keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Saksan kieli ja mikä se nyt olikaan?

Mitä tarkoittaa Saksan kieli ja kulttuuri?

Vasta avatun germaanisen filologian oppiaineen kehityskyselun (2016) valossa päädyin pohtimaan kysymystä, johon olen törmännyt niin opinnoissani kuin sen ulkopuolella useaan kertaan, nimittäin siihen, mitä tarkoittaa kulttuuri, mitä se oikeastaan on? Germaaninen filologia sisältää kuitenkin sanaparin saksalainen kieli ja kulttuuri, en kuitenkaan usko, että kieli terminä on monellekaan kovin vieras (toki on hauska huomata, että alan asiantuntijoille kieli tarkoittaa usein huomattavasti laajempaa käsitettä kuin muille). Lähestyn asiaa muutaman tarinan kautta, jotta ymmärrätte paremmin, mitä tarkoitan. Vastaavat tilanteet ovat varmasti jokaiselle tuttuja. Kirjoitan tämän tekstin suomeksi saksan sijaan, sillä julkaisen sen myös omassa blogissani (ehkä).

Vuonna 2008 aloitin Saksan kielen ja kulttuurin opintoni Jyväskylän yliopistossa nuorena miehenä. Muistan, että yksi ensimmäisistä tapaamisistamme opettajamme kanssa (nimeä en ikävä kyllä muista) alkoi sillä, että kävimme ringissä läpi syitä, miksi kukin meistä oli päätynyt aloittamaan saksan opinnot ja tosiaan, miksi Saksa kiinnosti? Vastaukset olivat tuttuja: jalkapallo, musiikki, Au Pair -kokemukset, sukulaisyhteydet (ei mainintaakaan halusta esim. kääntäjäksi tai opettajaksi, mielenkiintoista). Yleisin vastaus oli kuitenkin kulttuuri. Moni ilmoitti, itseni mukaan lukien olevansa kiinnostunut saksalaisesta kulttuurista.

Opettaja esitti kysymyksen jokaiselle: "Mitä tarkoitatte saksalaisella kulttuurilla?" Moni jäi hiljaiseksi, ehdotuksia tuli jalkapallosta historiaan, musiikista kuvataiteeseen ja kirjallisuuteen. Jyvät siis eroteltiin akanoista jo ensimmäisinä hetkinä. Kukaan ei selvästikään ollut koskaan ajatellut mitä kulttuuri sanana voisi tarkoittaa.

Toinen tarinani liittyy vuoteen 2015 tai -14, en muista tarkalleen. Minut oli kutsuttu ryhmäkeskusteluun, jossa käytiin läpi Ylen uusien kulttuurisivujen ulkonäköä, sisältöä jne. Ryhmien palautteen perusteella Yle sitten toteutti muutoksensa, ja minä sain 40€ lahjakortin S-ryhmälle (jee). Tämäkin ryhmä aloitti keskustelun jakautumalla kahtia. Kysymys kuului jälleen: Mitä mieltä olette, mitä kuuluu kulttuuriin?

"Urheilu, uutiset, dokumentit, ihmiset jne", toisaalta: "elokuvat, sarjat, Yle Teeman tuotanto suurimmilta osin, musiikki, tanssi jne..." Kyselyn tekijät katselivat toisiaan, listasta muodostui niin suuri, että sitä ei pystynyt sulkemaan vain yhden otsikon alle. Eräs vastanneista oli myös opiskelija, sanoi lukevansa ja katsovansa paljon tekstejä eri ihmisistä ja kansoista, kulttuureista.

Viimeistään tämä sai minut ajattelemaan asiaa, ja vasta nyt innostuin kirjoittamaan aiheesta. Mitä siis on kulttuuri, kun puhutaan Saksan kielestä ja kulttuurista?

Selvittääkseni oman käsitykseni tästä siteeraan hävyttömästi wikipediaa: 

"Sanan ”kulttuuri” alkuperä tulee latinan verbistä colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Aluksi tämä tarkoitti maanviljelyä. Roomalainen poliitikko ja filosofi Cicero otti käyttöön käsitteen animi cultura, ”hengen viljely”. Sana oli tämän jälkeen vuosisatoja tässä merkityksessä, kehittyneisyytenä ja hienostuneisuutena, ihmisen henkisten ominaisuuksien täydellisyytenä. Ilmeisesti käsitteen sisältöön vaikutti Platonin käsite paideia, jota tämä käytti kreikkalaisten kasvatusihanteesta. Antiikin yhteiskunnassa yläluokan kasvatustavoitteisiin kuului erityisesti filosofian, kirjallisuuden ja taiteiden omaksuminen. Tämän näkemys on vaikuttanut kulttuuri-sanan käyttöön kuvailevien ihmistieteiden ulkopuolella, esimerkiksi ilmauksissa ”taide ja kulttuuri”. Saksan kielessä kulttuuri-sanan käyttö on läheisessä yhteydessä sanaan sivistys."

Pitäisikö saksan oppiaineessa opettaa enemmän kulttuuria? Jos puhutaan saksalaisesta sivistyksestä, kuten yllä viitattu sitaatti mainitsee, tarkoitetaan tietenkin korkeakulttuuria, mutta myös filosofiaa, saksalaista maailmankuvaa. Opetukseen kuuluu kuitenkin kirjallisuuden kursseja, jopa elokuvakurssi, tosin kuvataidetta ei juuri käsitellä suoraan, ellei Landeskundessa (nyt täytyy myöntää, että en käynyt ko. kurssia). Mielestäni kulttuurin opettamiseen filologiassa kuuluu kuitenkin etenkin sanallisen taiteen ja sivistyksen välittäminen opiskelijoille. Tämä tarkoittaa niin klassikkokirjallisuutta, lyriikkaa, draamaa, epiikkaa (musiikkia, elokuvia, romaaneja), mutta myös filosofiaa, tai kuten Cicero sanoi, hengen viljelyä. Laajennan:

Filosofia on oma oppikäsitteensä ja äärimmäisen tärkeä sellaisenaan, onhan selvä, että tähän tieteeseen kuuluu muutakin kuin saksalainen valistusajattelu, Hegel, Kant jne. tai toisaalla Nietzschet ja Schopenhauerit metafysiikkoineen. Näin on kuitenkin myös muidenkin kulttuurialojen tapauksessa. Filologian tarkoitus onkin tulkita näitä filosofisia tasoja selvittämällä niiden korrelaatio kielitieteeseen ja kielitaiteeseen. Modernia kirjallisuutta ei voi tutkia ilman psykoanalyysia tai Nietzscheä, Goethea ei voi tutkia kuin kulttuuri-ilmiönä, hän on noussut pelkän kirjailijakäsitteen yläpuolelle. Saksalainen identiteetti pohjaa jo antiikin Kreikan aikaan ja Platoniin, sen tietää jokainen etymologiaa opiskellut. Parhaitenhan tämä näkyy painetussa tekstissä, tunnetummalta 1300-luvultakaan ei oli juuri elokuvia jäljellä, lähinnä sarjakuvia. Kaikkea yllä mainittua edustaa korkeakulttuuri, jota oppiaineessamme opetetaan kulttuurin nimellä, ja jota tutkitaan kielellisen ilmaisun l. sanojen kautta. On hyvä ymmärtää, miksi kandin kirjoittaminen Saksan ja Preussin historiasta ei liity filologiaan suoraan, ellei tutki kielen historiaa Preussissa. On myös hyvä ymmärtää, että Saksan poliittisen tilanteen analysoiminen on valtiotiedettä, mutta poliittisen diskurssin tutkiminen saattaa hyvinkin olla Foucault'laista kielitiedettä - diskurssianalyysia, sinänsä myös hyvin kiinnostavaa. Omaa sivuainetta kannattaa käyttää hyväksi, mutta muistaa, mikä on oma pääaine.

Mainitsin yllä valistuksen ajan, eli 1700-luvun. Vasta tällöin alkoivat antropologit käyttää sanaa kulttuuri puhuttaessa ihmisen muokkaamasta, tekemästä ympäristöstä. Tämä käsitys kulttuurista kattaa siis sellaisia asioita, kuin tekniikka, talous ja aineelliset tuotteet. Tämän vuoksi kulttuuriantropologin, kuten yllä mainitsemassani keskustelussa ilmennyt opiskelija lopulta olikin, on helppo sanoa, että sushi on osa japanilaista kulttuuria, tai murjotus suomalaista. Saksaan tutustunut antropologi sen sijaan luettelee kulttuuriksi Mercedes-autot, markan, kaksi maailmansotaa ja jalkapallon. Ero yllä mainittuun korkeakulttuuriin on helppo huomata.

Jos olettaa, että ihminen on oma tuotteensa, joka on muodostunut sellaiseksi, kuin hän on vuosien myötä, joku voi väittää, että eroa ei kuitenkaan ole. Moni varmasti toivoisi oppiaineen tarjoavan enemmän jälkimmäistä käsitystä kulttuurista, se kuitenkin kertoo paremmin konkreettista asiaa maasta, jota opettelemme tuntemaan... vai opettelemmeko? Vai opettelemmeko vain kieltä? Jokainen tietää, että kieli on sosiaalinen konstruktio, eikä sitä voi ymmärtää tuntematta ensin mm. sosiaalista, ehkä jopa kulttuuriantropologista kontekstia. Moni voisi väittää, että jokainen saksalainen ymmärtää mistä puhutaan, kun puhutaan Brechtistä tai Schilleristä, moni sanoisi, että saksalainen identiteetti on rakentunut näiden ympärille, ja varmasti näin onkin. Mutta eikö konkreettisemmalla puolella ole myös osansa?

Ongelma tämän, antropologisen puolen opettamisessa on se, että se ei ole filologiaa. Moni varmasti toivoisi, että tuleville opettajille, ja etenkin kääntäjille opetettaisiin enemmän kohdemaan historiaa, tapoja, ruokia, autoilutottumuksia tai muuta. Onhan kääntäminenkin muuten täysin mahdotonta. Näitä asioita varten järjestetään vain yksi kurssikokonaisuus, johon kuuluu vähän johdatustietoa Saksasta, Itävallasta ja Sveitsistä, Landeskunde-nimellä kulkeva salaattilautanen. Kurssin tarkoitus on kuitenkin enemmän ilmoittaa oppilaalle mistä hänen oppiaineessaan on kyse. Varsinaisen saksalaisen tai sveitsiläisen ihmisen käyttäytymisen oppii ymmärtämään vasta harrastuneisuuden kautta - televisio-ohjelmien, musiikin, kirjojen lukemisen yms.

Paras ja ainut tapa päästä kuitenkin selville siitä, mitä saksaa puhuvan päässä liikkuu, kun hän kertoo surkean vitsin, onkin lähteä vaihtoon. Tämä teksti onkin tavallaan puolustuspuhe seikkailuvuodelle. Oppiaineemme ei voi opettaa ihmisiä tuntuemaan toisiaan kohtaamatta, niin kuin ei voi Suomen kielen oppiainekaan opettaa helsinkiläisiä tuntemaan savolaisia pelkän murteen kautta. Se ei ensinnäkään kuulu osaksi kielen ja kulttuurin opiskelua, eikä ole edes kokonaisuudessaan mahdollista - ja yrityksissäänkin sortuu usein esittämään stereotypioita totuuksina, kuten internetin umpisurkeat maa-pallo-sarjakuvat.

Tästä näkemyksestäni saa jokainen toki olla eri mieltä. Mutta seuraavan kerran, kun ihmettelet, miksi en voi tutkia jalkapallotilastoja tai sotajoukkojen liikkeitä, televisiokanavien näkyvyyttä tai esimerkiksi saksalaisen kaupunkikulttuurin kehittymistä Ruhrin alueelle - onhan kaikki tämä kuitenkin jotain kulttuuria - suosittelen pysähtymään hetkeksi ja miettimään, mitä tarkoitat kulttuurilla, ja mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan suhteessa pääaineeseesi. Olethan kuitenkin kielitieteilijä, siis kielen ja painetun sanan, sanataiteen asiantuntija, et tilastotieteilijä, valtiotieteilijä, historioitsija, insinööri etkä kulttuuriantropologi. Tämä hämmennys kävi myös ilmi Ylen haastatelijoiden katseista, kun he esittelivät meille kulttuurisivujaan, ja joku esitti kysymyksen: Miksi täällä ei ole urheilua tai uutisia? Miksi Frankfurter Allgemeinen Kulturkalendar ei tarjoa urheilu-uutisia, miksi Süddeutsche Zeitung taas tulkitsee asiaa väljemmin, painottaen tosin taiteeseen ja korkeakulttuuriin. Uutisille ja urheilulle on kuitenkin omat osionsa lehdessä kuin lehdessä.