+++Haluaisin käyttää tämän raon tervehtiäkseni teitä arvon uudet. Lupaan teille, että paras ja pahin on vasta edessä. Koska tunnen toverini Umlautissa tiedän, että teille on jo tolkutettu ainejärjestöihin liittymisestä kaikissa mahdollisissa käänteissä.
Yliopistosta saa kuitenkin järjestöihin mukaan liittymällä paljon enemmän hyvää, kaunista, pahaa, rumaa ja mureaa irti. Minäkin siis suosittelen. Välillä toki myös turhauttaa, mutta uskoisin tulevan vuoden olevan kaikin tavoin EEPPINEN.
Ajattelin nyt aloittaa pienellä artikkelisarjalla, jota kirjoittelin omaan blogiini osoitteessa entroopikko.blogspot.fi . Lupasin esittäytymisessä olla mustaamatta tätä sivua liian vakavilla teksteillä, mutta pidän tätä trilogiaa ihan hyvänä tuotoksena. Eri mieltä saa toki olla.+++
Kuten kaikki saksaa tai kieliä yleensä yliopistolla opiskelevat
tietävät, ovat läsnäolopakolliset kurssit hyvin tavallinen ja usein ainoa eteen
tuleva opiskelumuoto. Hyvin tavallisesti ne venyvät myös kestoiltaan usein
useamman periodin muotoisiksi eepoksiksi, todellisiksi akateemisiksi
nälkävuosiksi.
Germaanisen filologian aineopintoihin kuuluva
kielioppikokonaisuus on kokonaiskestoltaan vuoden mittainen, neljän
viikkotunnin (joista kaksi pakollisia) pitkä ja mutkainen polku. Kyseinen
kurssiravi on paikoin sellaista huopaamista, että jopa palautejärjestelmiä
pyörittelevät professorit myöntävät sen raskauden. Olen keskustellut tästä
kahdeksan opintopisteen cha-cha-chasta kurssin opettajan kanssa ja ymmärrän
hyvin aiheen tärkeyden sekä opetuksen ongelmallisuuden. Systeemi, jossa ajatus
oppimisesta perustuu opiskelijoiden tasapäistämiseen ja ylhäältä saneltuihin
standardeihin, saa minut kuitenkin jo ajatuksenakin voimaan pahoin.
Suomalainen koulujärjestelmä, joka useimpien kriitikkojen
mielestäkin on aina välillä onnistunut tekemään joitain asioita oikein, lähtee
siitä ajatuksesta, että saman epämääräisen kahdentoista kuukauden sisään
syntyneet lapset ovat enemmän tai vähemmän samalla tasolla, ja kehittyvät samaa
vauhtia. Vaikka jo kliseeksi muodostunut erilaisen oppijan kuva on ehtinyt
tähän mennessä varmasti konservatiivisimmankin kovan onnen opettajan
tietoisuuteen, vähintään Opettaja-lehden artikkeleiden kautta, ei siitä
kuitenkaan ole arkipäiväisessä opetuksessa juuri iloa. Rahan ja tilan
realiteetit ovat jo vuosisatojen ajan vihkineet luokkahuoneympäristön siksi
pyhätöksi, jossa valtaosa päivän oppimisesta tulisi tapahtua.
Luokka, niin sosiaalisena kuin fyysisenäkin ympäristönä,
voi olla parhaimmillaan monellakin tavalla opettava ja kehittävä ympäristö. Jos
oppilas kuitenkin saa ympäristöstään liikaa virikkeitä (”Matilla on adhd”),
ryhmä ei toimi niin kuin sen kuuluisi (”saat välitunnilla turpaan, nörtti”),
opettaja ei kykene opettamaan ainetta jostain syystä (”teidän Sakari on vähän
hitaampi lapsi”) tai jokin muu seikka sabotoi aiotun nuoren mielen laajentumisen,
ajautuu tämä nuori mieli helposti koulussa sivuraiteelle. Pahinta tilanteessa
ei luultavasti kuitenkaan ole tiedon hukkuminen matkalla, vaan tilanteen
vaikutus nuoren minäkuvaan.
Todellinen ja suurissa mittakaavoissa katastrofaalinen ongelma on kuitenkin tasapäistämisen synnyttämä toinen ongelma: suurimmalle osalle ihmisistä ei koskaan löydä omaa lahjakkuuttaan tai intohimoaan, jos se ei satu osumaan hyvin kapealle taitojen spektrille, jota ennen muuta akateeminen maailma pitää arvossa. Pitkässä juoksussa meillä ei ole tähän yksinkertaisesti varaa.
Todellinen ja suurissa mittakaavoissa katastrofaalinen ongelma on kuitenkin tasapäistämisen synnyttämä toinen ongelma: suurimmalle osalle ihmisistä ei koskaan löydä omaa lahjakkuuttaan tai intohimoaan, jos se ei satu osumaan hyvin kapealle taitojen spektrille, jota ennen muuta akateeminen maailma pitää arvossa. Pitkässä juoksussa meillä ei ole tähän yksinkertaisesti varaa.
”Tämä kaikki on toki hienoa, mutta miten tämä vaikuttaa
minun elämääni?”, kysyy ensimmäinen kyynikko. Olen vakuuttunut siitä, että
pahin yksittäinen saksan opinnot rampauttava tekijä on luokkahuoneisiin jämähtänyt
opetus. Tulen seuraavissa kahdessa kirjoituksessa ensin erittelemään ongelmaa
yliopistotasolla ja sen vaikutuksia opiskelijoiden tulevaisuuteen sekä
myöhemmin antamaan ehdotuksia siitä, miten opetus olisi tulevaisuudessa
mahdollista järjestää opiskelijoiden ainutlaatuiset kyvyt huomioiden ja niitä
tukien.
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti