(Koska minua pyydettiin lisäämään vuosijuhlassa pitämäni puhe blogiin, tässä se nyt sitten on)
Arvoisa
juhlayleisö, on ilo saada paikalle tänään teidät, professorit,
aineryhmämme opettajat, Saksan suomen suurlähetystön edustaja,
opiskelijatoverini sekä muut saksankielen ystävät.
Moni
varmasti ihmettelee, miksi tänään vietetään juuri
25-vuotisjuhlia. Onhan Umlaut jo vanhempi ja perinteikkäämpi
järjestö. Päätös juontaakin juurensa vuoteen 2009, kun minä
aloitin RY:n puheenjohtajana ensimmäistä kertaa. Kävimme läpi
yhdistyksen sääntöjä jotka olivat nykyaikaan nähden jo
vanhentuneet. Samalla kävi selväksi, että sekä säännöt, että
järjestön yhdistysrekisteriin kirjautuminen oli suoritettu vuonna
1987, tasan 25 vuotta sitten.
Vuosijuhlien
tarkoitushan on perinteisesti juhlia juhlakalun pitkää tietä,
perinteitä, ja yksinkertaisesti, historiaa. Umlaut on kuitenkin
esimerkiksi humanistisen tiedekunnan tai varsinkin muiden
tiedekuntien järjestöihin nähden suhteellisen nuori järjestö,
toisaalta koko maassa muihin germanisteihin verrattuna jo melkoisen
vanha ja perinteikäskin.
Ikä,
ah, mikä romanttinen teema! Tunnettu kirjailija Novalis lausui
aikoinaan iästä, että ihminen on nuori, kun hän ajattelee
tulevaisuuttaan ja vanha vasta, kun muistelee menneitä. Tämä
analyysi on mielenkiintoinen ja käytänkin sitä mieluusti hyväkseni
tänään. Umlaut ry:n historia on vankka, jo tiettävästi
nelikymppinen.
Kaikki
alkoi Lingvasta: suurin osa meistä tuntee Lingvan kokoushuoneena,
kenties kerhohuoneella, joka sijaitsee Uuden ylioppilastalon
yläkerrassa. Lingva, josta minä puhun oli kuitenkin aikanaan
yliopistomme kieliaineiden kattojärjestö, sama järjestö, josta
nykyinen lintukotomme on saanut nimensä. Kuitenkin, tämän
järjestön alle kuului monta pienempää kerhoa, niistä jokainen on
sittemmin itsenäistynyt omaksi ainejärjestökseen. Tiettävästi
Umlautilla oli jo aktiivista toimintaa 70-luvun alusta, tosin
kirjoitettu historiikki uupuu. Mieleeni palaa keskustelu taannoisen
työkaverini kanssa. Hän kertoi opinnoistaan 60-70-luvulla, ja
mainitsi olleensa mukana Umlautissa ja näytelleensä järjestön
teatterikerhossa. Se kerhotoiminta, mikä tälläkin hetkellä
kurkistelee unholan suosta, onkin ollut yksi järjestön kantavista
voimista ja opiskelijoita yhdistävistä tekijöistä.
Vanhoja
internet-sivuja selaillessani törmäsin yhteen jos toiseenkin
mielenkiintoiseen faktaan, tosin on muistettava, että 70-luvulla
Umlautin nettisivut eivät olleet yhtä komeat kuin nykyään.
Silloin tilanne oli toinen, yliopisto toimi eri lailla, ja puhun nyt
hallinnolliselta kantilta, tosin uskon, että joku tuntee tämän
paremmin kuin minä. Löysin vanhoja haalarimerkkejä sekä kuvia,
jotka joillekin edustavat tätä hienoa opiskeluaikaa, valkoisia
haalareita, fuksiaisia, sitsejä ja hauskanpitoa. Paljon sitä, mitä
täällä kohtaa nykyäänkin.
Ja
niinpä, ainejärjestö on kollektiivi, joka ei pysy raiteillaan,
sillä sen sisäinen vaihtuvuus on suuri. Siksi onkin katsottava myös
tulevaisuuteen! Mainitsin aiemmin kirjailijan, Novaliksen tulkinnan
nuoruudesta ja vanhuudesta. Huomasin kerran Berliinissä
opiskellessani, että Thomas Mann, syntymäpäiväpuheessaan von
Deutscher Republik, toiselle Nobelistille, Gerhard Hauptmannille
viittasi juuri tähän samaan aiheeseen. Puhe oli pitkä kuin
nälkävuosi ja muuttui onnitteluista enemmänkin poliittiseksi
kannanotoksi, enkä tahdo tehdä samaa tässä rajatussa ajassa, mikä
minulle on suotu, kenties sitten, kun saan oman Nobelini.
On
kuitenkin totta, että Umlaut on joutunut muuttumaan yliopiston
muuttuessa, ja jo omana aikanani saksanopiskelijat ovat menettäneet
oman laitoksensa uudistuksen myötä, muuttuneet saksalaiseksi
aineryhmäksi, kääntäjiä on lähetetty Kouvolaan ja tuotu
maitojunalla takaisin. Käytännössä humanisteja, eritoten
lingvistejä on pyöritetty kuin pässiä narussa. Me olemme
kuitenkin sopeutuvaista joukkoa, ja nyt nuori Umlaut ry, jota tänään
juhlistamme, pitääkin katseensa tulevaisuudessa ja valmistautuu ei
pahimpaan, vain nimenomaan tulevaisuuteen ja sen tuomiin
mahdollisuuksiin. Tärkeän potkun on antanut myös aiemmin
opettajanamme toiminut tohtori Plöger, joka, lahjoitti
järjestöllemme kirjaston, josta voimme olla ylpeitä.
Olen
nimittäin puheenjohtajana toimiessani huomannut kuinka tärkeä
ainejärjestö on sen jäsenille. Monille se on se paikka, josta
löytää ensimmäisen ystävän. Moni saa sieltä tukea
opinnoissaan, kun yliopisto jälleen sekoittaa tutkintorakenteet.
Moni löytää jopa harrastuksen tai kuten minä itse, syyn herätä
joka aamu hymy kasvoillaan. Kyse ei ole vain järjestötoiminnasta,
vaan hyvästä tekosyystä tehdä sitä mistä pitää, ja hei,
vaikka siinä samalla sitten oppia pitämään myös opiskelusta! Ja
tämän kaiken tärkeyden huomaa parhaiten silloin, kun se puuttuu.
Kuten sanoin, vietin juuri vuoden Berliinissä, ja huomasin, että
Saksassa opiskelijakulttuuri on täysin erilaista. Ylioppilaskuntaa
ei ole sellaisena kuin me sen tunnemme, opiskelijat riehuvat
kaduilla. Ainejärjestöjen tilalla on pieniä ryhmiä, jotka
toimivat pienellä osalla siitä budjetista, -innosta,
-aktiivisuudesta kuin täällä meidän ah niin pienessä
Suomenmaassamme. Älkää siis pitäkö itsestään selvyytenä sitä
hienoutta, mikä teille täällä tarjotaan!
Kun
aloitimme tämän kevään, olin itse tuutorina upealle
fuksikatraalle, ja huomasin, että aineemme vuosittainen
sisäänottomäärä nousi. Työnkuvaani kuuluu uusien aktiivien
rekrytointi ja sitä lukua, 50, katsellessa vesi herahti kielelle ja
dollarinkuvat ilmestyivät silmiin. On äärimmäisen inspiroivaa,
että vuodesta toiseen meistä löytyy se kymmenen, kenties
viisitoista, jotka ovat valmiita jatkamaan tätä jo kymmeniä vuosia
sitten aloitettua perinnettä. Tämä Umlaut, joka tänään istuu
pöydässä, nauttii viinistä ja muista pöydän antimista on
kuitenkin se nuori, 25-vuotias järjestö, joka katsoo
tulevaisuuteen, ja jolle vain taivas on rajana. Tästä Umlautista
minä olen äärimmäisen ylpeä, ja nyt, jos koskaan, on täydellinen
paikka osoittaa arvostukseni koko ainejärjestöä kohtaan. Haluan
myös esittää erityiskiitokseni nykyiselle ja aikaisemmille
hallituksille, jotka ovat viimeisten vuosien aikana toimintaa
pyörittäneet, uhranneet omaa vapaa-aikaansa niin, että me muut,
reilut 300 jäsentä voimme olla osa yhteisöämme!
Näillä
sanoilla toivotan teidän kaikki ainejärjestön, Umlaut ry:n
puolesta äärimmäisen tervetulleiksi Suomenlinnaan viettämään
tätä juhlaa meidän kanssamme! Sitten voinkin luovuttaa
puheenvuoroni juhlaemännällemme Eva Ruhaselle.
