Olipa kerran joukko suomalaisia joka suuntasi yhden sveitsiläisen johdolla kohti Keski-Eurooppaa viettämään lukukauden päätteeksi muutaman päivän Sveitsissä. Tarkoituksena oli kiertää paikkoja ja tutustua maahan, mutta mitäköhän siitä tuli?
eräälle henkilölle korkeuserot olivat liian järkyttäviä...
Basel
No siitähän tuli reissu viileähköstä pohjoisesta keskelle kuumeimpia alppeja. Matkalla Zürichin lentokentältä Luzerniin yllättivät huikeat korkeuserot, kuten esim. erään aseman jyrkät portaat. Majoitus oli mainio ja porukka suuntasi heti ekana päivänä Sveitsin viemäriin, eli Baseliin. He tottuivat nopeasti värikkääseen "leikkirahaan" ja hintoihin ja saivat matkan aikana myöskin kuulla tietoja Sveitsin vilkkaimasta "Strichistä" Oltenissa. Italialaisen ciccolo-tarjoilijan tuomien kaljojen ääressä oli helppo hymyillä,
"leikkiraha" HA!
Toisena päivänä oli ohjelmassa paljon Sveitsin historiaa. Kahden tunnin laivamatkalla Luzernista kohti Treibiä nautittiin mm. herkullisista juustoista ja auringonpaisteesta. Vaellus Rütlille alkoi jyrkällä nousulla, josta reissuun vähäksi aikaa mukaan liittynyt seurallinen kissa teki heti paljon kevyempi. Paikallisen maatilan lehmät voivat nauttia radion tarjoamasta musiikista kun tälle matkustelevalle opiskelijaporukalle taas riitti puhuttavaa ja naurettavaa ihan muutenkin näin korkeuseroja ylittäessä. Perinteisen alppimakaroniannoksen (lisukkeena Apfelmus!) jälkeen pidettiin levähdystauko kuuluisalla Rütliwiese:llä, missä vuonna 1291 ensimmäiset kolme kantonit perustivat Sveitsin valaliiton. Matkajohtajan pitämän hissaopetuksen jälkeen suunnattiin takaisin Luzerniin maistelemaan kaupungin parhaita Schnitzelbroteja ja tutustumaan viehettävään vanhakaupunkiin.
Kyllä tänne kelpaa valtion perustaa...
Manun hissatunti Rütliwiese:llä
Kolmas päivä alkoi pitkällä junamatkalla kohti Lugano. Sveitsin aurinkotuvassa hämmästeltiin ihmeellisen näköisiä palmuja, käytettiin paikallista wc-tarjontaa törkeästi hyväksi ja annettiin D-vitamiinien valuta syvälle ihon alle. Läheisellä Monte Bre:lla nautittiin maisemista ja ruoista. Terassilla hämmästelivät aluksi miksi Benvenuton jälkeen kyltissä luki Tervetuloa. Selvisi että paikan omistajan vaimo on suomalainen, ja yllättävän nopeasti tämän miehensä oli oppinut ulkoa seinän takana hyvän ruokahalun toivottamisen suomen kielellä. Takaisin kaupungissa matkanjohtajan suhteiden kautta pääsivät nuoret ja reippaat opiskelijat tutustumaan sveitsiläisiin opiskelijoihin ja saivatpahan kaupan päälle ilmaiset kaljat. Lämpötila nousi reilusti yli 25 ja näin ollen jalkakylpy purossa, bikini- ja kaljamahakroppien esitteleminen julkisella paikalla sekä monen jäätelöannoksen nauttiminen olivat sopivaa ajankäyttöä Sveitsin italiankielisessä eteläpäässä. Asemakaupasta junaan napattiin mukaan paikalliset roseviinit ja sitruunalimsa Gazosa limone. Näillä eväillä kahden ja puolen tunnin junamatka läpi ihmeellisiä kiertonousutunneleita taittui heti paljon helpommin. Väsyneinä mutta onnellisena mentiin Luzernin päässä nukku... ööh ottamaan kaljaa.
Puheenjohtaja huolehtii Umlautin uudesta työsuhdeautosta
Monte Bré:llä.
Huh onpa kuuma... ilma, siis!
Sulautuminen paikallisväestöön
Paikallista roséviiniä, sitruunalimsaa, juustoa, makkaraa ja sipsiä. Lähiruoka njamm!
Junamatkailu voi olla rankkaa...
Sunnuntaina oli aikainen herätys, sillä ohjelmassa oli matka Engelbergiin. Jo bussissa nuoret hämmästelivät intialaisten turistien määrä, mutta Engelbergissä Titlis-vuoren hissien ala-asemassa alkoi kaikille olla selvä, että tästä voi tulla hyvinkin jännä reissu. Nousun väliasemien vessat tutkittiin perinpohjaisesti ja gondoliosuuden aikana kerrattiin eri maiden ja kantoneiden lippuja. Ylhäällä Titliksellä, eli 3020 metrin korkeudessa luntaa ei sen kummemmin ihmetelty, kun ympärillä riitti alppien mahtavia huippuja ihailtavaksi. Cliff-walkilla väistettiin ahkerasti kuvia ottavia aasialaisia ja jäätikköluolan uumenissä ihmetelttiin sinisessä valossa luonnon muodostamia kauneuksia (ei siis pelkästään reissussa mukana olleita naisia). Ryhmäkuvia otettiin kovaan tahtiin, mutta maisemien ihailua vei suurimman osan ajasta huipulla. Tämänkin rakennuksen vessat käytettiin ahkerasti ja eri kerroksien vessajonot verrattiin tarkasti. Vuorella oli tämän reissaavan suomalaisryhmän lisäksi lähinnä aasialaisia turistiryhmiä. Ja niitä oli paljon! Paluumatkan hissijonossa matkanjohtaja antoikin äännekkäästi ymmärtää, että häntä vituttaa, mitä kiltit ja hyvin koulutetut reissaajat ymmärsivät ohjeeksi spontaaniseen vitutuslauluun. Ikävä kyllä aasialaisten matkanjohtaja sekä hänen seuralaiset innostuivat tästä yhä enemmän ja homma päättyi loppujen lopuksi itse hississä laulettavaan vitutuslauluun sekä intialaisen vastineen joukkotoistoon, jota molemmat vituttivat ennen kaikkea hissin kuljettajaa. Paska reissu joka kusahti, mutta sentään oli gondolissa patukkaa tarjolla... ;)
Engelberg 1000 m.ü.M.
Varjogroupie
Lapset tykkää
#korkeuseroja
Jäätikön sisällä, hyvin hämmentävää!
Hississä oli ahdasta, kiitos aasialaiset, mutta meillä oli silti hauskaa ;)
Alas matklaiset kuitenkin pääsivät ja hyppäsivät heti bussiin, junaan ja toiseen junaan ja yks kaks olivat jo Bernissä. Väsyneet ja nälkäiset suomalaiset innostuivat laajasta Röstitarjonnasta vanhassakaupungissa ja söivät kiltisti esim. juuston, kinkun ja kananmunan alle haudattuja ja voissa paistettua maaomenalastuja hyvän, paikallisen Gurten Bierin kera. Bundeshausin edessä väsynyt ryhmä ihasteli niin maisemia kuin aurinkopaistetta. Pienessä maassa samana päivänä on mahdollista käydä hyvinkin erilaisissa paikoissa. Monet ryhmäläiset ihastuivat Berniin matkajohtajan tavoin ja yhteisen drinkin ääressä ruvettiinkin jo kertamaan tapahtunutta. Kotimatkalla sveitsiläinen valkoviini maistui junassa sellaisenaan samoin kuin hostellissa juustojen, makkaran ja oluen kera. Parasta oli kuitenkin huikea seura.
uuh...
E guete! :)
Bundeshausin "terassilla". Bern on kaunis <3
Zytgloggeturm
Matkalaiset Bundeshausin, eli Sveitsin parlamentin ja hallitusrakennuksen edessä.
Matkajohtajan on pidettävä aina huolta matkaseuran viihtyvyydestä, nesteytyksestä, ravinnosta, vessakäynneistä ja, ai niin, tavaroista...
Maanantai olikin sitten jo viimeinen päivä. Väsyneenä ja hieman surullisinä nuoret lähtivät Zürichiin viimeiselle yhteiseille kaupunkikävelylle ja jätskille tällä reissulla. Special guestit Ranskasta ja Saksasta jättivät porukan jo aiemmin ja nyt oli matkajohtajan paikka jättää laumansa ja antaa heidän käyttää omia siipejään kotilennolla Suomeen.
Ja jos siivet eivät muuten kanna, nii käytä sveitsiläistä ilmaa hei!
Kyllä he vielä takaisin tulevat ;) Ihan varmasti!
Kiitos kaikille, jotka teitte tästä reissusta uskomattoman hauskan! Suuri kiitos Martalle, Essille, Jennille, Sariannalle, Mialle, Petrille ja Tommylle!
„Ab Herbst 1940 konnte man an den Bahnhöfen
Lapplands und entlang der Eismeerstraße Soldaten sehen, die fremde Sprachen
sprachen. Die Bewohner Lapplands wunderten sich über in prächtige Uniformen
gekleidete Soldaten, die überraschend in ihrem Heimatland auftauchten und
allmählich Gebäude und Felder in Gebrauch nahmen. Von da an begann ein vier
Jahre dauerndes Zusammenleben, das in der dramatischen Zerstörung Lapplands im
Herbst 1944 endete.“ (aus http://www.arktikum.fi/DE/ausstellungen/wechselnde-ausstellungen/wir-waren-freunde-olimme-ystavia.html)
Eine kleine Finnin. Bild: Lapin Maakuntamuseo
Am 27. April
2015, dem 70. Jahrestag des Kriegsendes in Lappland, wurde im Museum „Arktikum“
in Rovaniemi die Sonderausstellung „Wir waren Freunde – Olimme ystäviä“
eröffnet. Mithilfe von Bildern, Dokumenten, Briefen und verschiedenen
Gegenständen wird die Geschichte der deutsch-finnischen Beziehungen in Lappland
in den Jahren 1941-1944 erzählt.
Kurz über die Geschichte
Wenn man über
Deutschen in Lappland spricht, fällt wahrscheinlich den meisten auf, wie die
Hauptstadt Lapplands Rovaniemi von der deutschen Armee im Jahr 1944 abgebrannt
wurde – nur 7 oder 8 Gebäude blieben stehen. Die Geschichte der Deutschen in
Lappland beginnt aber einige Jahre früher, als Finnland und Schweden im
September 1940 Transitverträge mit Deutschlandüber Transporten schlossen. Damals hielten die Deutschen Nordnorwegen
besetzt und man konnte auf die Straßen und Eisenbahnen des Nordens eine
zunehmende Anzahl von Deutschen sehen. Infolge der militärischen Zusammenarbeit
war Nordfinnland in den Jahren 1941-1944 Kriegsoperationsgebiet der deutschen
Truppen, Lappland blieb aber kein Besatzungsgebiet der Deutschen.
Zwischen
Deutschen und Finnen entwickelten sich lebhafte und komplexe Beziehungen, die
durch diese Ausstellung präsentiert werden und Anreiz für Nachdenken bieten.
In Erinnnerung geblieben sind die
deutschen Soldaten den Einheimischen als stattlich, mit guter Haltung und
munter singend. Die Finnen fanden die Deutschen gepflegt und stichelten sogar
ein wenig über ihre Gepflogenheit.
Alltag der deutschen Soldaten in
Lappland
„Ein Glatzkopf in Rovaniemi wagte
es nicht, den hut zu ziehen, weil die Deutschen ihre Baracken auf jeden freien
Platz bauten“: In Rovaniemi wohnten ungefähr 6000 deutsche Soldaten. Im Jahr 1941 gab
es auf dem Gebiet von Rovaniemi schon mehr als 630 Baracken, und noch mehr
wurden bis 1944 gebaut.
Die
Deutschen machten sich in kurzer Zeit mit den finnischen Gewohnheiten und
Freizeitsaktivitäten vertraut. Sie wurden von den Finnen in die Saunaeingeladen und fanden Gefallen am saunieren.
Ein deutscher Kriegsveteran stellte dann fest: Wir wurden alle Saunisten! Die Sauna war ein Ort, wo man die Zeit
verbrachte, Neuigkeiten austauschte und sich kennenlernte. Nicht immer gab es
eine gemeinsame Sprache: Es reichte, den Kopf zu nicken.
Die Waffenbrüderschaft
war besonders bei den sportlichen Wettkämpfen zu sehen und zu hören. Die
Deutschen nahmen z.B. an die Ounasvaara-Wintersportwettkämpfe teil, wo sie mit
Sportlern von Weltmeisterschaftsniveau konkurrierten. Die Teilnahme an solchen
Sportveranstaltungen war für die deutschen Soldaten oft eine Art Entspannung,
oder sogar ein „Urlaub vom Tode“ für
diejenigen, die an der Front waren.
In Ounasvaara
wurde oft Generaloberst Eduard Dietl (1890-1944) gesehen. Dietl gehörte der
Nationalsozialistischen Partei an und war einer der wenigen Favoriten Hitlers
unter den Generalen. Dietl galt für die Finnen als sympathisch und wurde auch humoristisch
als „Freund Finnlands“ beschrieben. Dietl verlangte von seinen Truppen eine
freundliche Einstellung gegenüber den Finnen und ging selbst mit gutem Beispiel
voran.
In den Jahren
1942-1944 wurde in Rovaniemi der deutsche Soldatensender Lapplandsender betrieben. Er brachte vor allem Unterhaltungs- und
Musiksendungen. Besonders viel wurde der Schlager Lilli Marleen (auf Finnisch Liisa
pien‘) gespielt. Amerikanische und englische Musik waren verboten.
Dieser
Kanal war im gesamten Frontbereich zu hören und weil das Programm gut zu
empfangen war, gab es auch zahlreiche finnische Hörer. Im Archiv des finnischen
Senders YLE (Yle elävä arkisto) ist die einzige Aufnahme des Lapplandsenders zu
hören, die erhalten geblieben ist. Die Aufnahme ist ein Nachruf von Jägeroberst
Oiva Williamo auf den tödlich verunglückten Generaloberst Eduard Dietl.
Die Deutschen hatten bestimmte Vorstellungen über
Lappland, und zwar erschien Lappland wie ein urtümlicher Ort, wo Menschen
Renntiere hüteten und in Lappenkoten wohnten.
Für die deutschen
Soldaten wurden Reiseführer und andere Sachbücher ausgegeben, mit dem Ziel,
ihre Kenntnisse über die Geographie Lapplands und das gesellschaftliche Leben
dort zu verbessern. Verschiedene Informationsblätter erklärten z.B. wo die nächste
Sauna zu finden war oder wo man deutschsprachige Zeitungen kaufen konnten.
Weil die Finnen
die nationalsozialistische Propaganda als drohend empfanden, gab es in Finnland
eine starke Zensur. Trotzdem wurde für die deutschen Soldaten eine besondere Zeitung
ausgedrückt, und zwar der Lappland-Kurier.
Wer waren sie?
In den Jahren
1941-1944 hielten sich in Lappland über 200.000 deutschen Soldaten auf.
Begegnungen
zwischen Deutschen und Finnen führten oft zu Freundschafts- und eventuell auch
Liebesbeziehungen. Obwohl die Zeitungen über deutsche Soldaten und finnische
Frauen mit einem gewissen moralisierenden Ton berichteten, gab es oft ernsthafte
Liebesbeziehungen, die zu Verlobungen und Ehen führten, die aber geheim
gehalten wurden.
In der
Ausstellung wird besonders über zwei Beziehungen erzählt, und zwar eine
Liebesbeziehung zwischen einem deutschen Soldat, Sigi, und einer finnische
Frau, Liisa, und eine Freundschaft zwischen der Finnin Anna-Liisa und der Deutschen
Ingeborg.
Die Hausgehilfin
Liisa oder Elisabeth aus Petsamo und der deutsche Soldat Siegried (Sigi) hatten
sich 1941 in Petsamo kennen gelernt. Der erste Brief ist vom 1.1.1942 und von
da an kamen hunderte Liebesbriefe. Die Liebenden kümmerten sich umeinander,
sandten einander Geschenke, trafen sich und verlobten sich – und träumten von
einer Ehe. Liisa und Sigi hörten nicht auf, an ein gemeinsames Leben zu glauben,
obwohl der Krieg ständig grausamer wurde.
Anna-Liisa und
Ingeborg waren zwei gleichaltrige Mädchen, die einen Briefwechsel unterhielten.
Sie sprachen über ihren Alltag, z.B. über Schule, Hobbys, ihre Familien, Sport
und Filme. Anna-Liisa arbeitete während des Fortsetzungskrieges bei der
Provinzialverwaltung in Lappland. Zu ihren Bekanntschaften gehörten deutsche
Männer und Frauen, mit denen sie sich abends traf und Zeit verbrachte.Aus Anna-Liisas Tagebücher kann man lesen,
wie das Leben während des Fortsetzungskrieges eine intensive und gute Zeit der
Freundschaft war.
Das Leben während
der deutschen Anwesenheit in Lappland hatte aber auch Schattenseiten. Die
Gefühle der Unsicherheit und Angst führten zu einer Zunahme des Alkoholkonsums,
besonders in Rovaniemi und Kemi. Manchmal kam es auch zu Schlägereien zwischen
finnischen und deutschen Männern, deren Ursache war meistens eine Frage der
Autorität oder Eifersucht wegen einer Frau waren. Die Deutschen machten sich in
Lappland auch vieler Eigentumsdelikte und Verkehrsvergehen schuldig. Die
Eigentumsdelikte umfassten den Diebstahl von Holz, Heu, Werkzeugen und
Baumaterial, sowie das Demolieren ganzer Gebäude. Oft waren es die Spüren ihrer
besonderen Schuhe, die die deutschen Schuldigen verrieten. Verkehrsunfälle
ereigneten sich häufig, denn die unerfahrenen deutschen Fahrer auf den
überlasteten Landstraßen Lapplands fahren mussten.
Die
deutsch-finnische Waffenfreundschaft endete im September 1944 mit dem Beginn
des Lapplandkrieges. Die Finnen mussten die deutschen Truppen innerhalb von
zwei Wochen von ihrem Territorium vertreiben. Die deutschen zogen sich in
Richtung Eismeer zurück und praktizierten die Taktik der verbrannten Erde.
Alles wurde zerstört: Gebäude, Straßen, Brücken und Fahren. Die vom Lapplandkrieg
erzeugte Bitterkeit gegenüber dem ehemaligen Waffenbruder führte zu einem
Jahrzehnte Misstrauen gegenüber allem, was deutsch war, inklusiv deutsche
Touristen.
1963 wurde bei
Norvajärvi in Rovaniemi ein Friedhof für
die deutschen Soldaten angelegt, was Unruhe und Demonstrationen verursachte.
Die allgemeine Auffassung schien jedoch zu sein, dass man die Tote respektieren
musste, denn „man kann diese Leiche doch nicht hassen“. Aus dem Gebäude des
Generalquartiers sind nur einige Reste geblieben, die ins Provinzialmuseum
Lapplands gebracht wurden.
Dieser Frühling wurde am Ende des Literaturgeschichte-Kurses Zusammenarbeit mit dem Goethe-Institut Helsinki gemacht. Die Studierenden stellten ihre Blogs zu verschiedenen Epochen vor, und es wurde diskutiert, was für eine Rolle alte Deutsche Literatur heute spielt: Warum lohnt es sich, alte deutsche Literatur zu lesen? Sind Bücher Fenster in eine andere Welt?
Uns Studierenden hat die Veranstaltung viel Spaß gemacht. Nach den Vorträgen fragte eine Besucherin mir und meinen Freunden: "Also wer sind Sie, wie sind Sie hier eigentlich gekommen?" Als wir erzählten, dass wir Germanistikstudierenden an der Universität Helsinki sind, sagte sie: "Also kein Wunder, dass Sie so professionell sind."
Die Literaturblogs und unsere Gedanken an deutschsprachige Literatur kannst du unter diesen Links finden:
Weimarer Klassik http://wahlverwandtschaften2015.blogspot.fi/
Tänä vuonna oli viimein, monen vuoden jälkeen, Helsingin vuoro järjestää jokavuotiset Germanistipäivät Suomen germanisteille. 20-22. maaliskuuta lähemmäs sata ulkopaikkakuntalaista ja suuri joukko umlautlaisia kokoontui yhteen viettämään ikimuistoista viikonloppua Helsinkiin.
Sitsien jatkomeininkiä
Kahden tapahtumapäivän aikana ehdimme kokea monenlaista. Perjantaina Germipäivät alkoivat tervetulotilaisuudella ja oppiaineen (germaaninen filologia ja saksan kääntäminen) esittelyllä, jossa esiintyi opettajiamme sekä mahtava Germanistenchor. Seuraavaksi vuorossa oli ainejärjestömme Umlautin esittely ja toivotimme vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Tämän jälkeen pidimme vielä pikaisen haalarimerkkibasaarin ennen hotelliin siirtymistä.
Viralliset haalarimerkit: sitsi- ja sporamerkki
Germanistenchor
Illalla vuorossa oli rastikiertelyä ympäri keskustaa, ja viileästä säästä huolimatta tunnelma oli huipussaan! Rasteilla tehtiin mm. käännöksiä ja juomasekoituksia, lyhytnäytelmiä, juostiin runollisesti kilpaa ja tutustuttiin Helsingin nähtävyyksiin. Ensimmäinen germanisti-ilta huipentui jatkoihin Humanistiklusterilla Uuden ylioppilastalon yläkerrassa.
Lauantaina ohjelmamme tarjosi vieraille jotakin aivan erityistä: yksityisraitiovaunuajelun Suomen suurimmassa tilausratikassa, eli hopeanhohtoisessa Kulttuuriratikassa. Monipuolisen kiertoajelun maisemia siivitti Saksassakin keikkaa heittänyt muusikko Desert M urbaaneilla soundeillaan. Yksityinen spora-ajelu oli myös monille meistä stadilaisista harvinainen ja erityislaatuinen tilaisuus. Reittimme kulki Rautatieasemalta Kauppatorin kautta Eiraan, Kamppiin, Töölöön, Alppilaan, Itä-Pasilaan, Vallilaan, josta päädyimme vielä Sörnäisten ja Kallion kautta Merihakaan.
Desert M
#eioofygystkii
Desert M
Toisena iltana järjestimme Germanistipäivien sitsit, jotka pidettiin aina niin tunnelmallisessa Alina-salissa Uudella ylioppilastalolla. Teemana oli urbaani hipsteriristeily, ja vieraat saapuivat mahtavissa underground-asuissaan Alina Linen neitsytristeilylle tyrskyjen vietäviksi. Sitseillä saimme viihtyä järjestöjen esittelyjä kuunnellessa sekä laulaa sitsilauluja sydämemme kyllyydestä. Vieraat nauttivat urbaanista seilorimenustamme, joka koostui juustoisesta porkkana-bataatti-keitosta, katkarapuwrapeistä ja granaattiomenalla koristellusta suklaamoussesta. Helsingissä tarjolla on vain parasta!
Laulunjohtajat Riitta ja Tuomas
Essi, Manu ja lahjasaldoa
Pöytäosuudella laulaminen ei riittänyt kultakurkkuisille risteilijöillemme, joten hoilasimme yhdessä karaokea karaokeisäntämme Petun ohjaamana aina aamun pikkutunneille asti. Enpä tiedä, onko Alina-jatkoilla ennen vedetty letkajenkkaa koko osallistujaköörin voimin!
Karaokeisäntä Petu #petuonirti
Umlaut ry kiittää kaikkia Germanistipäivien osallistujia ja järjestäjiä onnistuneesta ja iloisesta viikonlopusta!
Ruoka- ja olutillassa oli tarjolla kaikenlaisia herkkuja. Yleisön pyynnöstä, tässä ohje aiton sveitsiläisen röstin tekoon, jonka kirjoitin aikoinaan osakunnan isäntänä osakuntalehteen.
Sveitsiläinen RÖSTI
Juhlien jälkeisenä päivänä, kun pahin krapula on hiljattain hiipumassa, tekee yleensä mieli saada kunnon rasvaista ja täyttävää ruokaa. Isännällä on tähän hätään hyvä vinkki, jonka avulla arjen raaka-aineista saa helposti ja nopeasti herkullisen aamiaisen. Voihan sitä muutenkin joskus kokeilla, vaikkei krapulaa olisikaan.
Kyseessä on siis yksi Sveitsin kansallisruoista, eli rösti! Suomessa röstiperunoiksi kutsutut pakastetuotteet ovat ihan syötäviä, mutta eivät pärjää kunnon itse tehdylle sveitsiläiselle röstille. Rösti oli ennen vanhaan perinteinen maalaisaamiainen. Nykypäivänä sitä syödään brunsseissa, lisukkeena liharuokien kanssa tai ihan pääruokana. Röstiin voi erittäin sopivasti käyttää ylijääneitä perunoita.
vaihtoehtoisesti oman maun mukaan:
20 – 100 g voimakasta juustoa (esim. Gruyère tai vuoristo-/alppijuusto)
50 – 150 g pekonisuikaletta
1 – 2 kpl kananmunaa
Miten pitkään kestää?
noin 20-25 minuuttia (jos perunat on keitetty aiemmin)
Miten valmistetaan?
Keitä perunat kuorineen, jos mahdollista jo edellisenä päivänä, tai käytä tähteitä. Älä keitä liian pehmeiksi. Jos keität vasta ennen ruoanlaittoa, keitä vain noin 10-15 min ja anna jäähtyä jonkin verran. Kuori perunat ja raasta pieneksi silpuksi. Hienonna sipuli. Kuumenna paistinpannua kunnolla ja lisää voi. Lisää sipulia pannun ja paista minuutti tai pari. Lisää nyt raastetut perunat ja suola pannuun. Sekoita perunoita jatkuvasti noin parin minuutin ajan ja vähennä lämpöä miedolle tasolle (esim 2-3/6)., jotta ainekset sekoittuu hyvin.
Puristele perunoista lastojen avulla kakunmuotoinen klöntti keskelle pannua. Laita sopiva, koko klöntin peittävä lautanen röstin päälle ja anna paistua noin 15-20 minuuttia riippuen perunoiden määrästä.
Kun Rösti on valmis, käännä pannu ylösalaisin niin, että pidät patakintaan tai patalapun avulla röstin päällä olevasta lautasesta kiinni. Näin saat valmiin röstin lautaselle syötäväksi. Oikeaoppisen tavan mukaan kuuluisi tässä vaiheessa liu’uttaa rösti takaisin pannuun, jotta saadaan myöskin toiselle puolelle ruskea pinta, mutta tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
Vaihtoehdot:
Sipulin voi tietenkin jättää myös pois. Jos haluat myös pekonia röstiisi, laita alussa vain pikkaisen voita ja paista pekonia hetken, mutta älä kuitenkaan paista rapeaksi. Kuullota sipuli pekonin seassa ja lisää vasta sitten perunat. Juusto kannattaa lisätä pieninä paloina heti alussa kun on saanut klöntin valmiiksi.. Paina palat hieman klöntin sisään ennen kuin asetat lautasen röstin päälle. Halutessasi voit paistaa erikseen kanamunan tai pari ja asetella valmiiksi paistetun, lautasella olevan röstin päälle.
Vinkit:
Rösti on siis helppo ja nopea tehdä ja sopii etenkin lisävaihtoehtoineen erittäin hyvin krapulaisen aamupalaksi. Röstin kääntäminen ei ole tietenkään mitenkään pakollinen eikä suositeltavaa, jos kädet ovat vielä niin heikkoina, että pannu ei taida pysyä käsissä. Isomummon tapana oli tehdä rösti pelkästään perunasta, ilman sipulia tai mitään muuta ja ottaa lautaselle lisukkeeksi marjahilloa. Tämä on erittäin suositeltavaa, jos haluaa hieman kevyemmän version röstistä. Tapoja on siis monia, tee oman maun mukaan ja nauti!