Prologi:
Vuonna 1973 maailman öljyntuottajamaat päättivät korottaa öljyn hintaa. Tästä seurasi koko läntistä maailmaa ravisuttanut talouskriisi, jonka vaikutukset ulottuivat jopa hirmuisessa nousussa olevaan Länsisaksaan asti. Bretton Woods -järjestelmästä ja dollariin perustuvasta taloudesta luovuttiin, ja kritiikin määrä etenkin akateemisissa piireissä kasvoi.
Samalla länsisaksalaiset yliopisto-opiskelijat huomasivat, että heidän vaatimuksiaan ei kuultu. Opiskelijan ääni yliopistolla kaikui kuulemattomille korville pitkin tyhjiä käytäviä. Vain henkilökunta sai vaikuttaa opintojen muotoon.
Rajan takana kommunistinen yhteiselo ja tasa-arvoisten oikeudet alkoivat houkuttaa nyt, kun Itäsaksa oli tunnustettu ja liitetty YK:n jäseneksi. DDR tarjosi töitä kaikille, tasa-arvoisen palkkajärjestelmän ja mahdollisuuden nousta puoluerintaman huipulle. Willy Brandt oli tehnyt vahvaa työtä Saksojen välien parantamiseksi, mutta nyt hänen valtakautensa loppui vakoilusyytteiden vuoksi.
Uudeksi liittokansleriksi noussut Helmut Schmidt ei tyydyttänyt nousevan vasemmistolaisen nuorisoaatteen vaatimuksia, ja vallankumoustellisten vaikuttajien, kuten muusikko Wolf Biermannin ja näyttelijä-laulaja Nina Hagenin myötä halu muutokseen kävi yhä suuremmaksi.
Loikkaaminen rajan taakse oli kuitenkin haastavaa. Vuonna 1976 Itäsaksa kielsi maahanpääsyn monelta kulttuurivaikuttajalta, eivätkä kapitalistivanhempien opiskelijalapsetkaan olleet sen toivotumpia vieraita.
Rajan ali kulki kuitenkin reitti. Tätä maanalaista reittiä piti yllä opiskelijoiden etua ajava salaliitto nimeltään Umlaut ry. Umlaut tarjosi halukkaille, ja riittäviä kontakteja omaaville opiskelijoille ja taiteilijoille mahdollisuuden saavuttaa itäinen utopia. Reitti ei ollut kuitenkaan helppo. Monet jäivät kiinni, monia teloitettiin epäiltynä vakoilusta. Matkalla oli odotettavissa monia vastoinkäymisiä ja haasteita, joista vain motivoituneimmat selvisivät, toisinaan viekkautensa avulla, toisinaan taas voitelemalla oikeita virkamiehiä lahjuksilla. Tämä on näiden opiskelijoiden tarina.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tämä oli meille avartava kokemus elämästä ja kuolemasta. Kuljimme ylä- ja alamäet, kuljimme sokeina. Ylitimme veden, väistimme vesinokkaeläimet. Jouduimme jopa esiintymään Tuomas Renvallina. Venytimme itsemme äärimmäisiin sfääreihin. Turvauduimme mennein aikain suurmiehiin, Goetheen, Heineen. Jouduimme turvautumaan vaihdantatalouteen selvitäksemme. Erityisen tärkeää oli olla pudottamatta vihreää karvatuppoa. Kävimme läpi koko draaman kaaren, mutta teemme aina kaikkemme Umlautin eteen.
Die demokratischen Dirndl-Rastafaris kiittää ja kuittaa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
Matkamme alkoi suuresta laatikkoseikkailusta, josta selvisimme kunniallisesti sokean seuralaisemme aiheuttamasta rasituxesta huolimatta. Seuraavaxi juotimme Manun känniin hupaisan pallopelin merkeissä. Tämän jälkeen loimme paikkansapitäviä ja toimivia käännöxiä mm. Zimbabwen, Kanadan ja Baltian sivistyskielist suomeen. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö meistä jokainen olisi kuin syntynyt kääntäjälinjalle.
Kääntämisen ja suuren vaatesekoilun välillä harjoitimme kapitalistisia luonnonlahjojamme vaihtamalla suoraan sanottuna surkean Saxa-aiheisen tarran Euroopan unionin yhteiseen valuuttaan. Saatiin yhteensä 5€, fuck yeah. Menestyneiden vaihtokauppojen jälkeen vuorossa oli patsaan ympäri ravaamista katu-uskottavissa asukokonaisuuksissa. Tästäkin selvisimme kunnialla ja taidolla. Matkalla seuraavalle rastille tuhlasimme vaivalla kokoon kasatun pääoman muoviseen torveen. Ylijäänyt raha meni hyväntekeväisyyteen. Seuraava rasti oli pantomiimiesitykset, jotka niin ikään suoritimme nopeasti ja onnistuneesti. Viimeisessä rastissa pelasimme Twisteriä iloisesti ja notkeasti ja lausuimme tajunnanräjäyttävällä tyylillä ja vimmalla kaunista saxalaista runoutta.
Loppuun mainittakoon vielä, että meidän lahjuxet oli parhaita ikinä
Epilogi:
Raskaan ja hikisen yön jälkeen väsynyt joukko läntisiä akateemikkoja raahautuu räsyisissä vaatteissaan hiljaiseen työväentaloon Leipzigin ulkopuolella. Yö on pilvinen, ja ilmassa leijuu jännittynyt tunne.
Onko tämä kaikki ollut turhaa? Mitä nyt seuraa? Nämä nuoret luottivat henkensä ventovieraiden käsiin, ja nyt kun kaikki on ohi, epäilys herää.
Ovi aukeaa kuitenkin lämpimään hymyyn. Täällä ei näy Stasia, täällä öiset vaeltajat kohtaavat Umlaut ry:n maanalaisen liikkeen toverit. Tarjolla on virvokkeita ja lämmintä kättä.
Ja nyt nämä pedagogisten, kirjallisuuden, kielitieteen ja käännöstieteen taitajat istuvat yhdessä pöydän ääreen ja saavat käteensä väärrennetyt passit. Heidän täytyy vain väkertää niihin allekirjoituksensa, ja paikka puolueessa on lähestulkoon varma.
Elämä Itäsaksassa on kuin ruusuilla tanssimista näille idealisteille. Täällä vallitsee tasa-arvo, täällä on jokaisella yhtäläiset oikeudet, ja täällä on puolue, joka suojelee jäseniään. Iltaisin tämä akateeminen eliitti kerääntyy television ääreen ja katselee murheissaan uutisia lännestä, missä heidän entiset ystävänsä turvautuvat väkivaltaan synkän syksyn 1977 langetessa. Kaikki olisi voinut olla toisin.
Nämä nuoret onnistuivat pakenemaan väkivaltaa kuoleman uhalla. He vaaransivat henkensä itsensä ja tovereidensa puolesta tuodakseen toivoa maailmaan rauhan keinoin. Ja vaikka he joutuivatkin pitämään menneisyytensä salassa aina vuoteen 1989 asti, se oli sen arvoista. Siksi näissä muistelmissaan he nostavatkin jälleen kätensä ja ristivät sormensa maanalaisen liikkeen ja puolueen, Umlautin kunniaksi.
Tämä oli tarina, jota sukupolvet kertovat vielä vuosia. Tämä oli tarina kahtiajakautuneesta maasta ja sen asukkaista, jotka huomasivat maan suurimmat epäkohdat, ja jotka tulevat nyt luomaan sen tulevaisuuden. Nämä ihmiset muistavat nuoruutensa ikuisesti: kaiken sen vaikeuden, sen pelon, ja sen epätoivonkin häämöttäessä heränneen toivonkipinän, joka syntyi sydämeen nukkuvan toverin hymyä katsellessa. Me olemme olleet onnekkaita, ja me, me jatkamme elämäämme onnellisina.
