Ein bisschen Müde
an dem Strand
Ein bisschen Müde
in dem Sand
Drum sind Verblüde
in dem Land
Des warmen Südens
|
Ein wenig Hungrig
macht mich Satt
Ein wenig Hungrig
in der Stadt
Aus weißem Honig
mein Verstand
Ist ausreichend
|
Ein bisschen Spät
vergiss die Uhr
Ein bisschen Spät
verließ die Spur
Wie viel es steht
kann niemand nur
Nachholen
|
Ein bisschen Frieden
reicht mir aus
Ein bisschen Frieden
mir nach Haus
So wohl zufrieden
und wiederaus
Ein bisschen Müde
|
maanantai 19. lokakuuta 2015
Ein bisschen Müde
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Umlautin sveitsinreissu
Olipa kerran joukko suomalaisia joka suuntasi yhden sveitsiläisen johdolla kohti Keski-Eurooppaa viettämään lukukauden päätteeksi muutaman päivän Sveitsissä. Tarkoituksena oli kiertää paikkoja ja tutustua maahan, mutta mitäköhän siitä tuli?
No siitähän tuli reissu viileähköstä pohjoisesta keskelle kuumeimpia alppeja. Matkalla Zürichin lentokentältä Luzerniin yllättivät huikeat korkeuserot, kuten esim. erään aseman jyrkät portaat. Majoitus oli mainio ja porukka suuntasi heti ekana päivänä Sveitsin viemäriin, eli Baseliin. He tottuivat nopeasti värikkääseen "leikkirahaan" ja hintoihin ja saivat matkan aikana myöskin kuulla tietoja Sveitsin vilkkaimasta "Strichistä" Oltenissa. Italialaisen ciccolo-tarjoilijan tuomien kaljojen ääressä oli helppo hymyillä,
Kolmas päivä alkoi pitkällä junamatkalla kohti Lugano. Sveitsin aurinkotuvassa hämmästeltiin ihmeellisen näköisiä palmuja, käytettiin paikallista wc-tarjontaa törkeästi hyväksi ja annettiin D-vitamiinien valuta syvälle ihon alle. Läheisellä Monte Bre:lla nautittiin maisemista ja ruoista. Terassilla hämmästelivät aluksi miksi Benvenuton jälkeen kyltissä luki Tervetuloa. Selvisi että paikan omistajan vaimo on suomalainen, ja yllättävän nopeasti tämän miehensä oli oppinut ulkoa seinän takana hyvän ruokahalun toivottamisen suomen kielellä. Takaisin kaupungissa matkanjohtajan suhteiden kautta pääsivät nuoret ja reippaat opiskelijat tutustumaan sveitsiläisiin opiskelijoihin ja saivatpahan kaupan päälle ilmaiset kaljat. Lämpötila nousi reilusti yli 25 ja näin ollen jalkakylpy purossa, bikini- ja kaljamahakroppien esitteleminen julkisella paikalla sekä monen jäätelöannoksen nauttiminen olivat sopivaa ajankäyttöä Sveitsin italiankielisessä eteläpäässä. Asemakaupasta junaan napattiin mukaan paikalliset roseviinit ja sitruunalimsa Gazosa limone. Näillä eväillä kahden ja puolen tunnin junamatka läpi ihmeellisiä kiertonousutunneleita taittui heti paljon helpommin. Väsyneinä mutta onnellisena mentiin Luzernin päässä nukku... ööh ottamaan kaljaa.
Sunnuntaina oli aikainen herätys, sillä ohjelmassa oli matka Engelbergiin. Jo bussissa nuoret hämmästelivät intialaisten turistien määrä, mutta Engelbergissä Titlis-vuoren hissien ala-asemassa alkoi kaikille olla selvä, että tästä voi tulla hyvinkin jännä reissu. Nousun väliasemien vessat tutkittiin perinpohjaisesti ja gondoliosuuden aikana kerrattiin eri maiden ja kantoneiden lippuja. Ylhäällä Titliksellä, eli 3020 metrin korkeudessa luntaa ei sen kummemmin ihmetelty, kun ympärillä riitti alppien mahtavia huippuja ihailtavaksi. Cliff-walkilla väistettiin ahkerasti kuvia ottavia aasialaisia ja jäätikköluolan uumenissä ihmetelttiin sinisessä valossa luonnon muodostamia kauneuksia (ei siis pelkästään reissussa mukana olleita naisia). Ryhmäkuvia otettiin kovaan tahtiin, mutta maisemien ihailua vei suurimman osan ajasta huipulla. Tämänkin rakennuksen vessat käytettiin ahkerasti ja eri kerroksien vessajonot verrattiin tarkasti. Vuorella oli tämän reissaavan suomalaisryhmän lisäksi lähinnä aasialaisia turistiryhmiä. Ja niitä oli paljon! Paluumatkan hissijonossa matkanjohtaja antoikin äännekkäästi ymmärtää, että häntä vituttaa, mitä kiltit ja hyvin koulutetut reissaajat ymmärsivät ohjeeksi spontaaniseen vitutuslauluun. Ikävä kyllä aasialaisten matkanjohtaja sekä hänen seuralaiset innostuivat tästä yhä enemmän ja homma päättyi loppujen lopuksi itse hississä laulettavaan vitutuslauluun sekä intialaisen vastineen joukkotoistoon, jota molemmat vituttivat ennen kaikkea hissin kuljettajaa. Paska reissu joka kusahti, mutta sentään oli gondolissa patukkaa tarjolla... ;)
Alas matklaiset kuitenkin pääsivät ja hyppäsivät heti bussiin, junaan ja toiseen junaan ja yks kaks olivat jo Bernissä. Väsyneet ja nälkäiset suomalaiset innostuivat laajasta Röstitarjonnasta vanhassakaupungissa ja söivät kiltisti esim. juuston, kinkun ja kananmunan alle haudattuja ja voissa paistettua maaomenalastuja hyvän, paikallisen Gurten Bierin kera. Bundeshausin edessä väsynyt ryhmä ihasteli niin maisemia kuin aurinkopaistetta. Pienessä maassa samana päivänä on mahdollista käydä hyvinkin erilaisissa paikoissa. Monet ryhmäläiset ihastuivat Berniin matkajohtajan tavoin ja yhteisen drinkin ääressä ruvettiinkin jo kertamaan tapahtunutta. Kotimatkalla sveitsiläinen valkoviini maistui junassa sellaisenaan samoin kuin hostellissa juustojen, makkaran ja oluen kera. Parasta oli kuitenkin huikea seura.
Maanantai olikin sitten jo viimeinen päivä. Väsyneenä ja hieman surullisinä nuoret lähtivät Zürichiin viimeiselle yhteiseille kaupunkikävelylle ja jätskille tällä reissulla. Special guestit Ranskasta ja Saksasta jättivät porukan jo aiemmin ja nyt oli matkajohtajan paikka jättää laumansa ja antaa heidän käyttää omia siipejään kotilennolla Suomeen.
Kyllä he vielä takaisin tulevat ;) Ihan varmasti!
Kiitos kaikille, jotka teitte tästä reissusta uskomattoman hauskan! Suuri kiitos Martalle, Essille, Jennille, Sariannalle, Mialle, Petrille ja Tommylle!
| eräälle henkilölle korkeuserot olivat liian järkyttäviä... |
| Basel |
![]() |
| "leikkiraha" HA! |
Toisena päivänä oli ohjelmassa paljon Sveitsin historiaa. Kahden tunnin laivamatkalla Luzernista kohti Treibiä nautittiin mm. herkullisista juustoista ja auringonpaisteesta. Vaellus Rütlille alkoi jyrkällä nousulla, josta reissuun vähäksi aikaa mukaan liittynyt seurallinen kissa teki heti paljon kevyempi. Paikallisen maatilan lehmät voivat nauttia radion tarjoamasta musiikista kun tälle matkustelevalle opiskelijaporukalle taas riitti puhuttavaa ja naurettavaa ihan muutenkin näin korkeuseroja ylittäessä. Perinteisen alppimakaroniannoksen (lisukkeena Apfelmus!) jälkeen pidettiin levähdystauko kuuluisalla Rütliwiese:llä, missä vuonna 1291 ensimmäiset kolme kantonit perustivat Sveitsin valaliiton. Matkajohtajan pitämän hissaopetuksen jälkeen suunnattiin takaisin Luzerniin maistelemaan kaupungin parhaita Schnitzelbroteja ja tutustumaan viehettävään vanhakaupunkiin.
| Kyllä tänne kelpaa valtion perustaa... |
| Manun hissatunti Rütliwiese:llä |
Kolmas päivä alkoi pitkällä junamatkalla kohti Lugano. Sveitsin aurinkotuvassa hämmästeltiin ihmeellisen näköisiä palmuja, käytettiin paikallista wc-tarjontaa törkeästi hyväksi ja annettiin D-vitamiinien valuta syvälle ihon alle. Läheisellä Monte Bre:lla nautittiin maisemista ja ruoista. Terassilla hämmästelivät aluksi miksi Benvenuton jälkeen kyltissä luki Tervetuloa. Selvisi että paikan omistajan vaimo on suomalainen, ja yllättävän nopeasti tämän miehensä oli oppinut ulkoa seinän takana hyvän ruokahalun toivottamisen suomen kielellä. Takaisin kaupungissa matkanjohtajan suhteiden kautta pääsivät nuoret ja reippaat opiskelijat tutustumaan sveitsiläisiin opiskelijoihin ja saivatpahan kaupan päälle ilmaiset kaljat. Lämpötila nousi reilusti yli 25 ja näin ollen jalkakylpy purossa, bikini- ja kaljamahakroppien esitteleminen julkisella paikalla sekä monen jäätelöannoksen nauttiminen olivat sopivaa ajankäyttöä Sveitsin italiankielisessä eteläpäässä. Asemakaupasta junaan napattiin mukaan paikalliset roseviinit ja sitruunalimsa Gazosa limone. Näillä eväillä kahden ja puolen tunnin junamatka läpi ihmeellisiä kiertonousutunneleita taittui heti paljon helpommin. Väsyneinä mutta onnellisena mentiin Luzernin päässä nukku... ööh ottamaan kaljaa.
| Puheenjohtaja huolehtii Umlautin uudesta työsuhdeautosta |
| Monte Bré:llä. |
| Huh onpa kuuma... ilma, siis! |
![]() |
| Sulautuminen paikallisväestöön |
![]() |
| Paikallista roséviiniä, sitruunalimsaa, juustoa, makkaraa ja sipsiä. Lähiruoka njamm! |
| Junamatkailu voi olla rankkaa... |
Sunnuntaina oli aikainen herätys, sillä ohjelmassa oli matka Engelbergiin. Jo bussissa nuoret hämmästelivät intialaisten turistien määrä, mutta Engelbergissä Titlis-vuoren hissien ala-asemassa alkoi kaikille olla selvä, että tästä voi tulla hyvinkin jännä reissu. Nousun väliasemien vessat tutkittiin perinpohjaisesti ja gondoliosuuden aikana kerrattiin eri maiden ja kantoneiden lippuja. Ylhäällä Titliksellä, eli 3020 metrin korkeudessa luntaa ei sen kummemmin ihmetelty, kun ympärillä riitti alppien mahtavia huippuja ihailtavaksi. Cliff-walkilla väistettiin ahkerasti kuvia ottavia aasialaisia ja jäätikköluolan uumenissä ihmetelttiin sinisessä valossa luonnon muodostamia kauneuksia (ei siis pelkästään reissussa mukana olleita naisia). Ryhmäkuvia otettiin kovaan tahtiin, mutta maisemien ihailua vei suurimman osan ajasta huipulla. Tämänkin rakennuksen vessat käytettiin ahkerasti ja eri kerroksien vessajonot verrattiin tarkasti. Vuorella oli tämän reissaavan suomalaisryhmän lisäksi lähinnä aasialaisia turistiryhmiä. Ja niitä oli paljon! Paluumatkan hissijonossa matkanjohtaja antoikin äännekkäästi ymmärtää, että häntä vituttaa, mitä kiltit ja hyvin koulutetut reissaajat ymmärsivät ohjeeksi spontaaniseen vitutuslauluun. Ikävä kyllä aasialaisten matkanjohtaja sekä hänen seuralaiset innostuivat tästä yhä enemmän ja homma päättyi loppujen lopuksi itse hississä laulettavaan vitutuslauluun sekä intialaisen vastineen joukkotoistoon, jota molemmat vituttivat ennen kaikkea hissin kuljettajaa. Paska reissu joka kusahti, mutta sentään oli gondolissa patukkaa tarjolla... ;)
![]() |
| Engelberg 1000 m.ü.M. |
| Varjogroupie |
| Lapset tykkää |
| #korkeuseroja |
![]() |
| Jäätikön sisällä, hyvin hämmentävää! |
![]() |
| Hississä oli ahdasta, kiitos aasialaiset, mutta meillä oli silti hauskaa ;) |
Alas matklaiset kuitenkin pääsivät ja hyppäsivät heti bussiin, junaan ja toiseen junaan ja yks kaks olivat jo Bernissä. Väsyneet ja nälkäiset suomalaiset innostuivat laajasta Röstitarjonnasta vanhassakaupungissa ja söivät kiltisti esim. juuston, kinkun ja kananmunan alle haudattuja ja voissa paistettua maaomenalastuja hyvän, paikallisen Gurten Bierin kera. Bundeshausin edessä väsynyt ryhmä ihasteli niin maisemia kuin aurinkopaistetta. Pienessä maassa samana päivänä on mahdollista käydä hyvinkin erilaisissa paikoissa. Monet ryhmäläiset ihastuivat Berniin matkajohtajan tavoin ja yhteisen drinkin ääressä ruvettiinkin jo kertamaan tapahtunutta. Kotimatkalla sveitsiläinen valkoviini maistui junassa sellaisenaan samoin kuin hostellissa juustojen, makkaran ja oluen kera. Parasta oli kuitenkin huikea seura.
![]() |
| uuh... |
![]() |
| E guete! :) |
| Bundeshausin "terassilla". Bern on kaunis <3 |
| Zytgloggeturm |
| Matkalaiset Bundeshausin, eli Sveitsin parlamentin ja hallitusrakennuksen edessä. |
| Matkajohtajan on pidettävä aina huolta matkaseuran viihtyvyydestä, nesteytyksestä, ravinnosta, vessakäynneistä ja, ai niin, tavaroista... |
![]() |
| Ja jos siivet eivät muuten kanna, nii käytä sveitsiläistä ilmaa hei! |
Kyllä he vielä takaisin tulevat ;) Ihan varmasti!
Kiitos kaikille, jotka teitte tästä reissusta uskomattoman hauskan! Suuri kiitos Martalle, Essille, Jennille, Sariannalle, Mialle, Petrille ja Tommylle!
tiistai 12. toukokuuta 2015
Wir waren Freunde - Olimme ystäviä
„Ab Herbst 1940 konnte man an den Bahnhöfen
Lapplands und entlang der Eismeerstraße Soldaten sehen, die fremde Sprachen
sprachen. Die Bewohner Lapplands wunderten sich über in prächtige Uniformen
gekleidete Soldaten, die überraschend in ihrem Heimatland auftauchten und
allmählich Gebäude und Felder in Gebrauch nahmen. Von da an begann ein vier
Jahre dauerndes Zusammenleben, das in der dramatischen Zerstörung Lapplands im
Herbst 1944 endete.“ (aus http://www.arktikum.fi/DE/ausstellungen/wechselnde-ausstellungen/wir-waren-freunde-olimme-ystavia.html)
![]() |
| Eine kleine Finnin. Bild: Lapin Maakuntamuseo |
Am 27. April
2015, dem 70. Jahrestag des Kriegsendes in Lappland, wurde im Museum „Arktikum“
in Rovaniemi die Sonderausstellung „Wir waren Freunde – Olimme ystäviä“
eröffnet. Mithilfe von Bildern, Dokumenten, Briefen und verschiedenen
Gegenständen wird die Geschichte der deutsch-finnischen Beziehungen in Lappland
in den Jahren 1941-1944 erzählt.
Kurz über die Geschichte
Wenn man über
Deutschen in Lappland spricht, fällt wahrscheinlich den meisten auf, wie die
Hauptstadt Lapplands Rovaniemi von der deutschen Armee im Jahr 1944 abgebrannt
wurde – nur 7 oder 8 Gebäude blieben stehen. Die Geschichte der Deutschen in
Lappland beginnt aber einige Jahre früher, als Finnland und Schweden im
September 1940 Transitverträge mit Deutschland
über Transporten schlossen. Damals hielten die Deutschen Nordnorwegen
besetzt und man konnte auf die Straßen und Eisenbahnen des Nordens eine
zunehmende Anzahl von Deutschen sehen. Infolge der militärischen Zusammenarbeit
war Nordfinnland in den Jahren 1941-1944 Kriegsoperationsgebiet der deutschen
Truppen, Lappland blieb aber kein Besatzungsgebiet der Deutschen.
Zwischen
Deutschen und Finnen entwickelten sich lebhafte und komplexe Beziehungen, die
durch diese Ausstellung präsentiert werden und Anreiz für Nachdenken bieten.
In Erinnnerung geblieben sind die
deutschen Soldaten den Einheimischen als stattlich, mit guter Haltung und
munter singend. Die Finnen fanden die Deutschen gepflegt und stichelten sogar
ein wenig über ihre Gepflogenheit.
Alltag der deutschen Soldaten in
Lappland
„Ein Glatzkopf in Rovaniemi wagte
es nicht, den hut zu ziehen, weil die Deutschen ihre Baracken auf jeden freien
Platz bauten“: In Rovaniemi wohnten ungefähr 6000 deutsche Soldaten. Im Jahr 1941 gab
es auf dem Gebiet von Rovaniemi schon mehr als 630 Baracken, und noch mehr
wurden bis 1944 gebaut.
Die
Deutschen machten sich in kurzer Zeit mit den finnischen Gewohnheiten und
Freizeitsaktivitäten vertraut. Sie wurden von den Finnen in die Sauna eingeladen und fanden Gefallen am saunieren.
Ein deutscher Kriegsveteran stellte dann fest: Wir wurden alle Saunisten! Die Sauna war ein Ort, wo man die Zeit
verbrachte, Neuigkeiten austauschte und sich kennenlernte. Nicht immer gab es
eine gemeinsame Sprache: Es reichte, den Kopf zu nicken.
Die Waffenbrüderschaft
war besonders bei den sportlichen Wettkämpfen zu sehen und zu hören. Die
Deutschen nahmen z.B. an die Ounasvaara-Wintersportwettkämpfe teil, wo sie mit
Sportlern von Weltmeisterschaftsniveau konkurrierten. Die Teilnahme an solchen
Sportveranstaltungen war für die deutschen Soldaten oft eine Art Entspannung,
oder sogar ein „Urlaub vom Tode“ für
diejenigen, die an der Front waren.
In Ounasvaara
wurde oft Generaloberst Eduard Dietl (1890-1944) gesehen. Dietl gehörte der
Nationalsozialistischen Partei an und war einer der wenigen Favoriten Hitlers
unter den Generalen. Dietl galt für die Finnen als sympathisch und wurde auch humoristisch
als „Freund Finnlands“ beschrieben. Dietl verlangte von seinen Truppen eine
freundliche Einstellung gegenüber den Finnen und ging selbst mit gutem Beispiel
voran.
In den Jahren
1942-1944 wurde in Rovaniemi der deutsche Soldatensender Lapplandsender betrieben. Er brachte vor allem Unterhaltungs- und
Musiksendungen. Besonders viel wurde der Schlager Lilli Marleen (auf Finnisch Liisa
pien‘) gespielt. Amerikanische und englische Musik waren verboten.
Dieser
Kanal war im gesamten Frontbereich zu hören und weil das Programm gut zu
empfangen war, gab es auch zahlreiche finnische Hörer. Im Archiv des finnischen
Senders YLE (Yle elävä arkisto) ist die einzige Aufnahme des Lapplandsenders zu
hören, die erhalten geblieben ist. Die Aufnahme ist ein Nachruf von Jägeroberst
Oiva Williamo auf den tödlich verunglückten Generaloberst Eduard Dietl.
Die Deutschen hatten bestimmte Vorstellungen über
Lappland, und zwar erschien Lappland wie ein urtümlicher Ort, wo Menschen
Renntiere hüteten und in Lappenkoten wohnten.
Für die deutschen
Soldaten wurden Reiseführer und andere Sachbücher ausgegeben, mit dem Ziel,
ihre Kenntnisse über die Geographie Lapplands und das gesellschaftliche Leben
dort zu verbessern. Verschiedene Informationsblätter erklärten z.B. wo die nächste
Sauna zu finden war oder wo man deutschsprachige Zeitungen kaufen konnten.
Weil die Finnen
die nationalsozialistische Propaganda als drohend empfanden, gab es in Finnland
eine starke Zensur. Trotzdem wurde für die deutschen Soldaten eine besondere Zeitung
ausgedrückt, und zwar der Lappland-Kurier.
Wer waren sie?
In den Jahren
1941-1944 hielten sich in Lappland über 200.000 deutschen Soldaten auf.
Begegnungen
zwischen Deutschen und Finnen führten oft zu Freundschafts- und eventuell auch
Liebesbeziehungen. Obwohl die Zeitungen über deutsche Soldaten und finnische
Frauen mit einem gewissen moralisierenden Ton berichteten, gab es oft ernsthafte
Liebesbeziehungen, die zu Verlobungen und Ehen führten, die aber geheim
gehalten wurden.
In der
Ausstellung wird besonders über zwei Beziehungen erzählt, und zwar eine
Liebesbeziehung zwischen einem deutschen Soldat, Sigi, und einer finnische
Frau, Liisa, und eine Freundschaft zwischen der Finnin Anna-Liisa und der Deutschen
Ingeborg.
Die Hausgehilfin
Liisa oder Elisabeth aus Petsamo und der deutsche Soldat Siegried (Sigi) hatten
sich 1941 in Petsamo kennen gelernt. Der erste Brief ist vom 1.1.1942 und von
da an kamen hunderte Liebesbriefe. Die Liebenden kümmerten sich umeinander,
sandten einander Geschenke, trafen sich und verlobten sich – und träumten von
einer Ehe. Liisa und Sigi hörten nicht auf, an ein gemeinsames Leben zu glauben,
obwohl der Krieg ständig grausamer wurde.
Anna-Liisa und
Ingeborg waren zwei gleichaltrige Mädchen, die einen Briefwechsel unterhielten.
Sie sprachen über ihren Alltag, z.B. über Schule, Hobbys, ihre Familien, Sport
und Filme. Anna-Liisa arbeitete während des Fortsetzungskrieges bei der
Provinzialverwaltung in Lappland. Zu ihren Bekanntschaften gehörten deutsche
Männer und Frauen, mit denen sie sich abends traf und Zeit verbrachte. Aus Anna-Liisas Tagebücher kann man lesen,
wie das Leben während des Fortsetzungskrieges eine intensive und gute Zeit der
Freundschaft war.
Das Leben während
der deutschen Anwesenheit in Lappland hatte aber auch Schattenseiten. Die
Gefühle der Unsicherheit und Angst führten zu einer Zunahme des Alkoholkonsums,
besonders in Rovaniemi und Kemi. Manchmal kam es auch zu Schlägereien zwischen
finnischen und deutschen Männern, deren Ursache war meistens eine Frage der
Autorität oder Eifersucht wegen einer Frau waren. Die Deutschen machten sich in
Lappland auch vieler Eigentumsdelikte und Verkehrsvergehen schuldig. Die
Eigentumsdelikte umfassten den Diebstahl von Holz, Heu, Werkzeugen und
Baumaterial, sowie das Demolieren ganzer Gebäude. Oft waren es die Spüren ihrer
besonderen Schuhe, die die deutschen Schuldigen verrieten. Verkehrsunfälle
ereigneten sich häufig, denn die unerfahrenen deutschen Fahrer auf den
überlasteten Landstraßen Lapplands fahren mussten.
Die
deutsch-finnische Waffenfreundschaft endete im September 1944 mit dem Beginn
des Lapplandkrieges. Die Finnen mussten die deutschen Truppen innerhalb von
zwei Wochen von ihrem Territorium vertreiben. Die deutschen zogen sich in
Richtung Eismeer zurück und praktizierten die Taktik der verbrannten Erde.
Alles wurde zerstört: Gebäude, Straßen, Brücken und Fahren. Die vom Lapplandkrieg
erzeugte Bitterkeit gegenüber dem ehemaligen Waffenbruder führte zu einem
Jahrzehnte Misstrauen gegenüber allem, was deutsch war, inklusiv deutsche
Touristen.
1963 wurde bei
Norvajärvi in Rovaniemi ein Friedhof für
die deutschen Soldaten angelegt, was Unruhe und Demonstrationen verursachte.
Die allgemeine Auffassung schien jedoch zu sein, dass man die Tote respektieren
musste, denn „man kann diese Leiche doch nicht hassen“. Aus dem Gebäude des
Generalquartiers sind nur einige Reste geblieben, die ins Provinzialmuseum
Lapplands gebracht wurden.
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Poesie
Johann Wolfgang von Goethe — Gefunden
Wer Wie Was
Wer Wie Was
maanantai 4. toukokuuta 2015
Literaturgeschichte im Goethe-Institut
Dieser Frühling wurde am Ende des Literaturgeschichte-Kurses Zusammenarbeit mit dem Goethe-Institut Helsinki gemacht. Die Studierenden stellten ihre Blogs zu verschiedenen Epochen vor, und es wurde diskutiert, was für eine Rolle alte Deutsche Literatur heute spielt: Warum lohnt es sich, alte deutsche Literatur zu lesen? Sind Bücher Fenster in eine andere Welt?
Uns Studierenden hat die Veranstaltung viel Spaß gemacht. Nach den Vorträgen fragte eine Besucherin mir und meinen Freunden: "Also wer sind Sie, wie sind Sie hier eigentlich gekommen?" Als wir erzählten, dass wir Germanistikstudierenden an der Universität Helsinki sind, sagte sie: "Also kein Wunder, dass Sie so professionell sind."
Uns Studierenden hat die Veranstaltung viel Spaß gemacht. Nach den Vorträgen fragte eine Besucherin mir und meinen Freunden: "Also wer sind Sie, wie sind Sie hier eigentlich gekommen?" Als wir erzählten, dass wir Germanistikstudierenden an der Universität Helsinki sind, sagte sie: "Also kein Wunder, dass Sie so professionell sind."
Die Literaturblogs und unsere Gedanken an deutschsprachige Literatur kannst du unter diesen Links finden:
Weimarer Klassik
http://wahlverwandtschaften2015.blogspot.fi/
Romantik
http://blogs.helsinki.fi/disendor/
http://sandmannromantik.blogspot.fi/
Vormärz
http://www.literaturjungesdeutschland.blogspot.fi/
Realismus
https://schwarzespinne.wordpress.com/
https://reanatu.wordpress.com/
Moderne
http://blogs.helsinki.fi/klassischemodernekafka/
https://alteliteratur.wordpress.com/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















