lång resa, på kvällen före resan.. men på något sätt fick jag det gjort. Jag har alltid brunnit för att resa, men aldrig gjort det med turistguideboken i hand. 

 Mitt Erasmus-år är väldigt efterlängtat. Jag har vistats en del i Tyskland under år 2012, det var min tid där som väckte min språkhunger och intresset för just det tyska språket. Redan då jag ansökte till Helsingfors universitet drömde jag mig iväg till mitt utbytesår, det var ett måste. 

 Jag är hemma från Vasa, mitt modersmål är svenska. Jag kommer från en stor familj, så jag är van med att slåss för mina rättigheter och ge efter då andra faktiskt vet bättre. Min finska var inte så lite rostig då jag flyttade till Helsingfors första gången 2008. Den blev inte bättre av att jag tillbringade typ 70 % av de följande 4 åren utomlands. Men i samband med mitt jobb, som alltid funnits där då jag varit hemma, har jag varit tvungen att slipa på min finska. Att förstå språket var aldrig problemet, men jag talade det så sällan, så jag upprepade att göra samma fel om och om igen. Ibland har jag fått goda skratt och hård kritik för mina mindre lyckade uttalanden (jag har jobbat som lektant, håller program på finska för massor med barn åt gången, inklusive deras kritiska föräldrar), men man lär sig. 

 Den rikiga milstolpen för min finska var komiskt nog universitet, med tanke på att jag kommit dit för att tala tyska. Jag vill stå upp för mina svenska rättigheter i min undervisning, det kommer alltid att vara en hjärtesak. Jag syftar på de nya finska bekantskaperna (underbara superfina nya vänner är mer passande) jag fått under året på uni,  jag har varit tvungen att bjuda in finskan i min vardag. Det var hemskt först, men nu har vi blivit vänner och jag känner att jag kan lita på min finska.. så nu var det alltså min tyska som ska få en självförtroende-boost i.o.m. mitt utbytesår :D.

 En kort presentation har aldrig varit min starka sida, eller är det mina referensramar som saknar gränser? Vad mer kan jag säga om mig själv just idag. Jag är alltså 23 år gammal.. jag tycker om att måla, dansa (på lördagskvällar och hemma till väldigt ifrågasättbar musik :D), tala och analysera in i det sista.. inte skolarbeten tyvärr.. titta på film, resa, skratta, dricka kaffe, shoppa.. Jag är en obotlig optimist, det kanske är det som förklarar mig bäst, det får jag åtminstone alltid höra :)

 Nu under de kommande månaderna får ni ta del av mitt liv i Tyskland, hoppas jag kan bjuda på lite roliga historier och tips för er som funderar på ett eget utbytesår :)

Carola