Hei,
pääsin juuri suorittamasta suullista tenttiä aiheesta ”Franz Kafkas Amerika - Entwicklungsroman”. Berliinissä opiskelussa on hienointa se, että joka puolelta tarjotaan kursseja, joita kukaan ei tulisi ajatelleeksikaan Helsingissä ottaen huomioon aineryhmämme painotuksen. Asiasta voi olla monta mieltä, itse rakastan kirjallisuutta, vaikka se tuokin mukanaan välillä mitä äärimmäisimpiä mielipiteitä ja tulkintoja.
Luin ko. romaanin kolmeen kertaa seminaarin aikana, tosin muutaman kerran suomeksi, mikä helpotti omaksuntaa suuresti. Sain tehtävänannon ja näkökulman, jonka mukaan kirja tulisi analysoida jo ennen kuin aloitin lukuprosessin. Ensimmäisen kerran jälkeen olin hämilläni, onko tässä nyt ongelmana kielimuuri? Toisen lukukerran jälkeen olin varmempi: kyseessä ei ole ns. kehitysromaani (Bildungsroman) eikä myöskään tämän alakäsite (Entwicklungsroman). Olin hetken hämilläni, mutta päätin, että koska tehtävänanto on mikä on, luen kirjan kolmannen kerran nopeasti ja edellä mainitulta kannalta. Samalla päätin, että saan analyysiini mielenkiintoisen argumentin, jos otan lähtökohdaksi sen, että kirja ei todellakaan ole kehitysromaani.
Ennen tenttiä tutkin hädissäni paikallisen kirjaston tarjontaa, Googlea ja Wikipediaa. Mitä nämä sanoisivat aiheesta? Kyseessä on genre, joka kehittyi 1700-luvun lopussa, valistusajan oppien mukaan. Hyvä esimerkki kehitysromaanista on Goethen Wilhelm Meisters Lehrjahre, jonka nimi jo itsessään tuo esille genrelle tyypillisen kehitystarinan. Tarina kertoo nuoresta miehestä, joka ulkopuolisten, myönteisesti vaikuttavien henkilöiden ja kokemusten kautta kehittyy aikuiseksi. Tärkeä teema kirjassa ja genressä on koulutus (Bildung), josta alkuperäinen nimi muodostuukin. Kyse on erityisesti persoonan ja sielun kehityksestä, mikä, kuten sanottua, sopii erinomaisesti valistuksenajan ihanteisiin.
Mitä tekemistä tällä on sitten Kafkan Amerikan kanssa? Kirjassa nuori mies, 16-vuotias Karl Roßmann (enkä nyt puhu toisen maailmansodan Luftwaffen yliluutnantista Karl Roßmannista) saapuu New Yorkiin sen jälkeen kun hänen vanhempansa ovat lähettäneet hänet pois kotoa. Karl tapaa kuin sattumalta Enonsa, joka on ahkeralla työllään noussut rikkaan senaattorin asemaan. Tämä yllättävä tapaaminen on onnenpotku Karlille, ja hän jääkin enonsa suojelukseen. Amerikkalaisen työorientoituneen maailman kuri ei kuitenkaan sovi Karlille, ja hänen enonsa heittää hänet pois mitä omituisimpien välivaiheiden kautta. Tästä eteenpäin käykin selväksi, että kyseessä on kirja, joka on kirjoitettu kritiikiksi maallistuneelle utilitaristiselle yhteiskunnalle.
Tästä eteenpäin Karl jatkaa kahden kulkurin kanssa matkaansa kunnes saa kuin sattumalta työpaikan hissipoikana hotellissa. Jätettyään asemansa kahdeksi minuutiksi Karl menettää jälleen paikkansa yhteiskunnassa ja päätyy takaisin yhteen kahden työtä vieroksuvan ystävänsä kanssa tekemään orjantyötä rikkaalle laulajattarelle. Karl unohtaa tarinan aikana toiveensa insinöörinkoulutuksesta ja yrittää vain päästä eteenpäin yhteiskunnassa, joka ei kuitenkaan ole valmis ottamaan häntä vastaan. Maailma hänen ympärillään pyörittelee häntä groteskisti ympäriinsä, eikä nuorella pojalla tunnu olevan mitään sanottavaa mihinkään. Tämä nuoren miehen naiivius ja tavoitteettomuus koituu hänen kohtaloksensa, kun hän syöksyy yhteiskuntaluokasta aina alempaan ja ammatista huonompaan. Välillä tuntuu, että poikaparalla ei käy onni minkään asian suhteen, ja päähän potkiva yksipuoleinen dialogi masentaa lukijankin. Tässä Kafka on parhaimmillaan.
Nuori mies avuttomana suuren oven edessä, New Yorkissa, hotellin luona ja viimeisessä luvussa teatterin edessä; tämä tuntuu olevan Kafkan tyypillisintä metaforiikkaa. Kirja jää kesken, viimeisen ja tätä edeltävän luvun väliin jää informaatiotyhjiö, jonka sisältöä voi vain arvaille. Kirjan lopussa Karl nimittäin hakeutuu teatteriin töihin, kertoo tehneensä konttoritöitä, joista ei koko romaanissa mainita. Hän pyrkii teatteriin insinööriksi, mutta joutuu tyytymään eurooppalaisen keskitutkinnon edellyttävään virkaan, josta ei kerrota enempää. Loppu on onnellinen, mutta Karl on jälleen se nuori mies, joka hän oli tarinan alussa. Yksinäinen, naiivi sekä vain "eurooppalainen keskitutkinnon suorittanut". Teatteri toimii kuitenkin jonkinlaisena turvapaikkana yhteiskunnan hylkiöille, parhaimmillaan kuin kirkko ikään. Jo työilmoitus kertoo, että kaikille on töitä. Utopistinen loppuratkaisu irrottaa tarinan tästä maailmasta ja unohtaa tarinan yhteiskuntakriittisyyden.
Kuten sanoin, lähdin ottamaan selvää, mikä tekee tästä kirjasta kehitysromaanin. Sekö, ettei päähenkilö kehity lainkaan, vaiko se, että hän huomaa asemansa yhteiskunnassa vain huonontuvan kaiken aikaa. Löysin mainion kirjan sopivalla otsikolla: Kafkas Verschollener - ein Bildungsroman? (Pütz Jürgen; Verlag Peter Lang GmbH, Frankfurt am Main 1983). Kirja vastasi täydellisesti tehtävänantoni aihetta, mutta sisälsi otsikossaan myös mielenkiintoisena anekdoottina kysymysmerkin:
Luin sen nopeasti läpi, että kyseessä oli yhdisteltyjä tutkimuksia käsittelevä käsikirja, jonka tarkoitus oli todistaa, että Franz Kafkan Amerika ei todellakaan ole kehitysromaani, ei kuitenkaan antikehitysromaanikaan, kuten esim. Günter Grassin Blechtrommel, joka parodioi Goethen tunnetuksi tuomaa genreä, vaan ns. negatiivinen kehitysromaani. Tämän tulkinnan tueksi hän oli kerännyt sitaatteja kymmeniltä tutkijoilta. Olin hieman hämilläni: en siis ollutkaan keksinyt mitään uutta. Samalla olin kuitenkin iloinen siitä, että olin ollut oikeassa. Ainut kirja kyseiseen romaaniin liittyen, jonka löysin Berliinistä puolsi ajatustani siitä, että tehtävänanto oli kompa...
Mutta miksi?
Jos opettajani oli antanut minulle kompatehtävän, miksi kirjastosta löytyi kokonainen väitteen kumoamiseen keskittyvä teos, joka viittasi useisiin muihin lähteisiin?
Jos argumentti on kiistettävä tai kumottava, on se ensimmäiseksi esitettävä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on esitetty Amerikan olevan kehitysromaani, ja tämän on tehnyt varteenotettava taho, eihän argumentti muuten olisi saanut vastustustakaan. En kuitenkaan löytänyt ainuttakaan tekstiä, joka olisi puoltanut argumenttia. Oliko kirjaa varten keksitty tulkinta vain siksi, että se voitaisiin kumota? Vai oliko se vain pakko lokeroida johonkin genreen? Kafkan ongelma on se, ettei hänen teoksiaan ole koskaan voitu kategorisoida valtavirran mukaan. Hän ei suinkaan ollut realisti tai naturalisti, kuten niin moni muu saksankielinen kirjailija 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Miksi kirjat tungetaan väkisin genreihin? Onko kyse siitä, että tiede pystyisi käsittelemään niitä paremmin? Vai onko se vain ihmisen synnynnäistä tarvetta lokeroida asioita? Entä jos valinta menee väärin, sehän luo kokonaisen uuden tieteenalan. Näyttäisi siltä, että sata maisterioppilasta voisi tehdä gradunsa aiheesta "Väärintulkittu Kafka", eikä alkuperäistä, mitä kummallisinta väitettä, joka yhdistää Amerikan, Wilhem Meisters Lehrjahren ja Blechtrommelin, koskaan pystyttäisi perumaan.
Vaikka aihe olikin mitä kiinnostavin, ja sain paljon tyydytystä ajatuksesta, että olin kerrankin analysoinut jonkin asian oikein, minua jäi silti vaivaamaan yksi asia: Oliko tämäkin nyt kuitenkaan tarpeellista tai mitenkään hyödyllistä? Taidankin tästä poimia lähimmän Ilkka Remeksen ja väittää tiedeyhteisölle, että kyseessä taiteilijaromaani tai Künstlerroman, ehkäpä omaelämänkerta, ellei peräti barokkilainen Trauerspiel Andreas Gryphiuksen jalanjäljillä. Sitä voi sitten professorit kautta maan, korjaan, maailman, käydä todistamaan vääräksi. Nyt ajattelette varmaan, että onhan Kafka täysin eri luokkaa kuin Remes... Ei tuo Amerikakaan ikävä kyllä niin hyvä kirja ollut, eikä ole ihme, että Kafka keskittyikin novelleihinsa.
