Suhahtanut syksy & huikeat hallituslaiset

Kamala, miten aika juoksee. Syyslukukausi on hurauttanut ohi sellaista vauhtia, ettei kukaan ole tainnut pysyä menossa mukana. Umlautilla on ollut tapahtumarikas syksy ja nyt tultiin taas yhden ajan päätökseen.

Umlaut kokoontui tänään kokoamaan itselleen uuden hallituksen, jonka kokoonpano on seuraava:
Puheenjohtaja: Manuel Ackermann
Varapuheenjohtaja: Siina Sammalisto
Sihteeri: Maiju Livio
Rahastonhoitaja: Eva Ruhanen
Muut jäsenet: Jp Jyväsjärvi, Hiski Häkämies, Jenni Ahtiainen, Essi Niemi, Sara Valtonen ja Riitta Hoffrén.

Uusi puheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle tammikuussa, jolloin hallituspestit jaetaan.

Nyt vetäydymme toviksi lomalle ja jatkamme tammikuussa uutta puhtia täynnä!

HYVÄÄ JOULUNODOTUSTA KAIKILLE!

Maliin i Potsdam – Del 2

Jag är ledsen för att jag inte hunnit skriva så ofta. Har för mycket att göra helt enkelt.

Jag är väldigt nöjd med mitt Erasmus-liv. Under de första dryga två månaderna har jag hunnit lära känna en hel massa underbara personligheter, lärt mig en hel del om mig själv och till och med fått en ny identitet som adoptivbarn i min italienska ”familj”. Då man hamnar i ett sådant läge, utomlands i en alldeles ny livssituation som man vet inte kommer att räcka för evigt, ändras också ens sätt att tänka och värdera saker. Det är inte många gånger jag tackat nej till att åka någonstans, gå ut, gå på museum eller till och med på opera, eftersom jag vill hinna suga i mig så mycket av det jag har omkring mig som möjligt. Mitt nya motto har blivit ”Sova hinner jag i Finland”.

Jag har dagligen att göra med en mängd olika nationaliteter. Samtidigt tror jag att jag aldrig tidigare funderat så mycket på vad det egentligen innebär att vara finne, finlandssvensk i mitt fall, som jag gör nu. Vad är typiskt finskt? Hurdana är vi finnar? Otaliga gånger har jag i varje fall kommit att berätta för folk varifrån jag kommer, och reaktionen är oftast den samma.

- Und woher kommst du?

- Aus Finnland.
- Wow!

Detta tycker jag är rätt lustigt. Sedan följer vanligtvis något av följande: Då måste du ju prata superbra engelska! Då är det nog inte kalt för dig här! Finska är nog ett jättesvårt språk! Också Pisa-testet samt det finska skolsystemet brukar nämnas. Finland är nog ett rätt bra land i alla fall. Något jag speciellt saknar här i Berlin och Brandenburg är ordentlig kundbetjäning. Ett leende verkar vara sällsynt vid kundbetjäningstillfällen här i trakterna.

Är också väldigt tacksam för professorernas inställning, även om jag är den enda utbytesstuderanden i mina kurser. Till all lycka kan jag en del om språkvetenskap från förut, så har inte ännu hamnat illa ute med mina studier även om jag på grund av tidsbrist inte hunnit studera på egen hand så flitigt. Sakta men säkert måste jag ändå börja skärpa mig. Det för mig väsentliga bearbetar jag trots allt konstant, mina språkkunskaper. Med tanke på de framsteg jag gjort hittills ser jag verkligen fram emot att se hur min tyska kommer att låta i juli, då jag till slut återvänder hem.

_____________________________________________________
Pahoittelut vähäisestä ja myöhäisestä kirjoittelustani, olen yksinkertaisesti liian kiireinen.

Olen hyvin tyytyväinen Erasmus-elämääni. Vajaa ensimmäisten kahden kuukauden aikana olen saanut oppia tuntemaan paljon loistavia persoonia, sekä oppia paljon uutta myös itsestäni. Olen jopa omaksunut uuden identiteettini adoptiolapsena italialaisessa ”perheessäni”. Kun joutuu tällaiseen tilanteeseen, uuteen elämäntilanteeseen ulkomailla ja vain rajoitetuksi ajaksi, koko ajatusmaailma ja arvot muuttuvat. En ole vielä montaa kertaa kieltäytynyt lähtemästä matkalle, kaupungille, museoon tai edes oopperaan, koska haluan ottaa kaiken irti siitä, mitä Saksalla on minulle tarjota. ”Nukkua ehdin suomessakin.”

Olen päivittäin tekemisissä eri kansallisuuksien kanssa, mutta en usko koskaan pohtivani suomalaisuuden tai suomenruotsalaisuuden merkitystä niin paljon kuin täällä Saksassa. Mitä on tyypillistä suomessa? Minkälaisia me suomalaiset oikeasti olemme? Lukemattomia kertoja olen kuitenkin joutunut kertomaan alkuperästäni, ja reaktio on useimmiten sama.
- Und woher kommst du?
- Aus Finnland.
- Wow!
Huvittavaa. Tätä seuraa useimmiten jotain seuraavanlaista: Siinä tapauksessa puhut varmasti tosi hyvää englantia! Sinulle ei varmaan tule täällä kylmä! Suomi on varmasti tosi vaikea kieli! Yleensä Pisa-tutkimus ja koulujärjestelmämmekin mainitaan. Suomi taitaa sittenkin olla ihan hyvä maa. Täällä Brandenburgin ja Berliinin alueella ikävöin ehkä eniten kunnon asiakaspalvelua, hymy kun täällä on harvinaista herkkua.

Myös professoreiden suhtautumisesta olen kiitollinen. Minua on yliopistolla kohdeltu ystävällisesti, vaikka olenkin kurssieni ainoa vaihto-opiskelija.  Onneksi tiesin kielitieteestä joitakin asioita ennestään, etten ole vielä joutunut kärsimään opintojen puolesta, ajanpuutteesta ja laiskuudestani huolimatta. Vähitellen aion joka tapauksessa ryhdistäytyä. Oleellista minulle on kuitenkin se, että kehitän kielitaitojani aktiivisesti. Sen perusteella kuinka hyvin olen jo edistynyt, en malta odottaa kuulevani miltä saksani kuulostaa heinäkuussa, kun palaan kotiin.

Liebe Grüße,
Maliin

Terveiset Smithille Töölöön

Hallo! 

Tässä kirjoittaa järjestössämme monin puolin aktiivinen toisen vuoden opiskelija Riitta/Rida/Sedä/Riista, jota saa kutsua kyllä aivan miksi huvittaa. Ystäväni opiskelee mursuna Helsingin kauppakorkeassa ja muistaa aina huomauttaa myös siitä mitä itse opiskelen, humanisti kun on kauppislaisille niin hauska juttu. Kolmas osapuoli vihjaisikin suhteemme olevan kuin Pocahontaksen ja John Smithin konsanaan, olemmehan täysin eri leireistä. Syntaksiluennon voi siis inspiraation iskiessä kuluttaa tälläkin tavalla: 

Oon vain sulle nolo humanisti
ja vaikka kuinka katsot, ei muuta eessäs näy
en saata ymmärtää, miksi käyt niin väittämään
kun ihmistä et voi sä ymmärtää, ymmärtää

On kaikki sinulle vain omaisuutta
ja lasket tiliin kaiken minkä näät,
vaan tiedän jokaisella opiskelijalla
tuet on, ja tunnukset nimissään

On mielestäsi eliittiä aina,
vain kaltaisesi eikä kukaan muu
vaan katso joskus silmin luonnonlapsen,
maailma uusi kohdallasi avautuu

Ja sä kuuletko jo fuksilaulun uudelta
sen miksi cocktail-puvussa sitsataan,
voitko laulaa kielin kansojen tän maailman
lauseenjäsenet pystytkö tunnistaan,
lauseenjäsenet pystytkö tunnistaan

Käy juosten pitkin keskustan kivikatuja,
ja löydä helmet Kaisa-kirjaston
voit pohdiskella katsomuksia aina
huomaat sen, mikä niiden ero on

On veljiäni Saussure sekä Goethe 
ja ystäväni raput metsiksen
On kaikki täällä yhteydessä kaikkeen,
joka tietä opintojen käy kulkien

Näin tarraat korkeuksiin,
jos markkinatalous kaadetaan,
jää tyhjä tutkinto vaan

Ja sä kuuletko jo fuksilaulun uudelta,
on jo kiivetty yläkertaan klusteriin
on laulettava kielin kansojen tän maailman,
tunnettava kielioppi sinunkin

Sä voit tiliä kartuttaa, 
omistatsä lukuja vaan
opi et, 
jos sydämmellä humanistin tuntemaan.

Jos biisiä ei tästä vielä tunnistanut, siinä linkkiä muistin virkistämiseksi!

http://www.youtube.com/watch?v=ACqaRTRW6LA

Maliin i Potsdam – Del 1

För en vecka sedan landade jag i Berlin. Det var först då jag förstod att jag faktiskt skulle flytta. Bakom mig hade jag en på många sätt tung sommar och nu en resa ända från Karleby ner till Helsingfors och via Stockholm till Tegel Flughafen. Jag var trött och plötsligt var jag alldeles omtumlad av känslor. Eftersom jag hade en hel massa olika informationstillfällen framför mig genast samma dag, var det tur att min buddy (tutor) väntade på mig vid flygfältet. Det blev redan då klart för mig att stereotyperna om tysk byråkrati faktiskt stämmer. Det tog heller inte länge förrän jag började uppskatta finska studerandebostäderna allt mer. Huset jag bor i ligger visserligen väldigt nära universitetet men hemtrevligt är det inte. Jag delar dusch, toalett och kök med hela fjärde våningen och mitt rum är stort, tomt och smutsigt. Första kvällen frågade jag mig själv om det verkligen var så lönsamt att åka hit och varför jag egentligen hade kommit.

Redan följande dag fick jag till all lycka svaret. Bara i Potsdam är vi ca. 200 Erasmus studeranden, alla i samma situation. Allihop är vi nyinflyttade och nyfikna, de flesta känner ingen från förut och alla vill lära känna varandra. Jag har redan fått många underbara vänner från runt om i Europa och ser verkligen fram emot alla de äventyr vi kommer att uppleva tillsammans! Det tyskan började också flyta på bättre förvånansvärt hastigt. Tröskeln att använda olika språk är inte så hög bland utbytesstuderanden, eftersom största delen har kommit hit just för att lära sig.

Nu har jag överlevt papperskriget, handlat på IKEA, skaffat internet och tyskt telefonnummer, valt mina kurser och hittat vägen till Berlin. Min första vecka här har varit mycket hektisk, fyllt med ny information, men också fest. Nästa vecka börjar studierna. Även om det skrämmer mig en aning, väntar jag ivrigt på mina kurser i olika former av lingvistik, men också italienska. 

Jag trivs alltså bra. Just nu önskar jag att det här året aldrig tog slut!

-----------------------------------

Lentokoneeni laskeutui Berliiniin reilu viikko sitten. Vasta silloin ymmärsin, että olin todella muuttamassa. Kesä oli ollut rankka, kuten myös matka Kokkolasta Helsinkiin ja Tukholman kautta Tegelin lentokentälle. Olin väsynyt ja kaikki tunteet nousivat pintaan. Onneksi tuutorini (buddy) oli minua lentokentällä vastassa, koska minun piti jo samana päivänä löytää useita eri infotilaisuuksia. Sain heti oppia, että stereotypiat saksalaisesta byrokratiasta kyllä pitävät paikkansa. Arvostan nyt myös suomalaisia opiskelija-asuntoja enemmän.  Asuntolan sijainti on täydellinen, kävelymatkan päässä yliopistolta, mutta kodikas se ei ole. Koko neljännelle kerrokselle on yhteiset suihkutilat ja keittiö ja huoneeni on iso, tyhjä ja likainen. Ensimmäisenä iltana kysyin itseltäni, oliko tässä nyt mitään järkeä ja miksi ylipäänsä olin tänne tullut.

Onneksi sain vastaukseni heti seuraavana päivänä. Jo pelkästään Potsdamissa meitä Erasmus vaihtareita on noin 200, kaikki samassa tilanteessa, yhtä uteliaita ja uusia täällä. Suurin osa ei ensin tuntenut ketään täältä ja haluavat tutustua toisiinsa. Olen jo saanut monta hyvää ystävää ympäri Eurooppaa, enkä malta odottaa kaikkia niitä seikkailuja, joita vielä tulemme yhdessä kokemaan! Saksakin alkoi yllättävän nopeasti sujua paremmin. Vaihtareiden kesken kynnys käyttää vieraita kieliä on ihanan matala, koska suurin osa on tullut tänne oppimaan.

Paperisota on nyt voitettu, IKEAssa shoppailtu, Internet ja saksalainen puhelinliittymä hankittu. Olen myös valinnut kurssini ja löytänyt tien Berliiniin. Ensimmäinen viikko täällä on ollut tosi hektinen, täynnä uutta informaatiota mutta myös juhlaa. Opinnot alkavat ensi viikolla. Vaikka minua vähän jännittääkin, odotan innolla lingvistiikkakurssejani, ja myös italian alkeita.

Viihdyn siis hyvin täällä. Kunpa tämä vuosi ei loppuisi koskaan!

Liebe Grüße,

Maliin

Lihaton Lokakuu: take-away-runoutta

Nyt mun pitää taas hakee kebab ku tuli nälkä

Ah, muistan ne alkukesän illat, kun oli hämärää, ja piti mennä oluelle
kävelin Otto-Braun Straßea lempikebabbilaan

Tilasin dürüm dönerin scharfsoßella ja mukaan, sekä yks Jever pilsner ohessa

Jatkoin kohti sporapysäkkiä, ja istuin alas nauttimaan siitä pötkylästä

Eka spora meni aina ohi, mut mitä väliä,

Sit kun poltti liikaa, hörppäsin jeveriä

Sit hyppäsin sporaan ja menin baariin

Se döner


Tai sit ne illat, kun tuli futista

Kipitin samaan paikkaan, ja otin big-dönerin kräutersoßella
mukaan ja Berliner Pilsnerin

Sit vaan istuin koneelle ja söin niin et maha repes

3e/stück

Big-dönerin paras puoli oli se, kun työnsi naaman sen sisään, nii oli vaan lihaa
ja meni ekat 5 min ennen ku pääsi ees haukkaamaan sitä leipää

Daaaaaymn son

Ja sit ne varisteli päälle aina jotain chili-jauhetta tai kuivaa paprikaa

Ja se poltti kyynelet silmistä

Rapea lämpöseks grillattu leipä
ja naapurikojusta sai parhaan kanadönerin
sekä big chickenin
currykastikkeella, tai sit Kräuter, mut ei scharf eikä Knoblauch

Big chicken

Koska ne oli pahoja

Miten paljon normaalia kanaa isompi
On big chicken

Tunge kolme nyrkkiä pitaleipään, nii ymmärrät
ja sit salaatit päälle
paras döner on se, jossa on paljon salaattia
tekee siitä raikkaan

Tämä on totta
Ultimaattinen dönermuoto on silti dönerbox

Se on nii läskii kamaa

Pitää lähtee ekskulle taas arvioimaan jonkin kaupungin dönskät ja falsut

Yhessä paikassa oli karseeta lihaa, mut se currykastike, oi se currykastike
laukesin housuihini heti ku pääsin ulos

Miks vasta sillon

Koska otin mukaan ja alotin vasta pihalla

On ihana käppäillä kotiin hiukan hämärässä, mut silti lämpimässä kesäillassa volkspark friedrichsheinin läpi lämmin herkulliselta tuoksuva döner käsissä

Plus, kolmen kuukauden jälkeen pelkkä ajatus döneristä on melko kuvottava. Tuli syötyä k.o safkaa esim. paljon

Tulin jouluks kotiin ja koko ajatus oksetti
2vko vierotusoireita

Makasin sängyssä sikiöasennossa ja hikoilin ja oksensin
sit takasin berliiniin, ja loppuvuonna en syöny mitään muuta
paras oli Neuköllnistä semmonen likanen katudönerilä
perus dönerlihat mit gemüse
veti jostain wokkipannulta seisseitä kasviksia ja lihat veitsellä vartaasta
ja mieletön kastike päälle
sen jälkeen en enää ikinä löytäny sitä mestaa

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/2148/Tee%20se%20itse%20-kebab/
sitsiruoat

Otetaanpa sitä dönskää lihattoman lokakuun kunniaksi eikä tapella

Opiskelijapoliitikkoja ja Metsätalon kummituksia

#Tässä taasen yksi hiukan vanhempi teksti, mutta ajattelin sen olevan tässä hallopedivaalien alla varsin ajankohtainen. Umlautilta ehdolla tulee olemaan näillä näkymin minun lisäkseni Eva.#

Tuskin kenellekään on jäänyt huomaamatta, että oppiaineemme aloittavista opiskelijoista vain osa suorittaa kandidaatintutkinnon loppuun ja vielä harvempi sinnittelee maisteriksi asti.  Laitoksen henkilökunnan keskuudessa kysymys suuresta keskeyttäjien joukosta on herättänyt kummastusta ja keskustelua, mutta keskusteluun otetaan vain satunnaisesti mukaan tärkeimmät asiantuntijat: alanvaihtajat, ikuiset oikikseen hakijat, alisuorittajat ja muut Metsätalon salien kummitukset. Toisin sanottuna henkilökunta ei meillä juuri vaivaudu pohtimaan aineryhmän ongelmia tutkijankammioidensa ulkopuolella, saati huomioimaan opiskelijoiden näkökulmaa opintojen toteuttamiseen.

”Yliopisto tarjoaa opiskelijoille lukuisia vaikuttamisen kanavia ja palautejärjestelmiä”, kivahtaa ensimmäinen kriitikko. Tämä on totta. Olen itsekin muun muassa Nykykielten laitoksen opintoasiaintyöryhmässä keskustellut professoreiden kanssa palauteryhmien ongelmista ja opintouudistusten mutkista. Näiden keskusteluiden hyödyistä voi olla montaa mieltä, mutta kiistämätön fakta on, että moni muukin käy näitä keskusteluita. Yliopisto tarjoaa nuorelle opintopolitiikasta, järjestötoiminnasta ja yleisestä kissan ristimisestä kiinnostuneelle opiskelijalle paljon väyliä, jossa tämä tuleva kunnanvaltuustosalien torkkutuomari pääsee tuntemaan itsensä tärkeäksi ja ”vaikuttamaan ympäristöönsä”. 

Erityisesti uudet opiskelijat alkavat helposti tuntea huimausta järjestöjyyrien kertoessa toiminnastaan erilaisissa valtuustoissa, työryhmissä tai pullonpesijäpoppoissa. Jo toista vuotta räkä poskella yliopiston portaissa ravanneelle, enemmän tai vähemmän aktiivisesti touhussa mukana olleelle allekirjoittaneellekin näiden tahojen väliset suhteet ja merkitys on edelleen suuri arvoitus. Ei kuitenkaan tarvitse olla pahakaan byrokratiakriitikko tai teekutsuliikkeen intiaani ymmärtääkseen, että systeemi ei ehkä ole se kaikkein toimivin. Tosiasiassa yksittäisellä työryhmällä tai valiokunnalla on yhtä vähän valtaa ympäristöönsä kuin laboratoriohäkissä sätkivällä rotalla: valita voi korkeintaan ruokakupin ja virikkeeksi väsätyn vessapaperirullan väliltä.

Vaikka valtaa yksittäiselle toimijalle sattuisi epähuomiossa kertymäänkin, on vastuu toiminnasta helppo siirtää tuumimistiimi X:n työn tulokseksi. ”Tein mitä minulle suositeltiin” on edelleen yhtä suosittu argumentti nuorien opiskelijapoliitikkojen keskuudessa kuin se oli aikoinaan Nürnbergin tuomioistuimen edessä tärisevillä natseillakin. Tosiasiassa näihin pesteihin kuitenkin usein hakeutuu ihmisiä, joille oppiminen, uuden luominen ja tieteen tekeminen ovat pelkkiä sivuseikkoja. Sen sijaan opiskelijavaikuttaminen toimii narsismin ruokkimisen ja huonon itsetunnon purkamisen kanavana.

Tilanteen on pitkälti tehnyt nykyisen kaltaiseksi oppiaineiden kaventuva itsenäisyys ja laitoksen johdon vieraantuminen ongelmista, joihin opiskelijat Helsingin yliopistolla päivittäin törmäävät. Kunnollista vastavoimaa näille trendeille on kuitenkaan turhaa järjestöihin juurtuneista ikiopiskelijoista etsiä. Sen sijaan näkisin entistä tiiviimmän ja paremmin valmistellun aktiivisuuden ja edunvalvonnan jokaisen ainejärjestön ydintehtävänä sekä kehitysintressinä. Jos me pystymme yhdessä osoittamaan kritiikillä ja ehdotuksilla paremman tien, tulemme kiertämään suuren osan nykyisen yliopistobyrokratian labyrintistä. Mikäli keskitymme opiskelijoina vain bileiden järjestämiseen sekä humanistiklusterin verhojen valitsemiseen, tulemme pian huomaamaan olevamme kaulaamme myöten kusessa. Tämä ei tarkoita sitä, ettei yliopiston hallintoelimillä olisi merkitystä – päinvastoin on niihin hakeutuminen tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää.

Tarinoita fuksiaisista Teil 1 und 2

Prologi:


Vuonna 1973 maailman öljyntuottajamaat päättivät korottaa öljyn hintaa. Tästä seurasi koko läntistä maailmaa ravisuttanut talouskriisi, jonka vaikutukset ulottuivat jopa hirmuisessa nousussa olevaan Länsisaksaan asti. Bretton Woods -järjestelmästä ja dollariin perustuvasta taloudesta luovuttiin, ja kritiikin määrä etenkin akateemisissa piireissä kasvoi.


Samalla länsisaksalaiset yliopisto-opiskelijat huomasivat, että heidän vaatimuksiaan ei kuultu. Opiskelijan ääni yliopistolla kaikui kuulemattomille korville pitkin tyhjiä käytäviä. Vain henkilökunta sai vaikuttaa opintojen muotoon.


Rajan takana kommunistinen yhteiselo ja tasa-arvoisten oikeudet alkoivat houkuttaa nyt, kun Itäsaksa oli tunnustettu ja liitetty YK:n jäseneksi. DDR tarjosi töitä kaikille, tasa-arvoisen palkkajärjestelmän ja mahdollisuuden nousta puoluerintaman huipulle. Willy Brandt oli tehnyt vahvaa työtä Saksojen välien parantamiseksi, mutta nyt hänen valtakautensa loppui vakoilusyytteiden vuoksi.


Uudeksi liittokansleriksi noussut Helmut Schmidt ei tyydyttänyt nousevan vasemmistolaisen nuorisoaatteen vaatimuksia, ja vallankumoustellisten vaikuttajien, kuten muusikko Wolf Biermannin ja näyttelijä-laulaja Nina Hagenin myötä halu muutokseen kävi yhä suuremmaksi.


Loikkaaminen rajan taakse oli kuitenkin haastavaa. Vuonna 1976 Itäsaksa kielsi maahanpääsyn monelta kulttuurivaikuttajalta, eivätkä kapitalistivanhempien opiskelijalapsetkaan olleet sen toivotumpia vieraita.



Rajan ali kulki kuitenkin reitti. Tätä maanalaista reittiä piti yllä opiskelijoiden etua ajava salaliitto nimeltään Umlaut ry. Umlaut tarjosi halukkaille, ja riittäviä kontakteja omaaville opiskelijoille ja taiteilijoille mahdollisuuden saavuttaa itäinen utopia. Reitti ei ollut kuitenkaan helppo. Monet jäivät kiinni, monia teloitettiin epäiltynä vakoilusta. Matkalla oli odotettavissa monia vastoinkäymisiä ja haasteita, joista vain motivoituneimmat selvisivät, toisinaan viekkautensa avulla, toisinaan taas voitelemalla oikeita virkamiehiä lahjuksilla. Tämä on näiden opiskelijoiden tarina.

--------------------------------------------


Unsere edle und großartige Geschichte

Es war einmal ein Durchfall - überall. Dieser Durchfall hieß "Westdeutschland." Wir, unsere edle Gemeinschaft, wollten ein Teil von der Großartigen Gruppe "Umlaut" werden. Um das zu erreichen mussten wir nach DDR.

Auf der Reise haben wir viele Schwierigkeiten gehabt, aber trotz allem haben wir das geschafft, aber nur mit hilfe der großartigen Tutoren, die uns begleitet haben.

Heute ist ein Tag der Freude, wir gehören endlich zu den edlen Leuten!



--------------------------------------------


Leipzigin yössä seikkailufasaanit vailtavat mielessään vain yksi päämäärä: uusi unelma ja sen toteutuminen.

"On jossain paikka meillekin. On jossain aika ja paikka meillekin."

Yhteenkuuluvuus ja rakkaus germanistiikkaan ja parempaan tulevaisuuteen siivittivät meitä eteenpäin.

Helppoa unelman saavuttaminen ei ollut, mutta sydämen lujuus ja aitous ovat meidän avaimemme sisäpiirin lukittuihin oviin. selvisimme haasteista kuin fasaanit karhunraudasta. Haavojamme nuollen olemme saavuttaneet tarinamme katharsiksen.

Viimein olemme saavuttaneet nirvanan.

---------------------------------------------

Epilogi:

Raskaan ja hikisen yön jälkeen väsynyt joukko läntisiä akateemikkoja raahautuu räsyisissä vaatteissaan hiljaiseen työväentaloon Leipzigin ulkopuolella. Yö on pilvinen, ja ilmassa leijuu jännittynyt tunne.


Onko tämä kaikki ollut turhaa? Mitä nyt seuraa? Nämä nuoret luottivat henkensä ventovieraiden käsiin, ja nyt kun kaikki on ohi, epäilys herää.


Ovi aukeaa kuitenkin lämpimään hymyyn. Täällä ei näy Stasia, täällä öiset vaeltajat kohtaavat Umlaut ry:n maanalaisen liikkeen toverit. Tarjolla on virvokkeita ja lämmintä kättä.


Ja nyt nämä pedagogisten, kirjallisuuden, kielitieteen ja käännöstieteen taitajat istuvat yhdessä pöydän ääreen ja saavat käteensä väärrennetyt passit. Heidän täytyy vain väkertää niihin allekirjoituksensa, ja paikka puolueessa on lähestulkoon varma.


Elämä Itäsaksassa on kuin ruusuilla tanssimista näille idealisteille. Täällä vallitsee tasa-arvo, täällä on jokaisella yhtäläiset oikeudet, ja täällä on puolue, joka suojelee jäseniään. Iltaisin tämä akateeminen eliitti kerääntyy television ääreen ja katselee murheissaan uutisia lännestä, missä heidän entiset ystävänsä turvautuvat väkivaltaan synkän syksyn 1977 langetessa. Kaikki olisi voinut olla toisin.


Nämä nuoret onnistuivat pakenemaan väkivaltaa kuoleman uhalla. He vaaransivat henkensä itsensä ja tovereidensa puolesta tuodakseen toivoa maailmaan rauhan keinoin. Ja vaikka he joutuivatkin pitämään menneisyytensä salassa aina vuoteen 1989 asti, se oli sen arvoista. Siksi näissä muistelmissaan he nostavatkin jälleen kätensä ja ristivät sormensa maanalaisen liikkeen ja puolueen, Umlautin kunniaksi.



Tämä oli tarina, jota sukupolvet kertovat vielä vuosia. Tämä oli tarina kahtiajakautuneesta maasta ja sen asukkaista, jotka huomasivat maan suurimmat epäkohdat, ja jotka tulevat nyt luomaan sen tulevaisuuden. Nämä ihmiset muistavat nuoruutensa ikuisesti: kaiken sen vaikeuden, sen pelon, ja sen epätoivonkin häämöttäessä heränneen toivonkipinän, joka syntyi sydämeen nukkuvan toverin hymyä katsellessa. Me olemme olleet onnekkaita, ja me, me jatkamme elämäämme onnellisina.

Schweizer Nationalsport!

Ein kleines Stück Schweizer Landeskunde. Vor etwas mehr als zwei Wochen fand in Burgdorf das sogenannte Eidgenössische Schwing- und Älplerfest statt. Dieses Ereignis findet nur alle drei Jahre statt, wobei drei typisch schweizerische Sportarten ausgeübt werden: Schwingen, Hornussen und Steinstossen. In erster Linie dreht sich das ganze Fest jedoch um das Schwingen, worum es auch in diesem Blog-Eintrag gehen soll.

Das Eidgenössische Schwingfest ist das wichtigste Fest dieser Sportart. Dabei wird jeweils der Schwingerkönig gekürt, welcher als Preis u.a. einen Muni, also einen Stier erhält. Das Eidgenösissche Schwingfest wird seit dem Jahre 1895 regelmässig veranstaltet. Die provisorisch aufgestellte Arena bot Platz für über 50'000 Zuschauer. Auf dem Festgelände wurden rund 300'000 Besucher gezählt, dabei wurde rund um die Uhr Alkohol verkauft, Schlägereien gab es aber keine. Die Schweizer feiern anlässlich dieses Festes jeweils sich selbst, ihr Land und die Kultur des Schwingens sowie weitere Traditionen. Ein riesiges Volksfest!
http://de.wikipedia.org/wiki/Eidgenössisches_Schwing-_und_Älplerfest

Doch worum geht es beim Schwingen? Die Sportart ist uralt und eine Art Ringen, bei welchem an bestimmten Hosen gelupft wird, daher auch die Bezeichnung Hosenlupf. Geschwungen wird jeweils in einem Ring aus Sägemehl, und die Schwinger tragen speziell dafür gefertigte Schwingerhosen.

Auf die genauen Regeln will ich hier jetzt nicht eingehen, weil ich sie selbst immer wieder vergesse. Der Wikipedia-Artikel hilft bei Interesse gerne weiter. Man achte jedoch auf die verhältnismässig schönen Kleider, welche die Schwinger während des Wettkampfes tragen. Geschwungen wird solange bis einer der beiden Kerle mit dem Rücken im Sägemehl liegt oder bis die Maximalzeit erreicht wird und der "Gang" als "gestellt" also unentschieden gewertet wird. Eine weitere Besonderheit ist, dass die Paarungen im Laufe des Wettkampfes von einer Jury bestimmt werden, es ist also nicht Zufall, gegen wen man schwingt. Die Schwingfeste werden also nicht im KO-Modus oder Ähnlichem ausgetragen sondern es existiert ein Punktesystem, durch welches dann eine Schlussrangliste erstellt wird.

Anlässlich des Eidgenössischen Schwingfests werden auch verschiedene traditionelle Bräuche der Schweiz vorgestellt und zelebriert. Dazu gehört zum Beispiel das Fahnenschwingen. Dazu nur dieses kurze Video vom Schwingfest 2010.

Solche heimatlichen Traditionen weiss man erst zu schätzen, wenn man sie schon längere Zeit nicht mehr erlebt hat. Dabei sind es genau solche Bräuche, welche eine Kultur ausmachen und ihre Zusammengehörigkeit fördern. Wer gerne noch mehr wissen möchte, bitte einfach nachfragen.

Bloggare presenterar sig själv: Carola :)

För en vecka sedan landade ett flygplan i Berlin. Ut kom en väldigt trött germanist, jag, som endast nått ett delmål på min resa till Leipzig. Efter föga 2 timmar sömn den föregående natten (inte på grund av starkare drycker som man kanske kan tro, det var ju söndag. Snarare låg min trogna tidsoptimism i bakgrunden, en ständig förföljare som ofta rånar mig på vettig tidsanvändning och sömn). Den här gången var det fråga om att man inte kan fixa allt inför en ett år lång resa, på kvällen före resan.. men på något sätt fick jag det gjort. Jag har alltid brunnit för att resa, men aldrig gjort det med turistguideboken i hand. 

 Mitt Erasmus-år är väldigt efterlängtat. Jag har vistats en del i Tyskland under år 2012, det var min tid där som väckte min språkhunger och intresset för just det tyska språket. Redan då jag ansökte till Helsingfors universitet drömde jag mig iväg till mitt utbytesår, det var ett måste. 

 Jag är hemma från Vasa, mitt modersmål är svenska. Jag kommer från en stor familj, så jag är van med att slåss för mina rättigheter och ge efter då andra faktiskt vet bättre. Min finska var inte så lite rostig då jag flyttade till Helsingfors första gången 2008. Den blev inte bättre av att jag tillbringade typ 70 % av de följande 4 åren utomlands. Men i samband med mitt jobb, som alltid funnits där då jag varit hemma, har jag varit tvungen att slipa på min finska. Att förstå språket var aldrig problemet, men jag talade det så sällan, så jag upprepade att göra samma fel om och om igen. Ibland har jag fått goda skratt och hård kritik för mina mindre lyckade uttalanden (jag har jobbat som lektant, håller program på finska för massor med barn åt gången, inklusive deras kritiska föräldrar), men man lär sig. 

 Den rikiga milstolpen för min finska var komiskt nog universitet, med tanke på att jag kommit dit för att tala tyska. Jag vill stå upp för mina svenska rättigheter i min undervisning, det kommer alltid att vara en hjärtesak. Jag syftar på de nya finska bekantskaperna (underbara superfina nya vänner är mer passande) jag fått under året på uni,  jag har varit tvungen att bjuda in finskan i min vardag. Det var hemskt först, men nu har vi blivit vänner och jag känner att jag kan lita på min finska.. så nu var det alltså min tyska som ska få en självförtroende-boost i.o.m. mitt utbytesår :D.

 En kort presentation har aldrig varit min starka sida, eller är det mina referensramar som saknar gränser? Vad mer kan jag säga om mig själv just idag. Jag är alltså 23 år gammal.. jag tycker om att måla, dansa (på lördagskvällar och hemma till väldigt ifrågasättbar musik :D), tala och analysera in i det sista.. inte skolarbeten tyvärr.. titta på film, resa, skratta, dricka kaffe, shoppa.. Jag är en obotlig optimist, det kanske är det som förklarar mig bäst, det får jag åtminstone alltid höra :)

 Nu under de kommande månaderna får ni ta del av mitt liv i Tyskland, hoppas jag kan bjuda på lite roliga historier och tips för er som funderar på ett eget utbytesår :)

Carola

Oppimista vai tiedonsiirtoa? Osa 3/3

Kritiikki ei vaadi luovuutta. Demagogi itsessään on surullinen ja tuhoisa hahmo, ellei hänellä ole esittää uusia rakenteita tai ajatuksia polttamiensa tilalle. Paskaa tulee yleensä viskoa ainoastaan pellon lannoitukseen. Saksanopintojen rakenteita ja sen opettajien ihmiskuvaa on helppo kritisoida, mutta keskustellessa aiheista vakavasti käy nopeasti ilmi, että vastaukset ongelmiin eivät ole helppoja. Saksan lehtoreiden ensisijainen tehtävä on opettaa filologiaa ja kääntämistä, ei murehtia opiskelijoiden mahdollisista tulevaisuuksista. Näille aineille on muutamia välttämättömän kriittisiä asiakokonaisuuksia, jotka opiskelijoiden täytyy osata kyetäkseen työskentelemään tieteen kentällä edes opintojensa ajan. 

Supistuvien määrärahojen edessä opettajakunta on pyrkinyt luomaa kurssimallin, jossa nämä asiat tulevat edes lyhyesti esille. "Turhempina" pidettyjä asioita on vastaavasti karsittu kovalla kädellä. Opiskelijoille tämä on valitettavasti tarkoittanut vuosien kielioppimamboa ja pitkästymistä turhan tiiviiksi suunnitelluilla luennoilla. Sen sijaan, että kysyttäisiin ”mitä tulee opettaa?”, olisi kysymys ”miten asiat olisi mahdollista tehdä halvemmin tai joustavammin?” tuonut mielestäni paljon hyödyllisempiä lopputuloksia. 

Kielikeskus tarjoaa englannin opiskeluun ALMS-kursseja, joiden periaatteena on yksilöllisesti opiskelijoiden tarpeisiin muodostettu opinto-ohjelma, jota opettajat tukevat tarpeen mukaan. Pääpaino on itsenäisellä työskentelyllä, vapaaehtoisella itsensä kehittämisellä, työpajoilla ja opiskelijoiden yhteistyöllä. Opintopisteet määräytyvät opiskelijan oman työmäärän ja tarpeiden mukaan. Näkisin kielikeskuksen mallissa paljon hyvää, jota myös pääaineet voisivat kopioida. Miksi yliopisto-opinnoissa ylipäätään on ”pakollisia” kursseja, joita kaikkien täytyy suorittaa huolimatta tavoitteista tai tarpeista? Erityisesti kielten opiskelijoiden tasoerot opintojen alussa ovat valtavia ja taitotasojen ääripäille yhteiset kurssit voivat tarjota vain turhautumista. Sen sijaan vapaammin toteutettu opinto-ohjelma, jota opettaja valvoo, voisi tehdä mahdolliseksi esimerkiksi lukupiirien ja opintoryhmien hyödyntämisen yliopisto-opiskelussa. Tasoerot voitaisiin huomioida paremmin ja opiskelijat saisivat edetä taidoissaan omassa vauhdissaan. Jos tietyt seikat ja tiedot ovat välttämättömiä aineen ymmärtämisen vuoksi, tulisi niiden oppimisen olla opiskelijasta lähtöisin, eikä tapahtua pakon edessä. Jos asia on kiinnostava ja välttämätön, tulisi osaamattomuuden muodostaa luonnollinen este opintojen edistymiselle byrokratian sijaan.
 

Verkko-opintomahdollisuuksien laajentaminen voisi olla hyvä keino laitokselle säästää tilavuokrissa ja lisätä tällöin esimerkiksi erikoistumisopintokurssien määrää. Tällä hetkellä opiskelijat pääsevät niin sanottuun todelliseen asiaan kiinni vasta maisterivaiheessa, mikä ei juuri lisää motivaatiota kandintutkinnossa. Jos syy syventävien, laajentavien ja erikoistavien kurssien panttaamiseen on epäily opiskelijoiden kielitaidon riittävyydestä, tulisi kielitaidon parantamisen olla opiskelijan itsensä vastuulla. Kaikki keinotekoiset esteet akateemisessa ympäristössä ovat anteeksiantamattomia.

Erityisesti kirjallisuus ja kulttuuriopintojen kohdalla, olisi verkko-opintojen ja etäkurssien muodossa mahdollisuus laajentaa laitoksemme aneemista tilaa. Filologian näkökulmasta tilanne Helsingin yliopistolla on tällä hetkellä armottomasti kielitieteeseen päin kallellaan. Tosiasiassa suurelle osalle kääntäjistä, opettajista ja asiantuntijoista on juuri kulttuurin tuntemus tärkeämpää kuin obskuurien syntaksiluokkien ulkoa muistaminen. Filologia ei tarkoita ainoastaan kielen rakenteiden tutkimusta, vaan siihen kuuluu olennaisesti myös kulttuurintutkimus ja kirjallisen perinteen ymmärrys. Uusien opintomuotojen avulla vika olisi mahdollista korjata. 

Ongelma saksanopiskelussa muodostuu myös pitkistä kursseista, jotka tarjoavat verrattain vähän opintopisteitä. Toisin sanottuna kielten opiskelija joutuu tekemään vuodessa enemmän töitä kuin juuri kukaan muu akateemikko. Tämä voi tietysti selittyä kielen oppimisen luonteella, mutta tämän työmäärän tulisi olla suhteessa tulevaisuuden työmahdollisuuksiin ja palkkaan. Ratkaisu tähän ongelmaan voisivat olla intensiivikurssit tai laajempien opintokokonaisuuksien jakaminen pienempiin kursseihin. Näin opiskelijat saavat enemmän vapautta suunnitella opintojensa edistymistä erityisesti ensimmäisien vuosien aikana. 

Akateemisen maailman suurin ongelma on se, että vasta valmistumisen jälkeen opiskelijalla annetaan mahdollisuus vaikuttaa itse tieteeseen ja osallistua tutkimusprojekteihin aktiivisesti. On ymmärrettävää, että tieteellisiä artikkeleita julkaisevat tahot eivät tahdo postiluukkujensa täyttyvän ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kynäilyistä, mutta tämän ei tulisi olla esteenä itse tieteen tekemiseen osallistumiselle.

Jos opiskelijat otettaisiin heti alusta asti mukaan projekteihin tai heille annettaisiin mahdollisuus suorittaa opintojaan esimerkiksi poikkitieteellisen tai yritysmaailman kanssa yhteistyössä tapahtuvien hankkeiden kautta, olisi opiskelijoilla paitsi enemmän edellytyksiä työllistyä opintojen jälkeen, myös huomattavasti enemmän motivaatiota jatkaa opinnoissaan loppuun asti. Tällöin nuori akateemikko tuntisi alusta asti olevansa mukana tekemässä jotain tärkeää, eikä vain lusivansa laitoksessa kunnes jokin epämääräinen taho sanoo hänen olevan valmis siirtymään eteenpäin elämässä. Yliopiston tulisi olla vaativa, mutta valmiuksia antava koulu, eikä liukuhihja & leimasin -periaatteella toimiva maisteritehdas. Työelämä ei todellisuudessa kaipaa valmistuneita ”asiantuntijoita” vaan dynaamisia ja luovia persoonallisuuksia, joilla on ennen kaikkea tuli perseensä alla tehdä maailmasta mielenkiintoisempi paikka.

Oppimista vai tiedonsiirtoa? osa 2/3

Saksan opinnot Helsingin yliopistossa on käytännössä suunniteltu opiskelijoille jotka asuvat kotona, kykenevät elämään opintotuilla, tietävät tulevaisuudessa haluavansa joko opettajiksi, tutkijoiksi tai kääntäjiksi ja ovat ottaneet tavoitteekseen juuri tavoiteajassa valmistumisen. Nopeamman tai hitaamman opiskeluajan ystäville on rakkaalla opettajakunnallamme tarjota useita haisevia yllätyksiä. Pakollisen läsnäolon vaativat kurssit lähtevät puhtaasti siitä ajatuksesta, että luokkaympäristö on kaikille automaattisesti paras oppimisympäristö. Tätä perustellaan meillä lähes aina sillä, että ”kielten opetus nyt vaan vaatii lähikontaktin”.

Tähän väitteeseen voi vastata ainakin seuraavilla kritiikeillä:

 

1) Tuntiopetuksessa toteutus palvelee visuaalisia ja auditiivisia oppijoita kinestikkojen ja muiden oppijatyyppien kustannuksella

2) Tuntien kesto on ylhäältä päin saneltu, eikä sillä ole mitään tekemistä opiskelijoiden keskittymisen tai optimaalisen työskentelyn kannalta

3) Pakollinen läsnäolo ei tarkoita pakollista läsnäoloa, vaan pakollista paikallaoloa

4) Koska pakollisista opinnoista suurin osa sisältää vaatimuksen pakollisesta läsnäolosta tunneilla, tarkoittaa se sitä, että yliopisto antaa opiskelu ja valmistumismahdollisuuden ainoastaan oppilaille, jotka: asuvat kotona, tulevat toimeen opintotuella, ovat perheettömiä ja valmiita tulemaan tunneilla sairaana tai väsyneenä

5) Yliopiston lehtorien maine huonoina opettajina ei ole tuulesta temmattua, seikka joka voi vaikuttaa jopa haitallisesti oppilaiden oppimisprosessiin ja motivaatioon

6) Kurssirakenne ei anna mahdollisuutta opintojen joustavaan suunnitteluun ja suorittamiseen

7) Annettu tieto ei ole opittua tietoa. 

Erityisesti kohta seitsemän on mielestäni tärkeä. Kysymys on ennen muuta siitä, onko yliopiston tehtävä pinnallinen tiedon siirtämien luennoitsijoilta oppilaille ja työajan valvonta, vai oppimisen ja itsensä kehittämisen työkalujen jakaminen, joiden käyttämisestä opiskelijoilla on itsellään vastuu? Onko yliopiston tehtävä opettaa rajoja vai antaa materiaalia uneksimiseen? Ennen kaikkea kysymys on siitä, onko yliopistolehtoreiden tehtävä valmistaa tutkijaklooneja ilman omaa persoonallisuutta vai tukea yksilöllistä kehitystä, joka voi johtaa hyvinkin epä-akateemisiin lopputulemiin.

Minua yllättää yhä uudestaan erityisesti vanhempien lehtoreiden ja professoreiden suorannainen vihamielisyys uusia opiskelumuotoja ja yksilöllistä opintojen suunnittelua kohtaan. Ymmärrän toki, että heille vanhat käytännöt ovat ne, joiden kanssa he itse joutuivat tulemaan toimeen ja jotka he parhaiten tuntevat. Kuitenkin vanhoissa menetelmissä pitäytyminen, vain periaatteen vuoksi on lehtoreilta vastuutonta ja suorastaan vaarallista. He eivät itsepäisyydellään vaaranna ainoastaan yksittäisten opiskelijoiden urapolun, vaan myös romuttavat oman aineensa olemassaolon perusteita. Miksi kenenkään pitäisi opiskella ainetta, josta ei ole mitään käytännön hyötyä tai jonka opetus ei kannusta opiskelijoita ajattelemaan omalaatuisesti ja ottamaan vakaa ote omasta elämästään? 

Pakollisen läsnäolon kurssit sitovat saksan aineryhmässä opiskelijat vuosiksi pulpettiin. Tänä aikana monen sivuaineen suorittaminen on heille mahdotonta aikatauluristiriitojen vuoksi ja esimerkiksi puolipäiväharjoittelu yrityksissä tai kouluissa on silkka mahdottomuus. Toisin sanottuna kurssien suorittaminen rampauttaa kehittymisen tulevana ammattilaisena ja antaa usein tilalle hätäisesti kasattua kielioppiosaamista, josta ei arkipäiväisessä kommunikaatiossa lainkaan hyötyä. Kurssit on kasattu epämääräisen tärkeiden asioiden listan mukaan ja määrärahojen sekä opintouudistusten ravistuksessa niitä on karsittu ja puristettu kasaan niin, että vuosien ajan keskimääräinen saksanopiskelija käyttää viikosta monta tuntia yrittäen perehtyä omituisiin tietokokonaisuuksiin, josta hänelle tuskin on edes tulevien tutkimushaasteiden kannalta hyötyä. 

jatkuu...

Oppimista vai tiedonsiirtoa? Osa 1/3

+++Haluaisin käyttää tämän raon tervehtiäkseni teitä arvon uudet. Lupaan teille, että paras ja pahin on vasta edessä. Koska tunnen toverini Umlautissa tiedän, että teille on jo tolkutettu ainejärjestöihin liittymisestä kaikissa mahdollisissa käänteissä. 

Yliopistosta saa kuitenkin järjestöihin mukaan liittymällä paljon enemmän hyvää, kaunista, pahaa, rumaa ja mureaa irti. Minäkin siis suosittelen. Välillä toki myös turhauttaa, mutta uskoisin tulevan vuoden olevan kaikin tavoin EEPPINEN. 

Ajattelin nyt aloittaa pienellä artikkelisarjalla, jota kirjoittelin omaan blogiini osoitteessa entroopikko.blogspot.fi . Lupasin esittäytymisessä olla mustaamatta tätä sivua liian vakavilla teksteillä, mutta pidän tätä trilogiaa ihan hyvänä tuotoksena. Eri mieltä saa toki olla.+++

Kuten kaikki saksaa tai kieliä yleensä yliopistolla opiskelevat tietävät, ovat läsnäolopakolliset kurssit hyvin tavallinen ja usein ainoa eteen tuleva opiskelumuoto. Hyvin tavallisesti ne venyvät myös kestoiltaan usein useamman periodin muotoisiksi eepoksiksi, todellisiksi akateemisiksi nälkävuosiksi.

Germaanisen filologian aineopintoihin kuuluva kielioppikokonaisuus on kokonaiskestoltaan vuoden mittainen, neljän viikkotunnin (joista kaksi pakollisia) pitkä ja mutkainen polku. Kyseinen kurssiravi on paikoin sellaista huopaamista, että jopa palautejärjestelmiä pyörittelevät professorit myöntävät sen raskauden. Olen keskustellut tästä kahdeksan opintopisteen cha-cha-chasta kurssin opettajan kanssa ja ymmärrän hyvin aiheen tärkeyden sekä opetuksen ongelmallisuuden. Systeemi, jossa ajatus oppimisesta perustuu opiskelijoiden tasapäistämiseen ja ylhäältä saneltuihin standardeihin, saa minut kuitenkin jo ajatuksenakin voimaan pahoin. 

Suomalainen koulujärjestelmä, joka useimpien kriitikkojen mielestäkin on aina välillä onnistunut tekemään joitain asioita oikein, lähtee siitä ajatuksesta, että saman epämääräisen kahdentoista kuukauden sisään syntyneet lapset ovat enemmän tai vähemmän samalla tasolla, ja kehittyvät samaa vauhtia. Vaikka jo kliseeksi muodostunut erilaisen oppijan kuva on ehtinyt tähän mennessä varmasti konservatiivisimmankin kovan onnen opettajan tietoisuuteen, vähintään Opettaja-lehden artikkeleiden kautta, ei siitä kuitenkaan ole arkipäiväisessä opetuksessa juuri iloa. Rahan ja tilan realiteetit ovat jo vuosisatojen ajan vihkineet luokkahuoneympäristön siksi pyhätöksi, jossa valtaosa päivän oppimisesta tulisi tapahtua. 

Luokka, niin sosiaalisena kuin fyysisenäkin ympäristönä, voi olla parhaimmillaan monellakin tavalla opettava ja kehittävä ympäristö. Jos oppilas kuitenkin saa ympäristöstään liikaa virikkeitä (”Matilla on adhd”), ryhmä ei toimi niin kuin sen kuuluisi (”saat välitunnilla turpaan, nörtti”), opettaja ei kykene opettamaan ainetta jostain syystä (”teidän Sakari on vähän hitaampi lapsi”) tai jokin muu seikka sabotoi aiotun nuoren mielen laajentumisen, ajautuu tämä nuori mieli helposti koulussa sivuraiteelle. Pahinta tilanteessa ei luultavasti kuitenkaan ole tiedon hukkuminen matkalla, vaan tilanteen vaikutus nuoren minäkuvaan.

Todellinen ja suurissa mittakaavoissa katastrofaalinen ongelma on kuitenkin tasapäistämisen synnyttämä toinen ongelma: suurimmalle osalle ihmisistä ei koskaan löydä omaa lahjakkuuttaan tai intohimoaan, jos se ei satu osumaan hyvin kapealle taitojen spektrille, jota ennen muuta akateeminen maailma pitää arvossa. Pitkässä juoksussa meillä ei ole tähän yksinkertaisesti varaa. 

”Tämä kaikki on toki hienoa, mutta miten tämä vaikuttaa minun elämääni?”, kysyy ensimmäinen kyynikko. Olen vakuuttunut siitä, että pahin yksittäinen saksan opinnot rampauttava tekijä on luokkahuoneisiin jämähtänyt opetus. Tulen seuraavissa kahdessa kirjoituksessa ensin erittelemään ongelmaa yliopistotasolla ja sen vaikutuksia opiskelijoiden tulevaisuuteen sekä myöhemmin antamaan ehdotuksia siitä, miten opetus olisi tulevaisuudessa mahdollista järjestää opiskelijoiden ainutlaatuiset kyvyt huomioiden ja niitä tukien.  

Jatkuu...

Bloggari esittäytyy: Eva aka. Mami

Moi,

mä oon Eva ja opiskelen saksaa. Umlautissa on tullut pyörittyä ihan opintojen alusta asti, eli monta vuotta, toimien vaihdellen tiedottajana, tuutorivastaavana, webmasterina, ympäristövastaavana, sihteerinä, tapahtumavastaavana ja varmaan jonain muunakin. Oon kehkeytynyt semmoseksi Umlautin viralliseksi äiti-henkilöksi, joka aina tarkistaa, että onhan kaikilla bussikortti mukana ja kurssi-ilmottautumiset hoidettu. Viime vuoden fuksit aina huutikin (ja huutaa suurin osa muuten edelleen) mamia, jos niillä oli asiaa.
Äidin tehtävissä oon myös kävelevä tietopankki, neuvonta ja infopiste, mutta se on oikeastaan aika hauskaa.

Odotankin tältä syksyltä eniten uusia opiskelijoita. Lukukauden ensimmäiset viikot tuutoroidessa on niin hauskoja, saa siinä itsekin vähän pehmeämmän laskun arkeen kesäloman jälkeen.

Rooli blogissa on ollut, ja tulee jatkossakin olemaan, yleispäivittäjä. En koe tarpeelliseksi ilmaista itseäni opintoasioista kirjallisesti, koska teen sitä suullisesti jo ihan tarpeeksi, mutta Umlautin tapahtumat ja muut hässäköinnit raportoin virkaintoisesti!

Ilosta syksyn odotusta,
<3:llä Eva, Efef, Mamselli

Blogger stellt sich vor: Manuel

Hallihalööchen! Ich heisse Manuel, studiere Germanistik an der Universität Helsinki und bin ein begeistertes Mitglied und Vizepräsident von Umlaut ry. Mit diesem Eintrag möchte ich mich kurz vorstellen und euch ein kleines Appetithäppchen meiner zukünftigen Blogeinträge servieren. Ich nehme mir vor mehrheitlich Deutsch zu schreiben, weil dies (zumindest offiziell) meine Muttersprache ist, höchstwahrscheinlich kommt aber auch mal etwas auf Finnisch, was ich gleichzeitig üben könnte, oder in sonst irgendeiner language quel just genom minun chopf schwirrt.

Ursprünglich komme ich aus der Schweiz, genauer aus dem Kanton Solothurn, noch genauer aus dem Bezirk Gösgen und wenn ihr es unbedingt ganz genau wissen wollt, dann hiess das Kaff in dem ich fast 20 Jahre lang wohnte Obergösgen. Mit diesen Hinweisen sollte nun jeder, den es interessiert, meine Heimat im Internet ausfindig machen können. 2010 bin ich schliesslich nach Helsinki gezogen. Grund dafür war, wie bei fast allen männlichen, deutschsprachigen Einwanderern in Finnland, eine wunderschöne finnische Frau. Im Herbst 2012 fing ich dann endlich das Germanistik-Studium an der Uni Helsinki an, mit dem Ziel die Fachlehrerausbildung zu machen, damit ich finnischen Kindern später mal Deutsch beibringen darf.

Meine Blogeinträge werden sich in erster Linie auf einzelne, möglichst unterhaltsame, Berichte aus dem Leben eines Schweizer Germanistikstudenten in Finnland handeln. Ein zweites, ein wenig ernsteres aber für mich persönlich sehr interessantes Thema wird meine wirkliche Muttersprache sein: Schweizerdeutsch mit seinen vielen Dialekten. Hinzukommen dürfte wohl etliches, hoffentlich lustiges, teilweise eher ironisches Gelaber.

Ich möchte hier auch darauf hinweisen, dass sich die deutsche Schriftsprache in der Schweiz leicht von jener in Deutschland, welche auch in Finnland unterrichtet wird, unterscheidet. Beispielsweise dieses seltsame ja fast furchteinflössende Ding hier: "ß" wurde in der Schweiz zum Glück schon vor langem abgeschafft, und daher verzichte ich auch darauf es zu benutzen. Selbstverständlich passieren auch mir Fehler, doch die gehen mir, um es mal höflich, dennoch leicht schweizerisch, auszudrücken, am Allerwertesten vorbei (das Wort, das da eigentlich stehen sollte würde auch mit A beginnen).

Doch nun genug fürs Erste. Bes zum nöchschte mou.

PS: Kommenteja jne. saa esittää millä tahansa kielellä. Kokonaisia käännöksiä saksankielisistä teksteistäni en laiskuudestani johtuen pysty valitettavasti tuottamaan. Jos kuitenkin käännöstarve on niin kova, ettet kestä enää, niin lahjoittamalla saa miulta vaikka mitä, ei kuitenkaan sitä.

Hyvää loppukesää!
Manuel

Bloggare presenterar sig själv: Malin

Eftersom vi som anmält oss att aktivt blogga här på vår hemsida blivit ombedda att skriva en liten presentation om oss själva och områden vi kommer att skriva om, ska jag nu berätta en aning om mig själv.

Hade vid ansökningstid redan länge vetat att språk är det jag vill sysla med, framför allt tyska. Det skulle senare visa sig vara ett bra val för mig. Genast hösten efter mitt ABI-år i Karleby, norra Pampas, fann jag mig som germanist-gulis vid Helsingfors universitetet och kom liksom helt naturligt med i Umlaut ry:s verksamhet. Också det skulle visa sig vara lönsamt. Fick nämligen en väldigt bra start på studielivet, en fin gemenskap med likasinnade att dela den med och genast från början möjligheten att delta i föreningsverksamhet. Speciellt nämnvärt är ändå att jag för första gången i mitt liv fick testa på att bära mustasch, kom att ta mig till kära Otnäs samt uppleva andra extrema grejer, såsom världsmästerskapet i akademisk kyykkä, eller ”poppi” som underbara Wikipedia informerade mig om att det heter på svenska. Även om jag vid årsskiftet kom in på översättningslinjen ville jag fortfarande hålla mig också till germanisterna, och i vår kom jag med i styrelsen som evenemangsansvarig och tvåspråkighetsfunktionär, vilket innebär att jag är aktiv i planeringen och förverkligande av evenemang och ser till att alla medlemmar har samma språkliga rättigheter, oberoende av modersmålet. Det är en orsak till att jag skriver på svenska, mitt modersmål.
 
Det inkommande studieåret kommer mina blogginlägg ändå inte att handla om Umlauts verksamhet, utan mina funderingar och upplevelser som Erasmus-utbytesstuderande. Från och med oktober ska jag studera lingvistik vid Universität Potsdam och skriva om det här på bloggen mera eller mindre regelbundet. Ser verkligen fram emot det äventyr jag har framför mig, men samtidigt är det rätt vemodigt att lämna Helsingfors. Jag vill önska er alla en fin början på det nya studieåret och framför allt hälsa alla nya gulisar varmt välkomna!  Förresten , Maliiin heter jag.


Malin Nisula
Tapahtumavastaava & Kaksikielisyysvirkailija
Fuksi '12

Bloggaaja esittäytyy: Mikael

Hei, nimeni on Mikael ja minä opiskelen saksaa. Oikeastaan opiskelen muitakin asioita, mutta olen ujo ja huono tekemään tunnustuksia. Voisin sanoa vastaavani elämäntavoiltani tyypillistä opiskelijaa: en oikein tiedä, mitä isona haluan tehdä ja omaan joukon mieltymyksiä, jotka hallitsemattomina johtavat aikaiseen hautaan. Minulla on myös voimakkaita mielipiteitä asioista, joista en tiedä oikeastaan mitään.

Olen harrastanut aikaisemmin blogi-kirjoittelua terapiamielessä, mutta en suosittele etsimään tekstejäni. Ne ovat happamia ja täynnä vihaisen nuoren miehen yskäisyitä. Erityisesti KOPO-asioista olen aikaisemmin kauhkonnut ja vauhkonnut. Kylvänyt pyhää vihaani kaikkia väärintekijöitä ja puritanisteja kohtaa. Ollut äkäinen. 

Tähän blogiin aion kuitenkin tuoda pehmeämpiä, dallaspullan tuoksuisia ja opiaattimaisen raukeita tekstejä. Sellaisia, jotka sopivat sopivasti höyryävän kahvin kylkeen viikonloppuaamuisin, kun aurinko paistaa ja mihinkään ei ole kiire. Niitä voi lukea pari kertaa kuukaudessa tai useammin, jos ryhdistyn ihmisenä.

Aion kirjoittaa pääosin suomeksi, koska pitkähkölle edenneistä opinnoistani huolimatta saksani sisältää välillä koomisiakin kömmähdyksiä, joita on näin positiivisessa ja hylkeen lailla rötköttävässä kontekstissa muutenkaan turha kylille huudella.

Umlautissa olen toiminut aiemmin varapuheenjohtajana. Tällä hetkellä kutsuvat opintovastaavaksi, (1/3) webmasteriksi ja oppiaineyhdyshenkilöksi. Tällä hetkellä proggiksinani on tämän blogin sisällön koordinoinnin kehittely ja oppiainekysely (johon myös sinun tulisi vastata). Tittelivirtaa on kuitenkaan turha pelätä: rennoilla ranteilla mennään. Ei stressiä. Keine Politik. Üblichkeit. Zen.

Tulen seuraavien viikkojen aikana luultavasti pääasiassa raportoimaan elämästäni alipalkattuna IAESTE-harjoittelijana Ruhrin seudulla. Suomeen palattua kirjoittelen luultavasti monista minua kiinnostavista ja edes (helevetin) etäisesti Saksaan liittyvistä asioista. Toivoisin tekstieni olevan lukijoilleni kuin lomakuvia tai hyviä ystäviä, joihin on miellyttävää palata yhä uudestaan. Yritän kutoa kasaan ajatusmattoja, joihin on mukava kääriytyä, kun opinnot ahdistavat ja maailma on kylmä.

Tämän kaiken lupaan sinulle, lukija hyvä. Et kai pahastu, jos välillä myös valehtelen sinulle?

Rakkain terveisin,

Mikael Bertus